- 15.02.12 15:38
#44349
Ei ei, kyllä se tänäkin vuonna taas aloitetaan. 
"
Ratinan kauppakeskus käynnistynee tänä vuonna
Spondan Tampereen Ratinaan kaavailema kauppakeskushanke on venynyt jo useammalla vuodella. Yhtiö allekirjoitti toukokuussa 2008 Tampereen kaupungin kanssa sopimuksen kauppakeskuksen toteuttamisesta, ja tarkoituksena oli aloittaa rakentaminen vielä saman vuoden aikana. Hanke ei ole vieläkään käynnistynyt.
”Ratinan kauppakeskuksen aloitus odottaa edelleen investointipäätöstä. Pitkään jatkunut talouden epävarma tilanne on vaikuttanut myös tulevien vuokralaisten sitoutumiseen tässä vaiheessa, mutta siitä huolimatta arvioimme aloittavamme projektin tämän vuoden puolella”, Inkinen sanoo.
Ratinan kauppakeskus on merkittävä hanke, sillä keväällä 2008 sen kokonaisinvestoinniksi arvioitiin noin 200 miljoonaa euroa ja liike- ja palvelutilaa oli suunnitteilla noin 55 000 neliömetriä sekä paikoitustilaa noin 1 350 autolle.
"
03.02.2012: http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/talous/27404.html