Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
#1564
Korttelit.fi:t ja kaikki on olemassa, joissa on melko kattavaa settiä Helsingin kantakaupungin arkkitehtuurista, joka melko pitkälti on historiallista. Mutta Entä Helsingin ulkopuoleisessa Suomessa?

Turku

Turku lienee Suomen vanhimpien kaupunkien kärjessä. Entinen pääkaupunkimme kuitenkin paloi 1800-luvulla. Itse kuitenkin pidän kaikkea funkkista edeltävää arkkitehtuuria historiallisena - vanhoja taloja rakennettiin siis MS II:n asti ja Turun palon ja Mainilan laukausten välillä on pitkä aikakausi, johon mahtuu paljon kaikenlaista kyhäilmää. Mikä näiden laita on Turussa?

Eräässä 70-luvun neukkutyylisessä Turku-kirjassa sanotaan, että Turun palettua poroksi Engel suunnitteli Helsingin lisäksi myös Turkuun Empire-tyylisiä taloja. Näistä on kuitenkin kovin vähän tietoa/kuvia. Kuinka suuri on näiden talojen kanta, muodostavatko ne minkäänlaista yhtenäistä kokonaisuutta?

Tässä eräs (melko surkea) skannaus kyseisestä kirjasta:
Kuva

Selvää saa kuitenkin sen verran, että talo on kerrassaan upea, yltää mielestäni samalle tasolle kuin Theodor Höijerin komeimmat luomukset! Vai onko talo itse Höijerin käden jälkeä? Spiraalitorni muistuttaa Höijerin Erottajalla olevan talon vastaavaa ja keskiosan ''katonkorotus'' tuo väkisinkin mieleen Höijerin palatsin Helsingin Pohjois-Espalla.

Kirjassa on myös kuva erittäin vanhan näköisten kivitalojen väliin jäävästä kapeasta mukulakivikujasta - kirjan mukaan Tuomiokirkon lieppeillä. Myös rautatieaseman naapurissa näyttäisi olevan joku suuri museo, joka kansallisromanttisuudessaan vetää vertoja Helsingin kansallisteatterille.

Eli kysymykseni kuuluu: Kuinka paljon Turussa oikeastaan on jäljellä historiallista (ennen funkkista) arkkitehtuuria? Kykenevätkö nämä talot muodostamaan komeitakin yhtenäisiä kokonaisuuksia? Minulla on kyllä ollut sellainen kuva, että 60- ja 70-luku teki Turussa todella pahaa jälkeä (''Turku-tauti''), mutta olisin tyytväinen jos joku selvittäisi minun olleen väärässä. ;)

Tampere

Kärjistäen siinä missä Turku on ollut vanha pääkaupunki ja yliopistokaupunki, on Tampere ollut vain tehdastyöläisten Punainen Tampere, mikä antaa sellaisen kuva, ettei koristeellisia porvaripalatseja ole päässyt syntymään. Pääsin kuitenkin selailemaan erästä kirjaa, jonka nimi on ''matka Tampereen taloihin'' (tjsp.), ja kirjan mukaan pääkadun varrella, Tammerkosken sillan länsipäädyssä on kaksi erittäin rehevän komeaa Jugend-palatsia. Olisiko näistä tarjolla kuvia netissä? Löytyykö vastaavanlaisia enemmänkin?

Oulu

Tämän kaupungin ruotsinkielinen nimikin (Uleåborg) kertoo, että siellä jonkinlainen linna olisi ollut, eli kyseessä ei ole mikään radan varteen syntynyt kaupunki. Mitä muutamista kuvista olen päätellyt, kaikki historiallinen mitä Oulu tarjoaa on muutama vanha puutalo ja erittäin komea kaupungintalo (kuva: Tuomo Väinämö):

Kuva

Olenko väärässä?

Tuntekaa itsenne vapaiksi vastaamaan oman tietämyksenne mukaan tai esittelemään muita Suomen ei-helsinkiläisiä historiallisia rakennuksia! ;)
tekijänä Quu
#1565
Kyllä Turusta vielä 1700-luvun arkkitehtuuriakin löytyy, eli Luostarinmäen kaupunginosa, jonka historiallinen miljöö on museoitu/kahviloitu:

KuvaKuva

-

Vaasan kantakaupunki

60-70 -luvuilla purettiin ainakin 50 % koristeellisista puutaloista, mutta niitäkin löytyy vielä ihan kivasti. Pääosa puutaloista oli/on sen aikaisen superlääninarkkitehdin C.A. Setterbergin suunnittelemia. Listaan tähän sellaiset pytingit jotka ehdin kuvata ja joista tiedän jotain. Itsestäänselvyydet kirkon ja vesitornin jätän pois.

