- 20.10.05 23:40
#3050
Iltaa!
Piti taas tänään lähteä kuvia ottelemaan. Pähkäiltyäni hetken kohdealuetta, tulin siihen johtopäätökseen, että Töölöstä ei ole vielä iltakuvia tullut otettua. Tavoitteena oli ilmaista tuo "Pikku-Pariisi", ja se, kuinka suurkaupunkimaisen fiiliksen saa kun katselee Manskun varrelta sen komeita funkkis- ja klassististaloja. Sen, kuinka hyvin onnistuin, näette nyt.
Tavoitteena oli taas ehtiä ottamaan suurin osa kuvista ennen kun tulee täysin pimeää; kun taivas on vielä hieman sinertävä - tällöin kuvat onnistuvat usein parhaiten. No jäinkin sitten Meseen kiinni, elikkä myöhästyin noin puolella tunnilla, mistä johtuu kuvien osittainen alivalottuneisuus ja taivaan tylsä mustuus. Anyway, sitten mentiin..

Puiden varjoon ei ainakaan pääse liikaa valoa täysin pimeällä, vaikka kuvaa valotettaisiinkin - kuten tässä - 30 sekunttia.

Valomainokset ja isohkot funkkistalot ovat jotenkin kiva yhdistelmä.

Kiehtovia pikku ravintoloita - nämä sitä tunnelmaa luovat!

Erottajalle on tästä kilometrejä, mutta Mansku on näinkin kaukana vielä todella kaupunkimaista.

Tästä kohtaa Mankua on Erottajalle vielä apauttirallaa kilometri.

Psykedeliaa - älkää hitto vie edes kysykö mistä kaikesta ovat peräisin nuo valoilmiöt...

Ehdottomasti yksi suosikkitaloistani koko cityssä - tämä kuva ei edes kerro kuinka herkullisen vihreäksi ovat nuo fasadit maalattu. Ahh, katsokaa nyt noita valoja ikkunoissa, kuinka kotoisaa siellä olisikaan!

Sitten vielä ratapihaa Linnunlaulunsillalta. Ko. kuvauspaikassa on se ikävä puoli, että silta keikkuu ja hytkyy yhdestäkin hölkkäävästä lenkkeilijästä mikä ei ole sitten yhtikäs kivaa kun haluaa valottaa kuvaa pitkään.
Siinä kaikki tältä erää. Kiitos mielenkiinnostasi.

"Vuosaari on kyl niin ghetto ja perseestä että moro." - nimimerkki haizunäätä, Muropaketin keskustelupalstan avoinmielisyyttä