Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hamppari
#24733
Näyttääpä mukavalta tuo alue nyt kun näkee sen kokonaisuutena. Onhan nuo muut talot vähän tuollaista peruspastaa, mutta eipä siitä jaksa itkeä kun kerta saadaan korkeita taloja kylkeen. Millähän aikataululla tuo koko alue aiotaan toteuttaa?
tekijänä BIG^K
#24740
Kokouksen YLA 19.5.2009 16:00:00 § 183:n liitteet:
http://193.111.93.11/ktwebbin/dbisa.dll ... 3a00+183+1



RAKENTAMISTAPAOHJE rok-8132:

"Asemakaavaan on laadittu rakentamistapaohje rok-8132. Sillä pyritään ohjaamaan rakentamista siten, että ympäristöarvot säilyvät ja että uudisrakennuksen ovat ympäristöön sopivia. Rakentamistapaohjeiden suositukset ovat lähtökohtana lupatarkastelussa. Mikäli suosituksesta poiketaan, poikkeamiseen tulee olla erityinen syy, ja sen vaikutukset kaupunkikuvaan tulee selvittää rakennuslupahakemuksen yhteydessä. Korttelialueilla on noudatettava seuraavia yhtenäistä rakennustapaa koskevia määräyksiä: Maapohjaisille korttelipihoille on istutettava puita tai puuryhmiä ja tehtävä hoitosuunnitelma, jolla varmistetaan niiden pysyminen hyvässä kunnossa. Kerrostalotonttien jätesäiliöt saadaan sijoittaa keskitetysti samoille LPA-korttelialueille, joille saa sijoittaa tonttien autopaikkoja. Jätteenkäsittely tulee aidata kadun suuntaan jos se sijoittuu lähelle katualuetta. Jätteenkäsittelyn järjestelyt tulee esittää tontinkäyttösuunnitelmassa.

Korttelien 7048 ja 7053 Hervannan valtaväylän vastaisissa muureissa ja pysäköintilaitosten julkisivuissa tulee käyttää päämateriaalina paikalla muurattua punatiiltä. Pihoja tulee mahdollisuuksien mukaan jäsentää mm. pergoloilla, katoksilla ja talousrakennuksilla, joiden pääasiallinen julkisivumateriaali on joko puu tai punatiili. Korttelien 7048 ja 7053 tornitalojen pääasiallinen julkisivumateriaali on musta vaakauritettu betoni. Mustan värin ja urituksen tulee olla yhtenäinen kaikissa tornitaloissa. Riittävän musta väri saadaan aikaan tumman sideaineen, mustan kiviaineen ja pesukäsittelyn yhdistelmällä. Talojen eteläjulkisivu koostuu lasitetuista parvekkeista. Pohjoisseinien syvennysten julkisivumateriaali voi olla lasia, metallia tai keraamista laattaa, joka muodostaa kullekin rakennukselle yksilöllisen ja värikkään, illalla valaistun kontrastin mustalle julkisivupinnalle. Pohjoispuolen julkisivujen vertikaalista ilmettä korostetaan seinäpinnasta ulkonevilla parveketorneilla. Mahdolliset ylimmän kerroksen päälle rakennettavat ilmanvaihtokonehuoneet tulee suunnitella niin, että ne yhtyvät osaksi rakennuksen julkisivupintaa. Kortteleissa 7048 ja 7053 toisiinsa rajoittuvat rakennusmassat, joille on määrätty sama kerrosluku, tulee muotoilla niin, että niiden kadunvarren räystäslinjat asettuvat keskenään samalle korkeudelle. Jos maastossa alemmaksi asettuva rakennus toteutetaan ensin, sen suunnittelussa on otettava huomioon maaston vuoksi korkeammalle asettuvan rakennuksen räystäslinja.

Korttelin 7082 kansipihat tulee porrastaa tai muuten muotoilla Latsaruksenpuiston suuntaan ja materiaalivalinnoilla sekä istutuksilla toteuttaa niin, että pihatason ja maantason erotus muodostuu mielenkiintoiseksi ja viihtyisäksi lähiympäristöksi. Jalustakerroksen muurit on toteutettava niin, että ne muodostavat asuinrakennusten kanssa yhtenäisen julkisivupinnan. Korttelissa 7082 Latsaruksenpuistoon rajoittuvat julkisivupinnat ovat rapattuja seuraavan värimallin mukaan: tonttien 1-5 itäseinä välimerensininen; tonttien 6-8 eteläseinä vahvan keltainen; tonttien 9-12 länsiseinä punaruskea. Muuten julkisivut ovat vaaleita."



Asemakaava-arkkitehti Sakari Leinonen 13.5.2009:

"Kartasta on myös poistettu merkintä puistoalueen mahdollisesta myöhemmästä toteuttamisesta, koska maanomistajan mukaan entisen kirjauskeskuksen purkaminen ja keskuspuiston toteuttaminen voidaan aloittaa samanaikaisesti muun rakentamisen kanssa."



FCG Planeko Oy 13.5.2009:

"Postipankin rakennuksen toiminnan mahdollistava kaavamääräys poistetaan. Kaava-asiakirjoissa selostetaan tarkemmin, miten leikkialueet toteutetaan vaiheittain käyttäen hyväksi lähiympäristön muusta käytöstä vapautuvia alueita. Kaupunkikuvan kannalta hyvin merkittävä alue on tarkoitus toteuttaa kauttaaltaan laadukkaasti ja asuntojakaumaltaan kysyntää vastaavasti."
tekijänä Sasu K
#24745
Tornitaloista ei ole jätetty ainuttakaan niitä vastustavaa muistutusta, mikä taitaa olla aika harvinaista. Eräs nimeltä mainitsematon paikallinen kaupunginvaltuutettu päivitteli jossakin yhteydessä, miten korkeita taloista on tulossa. Taisi kuitenkin huomata, ettei Hervannassa ole syntymässä mitään tornitaloja vastustavaa kansanliikettä.