Hovioikeudenpuistikko 11 (F. Thesleff, 1902) - jugendia edustavimmillaan

Övningsskola Gymnasium (1873) - kenties hienoin näkemäni koulu Suomessa

Vaasan hovioikeus (C. A. Setterberg, 1862) - valmistui samana vuonna ja samalta arkkitehdilta kuin punatiilinen katedraalikirkko

Kaupungintalo (M. Isaeus, 1878)

Hartmanin liikepalatsi (K. S. Kallio, 1913) - erään rautakaupan headquarters :lol:

Kuvaan ja tutkin lisää tätä Pohjanmaan helmeä kesän kuluessa.

-

Tampereesta puhuttaessa ei voi sivuuttaa Raatihuonetta (Georg Schreck, 1890) joka vastikään restauroitiin:

Kuva


Tirkkosen liiketalo (Lars Sonck, 1901) on myös yksi suosikeistani:

Kuva

Lisätietoja Tampereen vanhasta rakennuskannasta:

http://www.tampere-seura.fi/melko/Talot.html
http://www.info.tampere.fi/~ypyjugen/

-

Oulun borg-nimi saattaa tosiaan viitata linnaan joka siellä päin sijaitsi mutta en muista sen nimeä tähän hätään. Samalla voisimme ottaa esille Porin (Björneborg) ja Porvoon (Borgå) nimitykset, joista muuten molemmista löytyy sekä vanhaa puukantaa että uudempaa "empiretyyliä".

-

Bonus: Isonkyrön kivikirkko (1304)

Kuva
tekijänä Quu
#1568
Toisaalta näistä kaupungeista voisi tehdä kustakin oman threadinsa, jossa valotetaan kyseisen mestan arkkitehtonista historiaa. Menee ehkä vähän sekavaksi näin.
tekijänä Jape
#1571
Nåjaa, mielummin yksi edes jotenkin elävä ketju kuin sitten monta muutaman viestin ketjua - tästä asiasta tuskin kuitenkaan ihan hirveästi syntyy jauhantaa.

Tuon antamasti linkin perusteella Tampereelta purettiin 60-luvulla myös tällainen rakennus:
Kuva

Lainaus sivuilta: Tämänkaltaisia upeita rakennuksia ihminen on ymmärtämättömyyksissään, rahanahneuden sekä poliittisen pelin seurauksena tuhonnut. Kuvan oikeanpuoleinen osa, kaupunginarkkitehti F. L. Caloniuksen vuonna 1890 piirtämä hotellirakennus revittiin alas vuonna 1964 - tilalle sysättiin onneton kenkälaatikko Kauppa-Häme. :)

Mikähän kaupunki selvisi parhaiten 60-luvun ''modernisoitumisvimmasta''?

Porvoossa tosiaan on aika nätti vanha kaupunki, kirkko taitaa olla keskiajoilta, ympäröivä kaupunki jostain 1700-luvulta. Kävi siellä talvella hieman kuvailemassa, voisin tännekin niitä kuvia laittaa jos jaksaisin.. :? Muuten on kyllä se Porvoon ydinkeskustakin 60-luvun ''kenkälaatikkojen'' hallitsema...

Kesällä tuli käytyä myös nopealla pyrähdyksellä Kristiinankaupungissa ja uskokaa tai älkää, oli hyvin tiivis kaupunki. Ei kooltaan mikään New York, mutta rakenne oli tiivis - keskustassa puutaloja, puisto ja kirkko ja kaupungin laidalla kaupunki myöskin loppui, eli ei mitään loputtomia pusikkolähiövyöhykkeitä. :)

Edit: Tässä vielä tuo Tampereen jugend-helmi, jonka ensimmäisessä viestissä mainitsin:
Kuva
Katsokaa noita torneja! :P
Avatar
tekijänä grendy
#1575
Eipä tuo Palanderin talokaan mikään ruma oo :).. Ai että kun olis vaan keskustori täynnä vastaavia pytinkejä niin ois hienoo..

Kuva

Kuva
^^ tosi vanha kuva kun keskustorikin on vanhassa hapessa ;)

ps. pitää muuten tässä joskus ehdottomasti mennä kuvaan ihan ydinkeskustaan jos saan aikaseks ;)
tekijänä Toni
#1583
Jape kirjoitti:Mikähän kaupunki selvisi parhaiten 60-luvun ''modernisoitumisvimmasta''?
Jos puhutaan vain isoista kaupungeista, taidanpa veikata Hesaa.