Yleensä täällä vastustetaan kiivaasti kaikkia kaavahankkeita erilaisten yhdistysten mandaateilla. Tässä ei olla kuitenkaan menossa lähimetsiin tai kenenkään vapaa-ajan kiinteistön lähimaastoon. Kaavavalituksilla tapahtuvaan kaupankäyntiin on myös vaikea löytää argumentteja Pohjois-Hervannasta (vrt. Vuores), joka on lähinnä rakennettujen alueiden väliin jäänyttä joutomaata.

Näissä tornitaloissa ei ole Hervannan oloihin mitään poikkeuksellista, kun täällä on jo kuusi vähintään 12-kerroksista taloa (Opiskelijankatu 3 ja 5, Wäinölät sekä Mikontalo). Uudet talot eivät myöskään tule kenenkään näkymiä varjostamaan. Lähimmät talot ovat opiskelijataloja, joista harvemmin ilmaantuu nimbyja.

Minustakin pari kerrosta lisää olisi paikallaan. Täytyy kuitenkin ottaa realiteetit huomioon. Rakennusten pitää olla taloudellisesti toteuttamiskelpoisia kohtuullisen ajan kuluessa, joten ei kannata lähteä ahnehtimaan. Täytyy yrittää omalta osalta vahtia, ettei noista rakentamisohjeista lähdetä tinkimään, vaan tornit todella tehdään sellaisiksi kuin on ollut tarkoitus.

Kaavojen puolesta toteuttaminen voi tätä menoa alkaa jo tämän vuoden puolella. Se on sitten toinen asia, alkaako, eli onko kysyntää. Tornitalojen laadun takaamiseksi ne on syytä toteuttaa vapaarahoitteisina, mikä rakennuttajien mukaan on tarkoituskin. Eräs mahdollinen tapa saada homma nopeasti liikkeelle on tehdä vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, jotka myydään kiinteistösijoittajalle, joka voi myöhemmin myydä ne omistusasunnoiksi. Neliövuokra tosin kiipeää äkkiä reilusti yli 15 euroon. Hervannassa uudehkot 12-13 euron neliövuokrilla olevat talot ovat täynnä ja vapautuvat asunnot menevät heti. Tornitalot saattaisivat toisaalta vetää Hervantaan asukkaita, jotka eivät tänne muuten muuttaisi, joten kiinnostus kohteisiin on keskimääräistä suurempaa.
tekijänä Sasu K
#24820
Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi asemakaavan esityslistan mukaisena tiistaina 19.5.2009.

Milloin Tampereella on viimeksi kaavoitettu mitään näin ripeästi?

Lisäys: Kyse oli siis jo nähtävillä olleen asemakaavaehdotuksen hyväksymisestä, joten suunnitelmat eivät enää tule nähtäville, vaan menevät ensin kaupunginhallitukseen ja sitten -valtuustoon.
tekijänä albertobroccoli
#24843
Kuva

Näin paljon me hervantalaiset näitä meidän korkeita taloja rakastetaan...
(tehtiin viikonloppuna lähtöä radalle niin joku heebo oli kiivenny 12. kerroksen ikkunasta saunatiloista talon katolle ja ehdin sen paluukapuamisesta just kuvan nappaamaan)

(niin juu, ja viikkoo aiemmin oltiin kanssa lähdössä niin samaisen talon alaovesta ryntää neljä-viis jätkää munasiltaan siihen kadulle, juoksee läheistä liikenneympyrää pari kierrosta ympäri ja jatkavat matkaa kohti hervannan keskustaa)

:smt023
tekijänä GVL
#24906
Palatakseni vielä maksupalvelukeskukseen..

Kuten aikaisemmin jo mainittiin, niin rakennuksenahan se on merkittävä osa Hervannan historiaa.
Nyt kun purkutuomio on tullut, niin olisi vielä hienoa päästä dokumentoimaan talon sisuksia. Olen laittamassa Sampo Oyj:lle,
(joka käsittääkseni omistaa kiinteistön) viestiä mahdollisesta vierailusta ennen purkua. En odota mitään kummallisuuksia, toimistorakennushan tuo kuitenkin on.

Talohan taisi aikoinaan olla Tampereen isoimpia ellei isoin rakennus pinta-alaltaan(?).

Kuva
Kuva
Kuva
tekijänä GVL
#24933
Hyviä uutisia.

Sampo Oyj:n kiinteistöpäällikkö otti yhteyttä allekirjoittaneeseen ja hän suostui siihen, että taloa kuvataan ja dokumentoidaan sisältä.

Tämä onnistuu sitten, kun alueen kaava on vahvistettu eli ilmeisesti kesän aikana. Avoimista ovista hän ei puhunut mitään, mutta lupaan tuoda materiaalia esille kaikille kiinnostuneille.

EDIT: hän myös kertoi, että ensimmäisenä rakennetaan Tieteenkadun ja Hervannan valtaväylän väliselle alueelle.
Tämä tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että talon purkamiselle ei ole tarvetta ehkä muutamaan vuoteen .
Viimeksi muokannut GVL, 26.04.10 18:09. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
tekijänä salos
#27044
Sasu Karjalainen kirjoitti:