Tiedän, voi kuulostaa oudolta, mutta en ole missään muussa suomalaisessa isommassa kaupungissa kokenut samanlaista tunnelmaa vanhuuden suhteen kuin rakkaassa Stadissa.

Vanhemmanpuoleinen rakennuskanta on paikoittan todella "dominoivaa" Helsingissä, jopa tiettyyn rajaan asti Aleksanterinkadulla, kun taas Tampereella ja Turussa en ainakaan itse tuntenut samaa fiilistä oikeastaan juuri missään. Varsinkin jälkimmäinen oli asian suhteen todellinen pettymys, sillä 1970 luku oli jättänyt vahvasti jälkensä. Helsingin rinnalla Suomen vanhin kaupunki tuntui Keravalta, jos Tuomiokirkon ympäristöä ei lasketa mukaan.

Kyllä ennen toista maailmansotaa rakennettuja taloja ihan Hesan kantakaupungissa näkee enemmän kuin "uudehkoja", mielestäni. Ihan ydinkeskutassa jopa, puhumattkaan jostain Kruununhaasta, Katajanokasta tai Töölöstä.

Korttelit.fi:ä selailu on tätä mutua vahvistanut. Ongelma on vain, että kadulla kävellessä tietyssä mielessä rumat talot kiinnittävät huomion tehokkaammin





Eräs suosikkialueistani Tampereella, kuva kesältä 2003. Tampereen kaunis paloasema (mielestäni Suomen 2. kaunein Erottajan paloaseman jälkeen) taustalla.

Kuva


Eipä sovi unohtaa Mansen romanttista tehdasympäristöä

Kuva


Jape kirjoitti:Tässä eräs (melko surkea) skannaus kyseisestä kirjasta:
Kuva

Selvää saa kuitenkin sen verran, että talo on kerrassaan upea, yltää mielestäni samalle tasolle kuin Theodor Höijerin komeimmat luomukset! Vai onko talo itse Höijerin käden jälkeä? Spiraalitorni muistuttaa Höijerin Erottajalla olevan talon vastaavaa ja keskiosan ''katonkorotus'' tuo väkisinkin mieleen Höijerin palatsin Helsingin Pohjois-Espalla.

Turun elävää keskustaa. Oikealla tyylikästä Empireä ja kadun päässä hieno "hesamainen" talo

Kuva

Joka saattaisi olla tuo näyttämäsi rakennus? ;)





Eli kysymykseni kuuluu: Kuinka paljon Turussa oikeastaan on jäljellä historiallista (ennen funkkista) arkkitehtuuria? Kykenevätkö nämä talot muodostamaan komeitakin yhtenäisiä kokonaisuuksia?
Taisin jo tuoda esille oman mielipiteeni :), mutta vastatakseni vielä uudestaan suoraan tähän: eipä juuri ainakaan Helsingin mittakaavalla, ikävä kyllä. Ainoastaan Tuomiokirkon lähellä (selaa alaspäin) on ehjä, yhtenäisempi alue.

Yleisesti ottaen, vanhoja rakennuksia löydät Turusta suhteutettunakin reilusti vähemmän kuin Hesasta.



Turussa tuo harmaa vanha talo Aurajoen rannalla kiinnitti positiivesti huomioni

Kuva




Kivoja vanhoja puutaloja ja 50 luvun kerrostaloja.

Kuva



Pahasti raiskattu tori. Kuvaa nyt katsellessa huomioni kiinnittyi tuohon "Canon"-talon viereiseen alppikattoiseen vanhaan taloon. Osaako joku turkulainen talolainen kertoa enempää?

Kuva



Parhaiten säilynyt alue Turussa:
Tuomiokirkon ympäristö

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva



Ja Suomen hienoin kirkko (tästä ei kiistellä :D). Sisältä, se hehkuu historiaa ja voit tuntea vuosisatojen väristykset astuessasi sisälle

Kuva




Säilynyttä 1800-luvun Turkua keskustan vieressä

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut Toni, 19.05.05 03:02. Yhteensä muokattu 6 kertaa.
tekijänä McLady
#2150
Joop, Oulussa on tosiaan ollu linna, mutta se katosi kun ruutikellari räjähti joskus vuonna n. :)

Hienoa vanhaa puutalokaupunkia löytää myös Kokkolasta. Tähän hätään ei ole kyllä kuvia, mutta Kokkolan sivuilta löytyy hienoja akvarelleja:
http://www.kokkola.fi/akvarellit/
tekijänä finn_lily
#4748
Löytyihän täältä minullekin sopiva ketju, kun vähän foorumia tutki.

Tampere esiintyy kuvissa muutaman historiallisen komeuden voimalla.


Tirkkosen liiketalo Kuninkaankadun kävelykadun kulmassa. Arkkitehteinä toimivat Lars Sonck ja Birger Federley.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva


Keskustorin jugendpalatsit

Commercen talo, Andersin-Jung-Bomanson 1899

Kuva


Palanderin talo, Birger Federley 1901, Vihtori Heikkilä 1905

Kuva


ja Sumeliuksen talo, Grahn, Hedman and Wasastjerna 1901

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä OlliMolli
#4755
Mukavia kuvia, finn lily. Hienoa saada lisää innokaita kuvaajia tänne, kun Suomessa kaupunki/arkkitehtuurikuvaus ei tunnu valitettavasti olevan arvoisessaan asemassa - toivottavasti saada talo-foorumin avulla muutos tähän. :) Pidin erityisesti näistä kahdesta: http://static.flickr.com/50/120159571_8af27d2cc6.jpg http://static.flickr.com/40/120159618_dbf3a39af3.jpg Tuota jälkimmäistä olisin hieman vähemmän rajannut alareunasta, mutta mukavia yksityiskohta-shotteja. Sääli, että Tampereella on tuota Jugendia noin vähän tarjolla, koska ne muutamat rakennukset ovat kyllä todella upeita ja muodostavat siinä koskikeskuksen vieressä todella komean kokonaisuuden.
tekijänä finn_lily
#4758
MoloX kirjoitti:Tuota jälkimmäistä olisin hieman vähemmän rajannut alareunasta, mutta mukavia yksityiskohta-shotteja.
Juu, yritin tarkoituksella rajata kaiken nykyelämän pois kuvista, ja se vaati hiukan liian tiukkaa rajaamista.
MoloX kirjoitti:Sääli, että Tampereella on tuota Jugendia noin vähän tarjolla, koska ne muutamat rakennukset ovat kyllä todella upeita
Olen tässä viime aikoina käynyt bongailemassa vanhempia taloja ympäri keskustan ja ikävästi ovat kyllä päättäjät kuuskytluvuttaneet hienojakin taloja... Eli tuhonneet kokonaan. Tunnen tyylisuuntia kovin heikosti, mutta muitakin vanhoja rakennuksia kyllä löytyy, kun lähtee etsimään. Lisää kuvia näistä tiedossa.
tekijänä Toni
#4910
Jyväskylää pidetään kaupunkina mistä ei ole juuri mitään vanhaa jäljellä. Totta kyllä on, että Engelin ruutukaava-alueen puutaloista on vain pari jäljellä, mutta lähes kaikki ennen sotaa rakennetut kivitalot ovat yhä pystyssä. Ne ovat erityisesti keskittyneet Kauppakadun varrelle, sen kävelykatuosuudelle sekä kirkkopuiston ympäristöön, koska alueet olivat varakkaiden kauppiaiden ja liikemiehien Jyväskylää.


Kauppakadun koilisessa päädyssä sijaitsee Arenin aukio. Sieltä löytyy K.A. Nylundin suunnittelema "Vanha Tiilitalo" (1926 muistaakseni), mikä sattuu olemaan oma suosikkirakennukseni Jyväskylässä. Sitä on aiemmin Talossa taidettu kutsua "Old Brick's Inn"-rakennukseksi alakerrassa majailevan brittiläisen olutravintolan mukaan.

Kuva :smt060

Sama toiseen suuntaan. Taustalla näkyy "Arenin liiketalo" aka. "Kolmikulma" 30-luvulta.
Kuva


Kuva


Vastapäätä Vanhaa tiilitaloa löytyy Alvar Aallon toimiston ensimäinen suunnittelema rakennus, Suojeluskuntatalo (kuvassa tuo missä on Memphis-pubi alakerrassa). 1920-luvun alussa Aallon funktionionalismi oli melko klassista.
Kuva


Suojeluskuntatalon pylväikköä lähempää.
Kuva


Ja sama rakennus Väinnökadun puolelta
Kuva




Tästä kohtaa keskustaa löytyy vielä lisääkin ennen sotaa rakennettuja taloja, mutta jos tekee muualle päin pienen vilkaisun . . .

. . . Kauppakadun kävelyosuuden päässä, Kirkkopuiston kulmalta löytyy useampi vanha rakennus, kuten tämä alunperin pankiksi rakennettu liiketalo.

Kuva


Kirkkopuiston toisessa päässä on tämä tornimainen kulmarakennus, johon kaite aikoinaan rakennettiin salaa yksi ylimääräinen kerros enempää mitä oli suunnitelmissa.

Kuva


Kirkkopuiston vieressä sijaitseva Kaupungintalo oli ensimmäisiä ruutukaava-alueen kivirakennuksia 1800-luvulla.
Kuva


Lähettyvillä sijaitseva Vanha Pappila 1920-luvulta
Kuva


Läheltä asemaa löytyy perin klassinen rakennus. Ei ole valitettavasti nyt erästä kirjaa lähettyvillä niin en voi antaa tarkempia tietoja jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan.
Kuva


Yliopiston kampuksella on 1800-luku vahvasti edustettuna. Vanhoja rakennuksia lienee siellä jotain 10-20 välillä. Yliopistolla nykyään käytössä oleva entinen Jyväskylän Juomatehtaan rakennus on niistä osuvin ottaen huomioon opiskelijakultuurin.

Kuva


Pääosin kampusalueen vanhat rakennukset (tuo Juomatehdas on vähän syrjässä pääalueelta) ovat tälläisiä

Kuva





Edit:

Laitetaan nyt vielä vähän kesältä 2005 olevaa Turku-materiaalia kun TUKKK:n pääsykokeissa käväsin.



Aurajoen ranta on paikoittain erittäin ehyt arkkitehtoonisesti. Tässä näkymiä kronologisesti järjesteltynä käveltäessä kohti siltaa, mikä ylittää joen Tuomiokirkolle. Rakennuksista itsestään ei mulla ole mitään tietoa.


Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Iggy.P
#4917
taisit arvata et mua ainaki kiinnostaa. Hieno paikka ja 1800-lukukin edustettuna. mainio juttu et on säilyny. laita joskus lisääki kuvia ja
esittelyjä kampukselta ja mestoilta jos vaan löytyy ispiraatiota. kiinnostusta ainaki löytyy.
tekijänä finn_lily
#8034
Pitkästä aikaa liian yksityiskohtaisine valokuvineni.

Tamperetta siis.

Kymmenenmiehen talo, Hämeenkatu 27.
Birger Federley (1907).

Kuva

Kuva

Talon alakerrassa toimi ensin kirjakauppa, sittemmin taidemyymälä ja taas etsitään käyttöä. Puhetta on ollut nuorisokahvilasta.

Laivayhtiön talo, Hämeenpuisto 6.
Birger Federley (1908).

Kuva

Laivayhtiön naapurissa, As Oy Länsipuisto, Hämeenpuisto 8.
Rakennus on rakennettu 1927, mutta en tiedä arkkitehtiä, tietääkö joku?

Kuva

Vasta restauroitu Finlaysonin Pikkupalatsi, http://www.pikkupalatsi.fi.
Hämeenpuisto 7 / Puuvillatehtaankatu.
Frederik Thesleff (1898)
Kuvausreissulla sattui vastaan talon omistaja ja restauroinnin käyntiinpanija, ja kerroin kiitokseni talon kunnostamisesta.

Kuva

Puuvillatehtaankadun vanhoja puutaloja. Vasemmalla juuri kunnostuksen läpikäynyt oranssi kokonaisuus, jonka taakse rakennetaan lisää.. Mitä? Oikealla vielä kunnostamattomia keltaisia.

Kuva

Tampereen ylioppilastalo, Kauppakatu 10.
Gustav Nyström (1901)
Oli aikoinaan pankki.

Kuva

Ja viimeisenä sitä, mistä Tampere kai parhaiten tunnetaan, eli punaista tiiltä.

Finlaysonin tehtaan vanha pääkonttori (TR 34)
Josef Renggli ja Lambert Petterson (1895)
Nykyään toimistokäytössä.

Kuva

Kuva
Viimeksi muokannut finn_lily, 14.11.06 17:01. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä finn_lily
#8035
Turku on yksi mielestäni kauneimmista kaupungeista, joten voisin muutaman kuvan sieltäkin lisätä. Tietoa paikoista minulla ei sen kummemmin ole, mitä nyt netistä on selvinnyt.

Joku voisi valaista parista seikasta: Onko sille Vanhan Suurtorin(?) puiselle, käyttämättömälle rakennenukselle tiedossa jotain tulevaisuutta? Se on ilmeisesti ollut ravintola aiemmin.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Taidemuseon torni

Kuva
Luostarinmäen museo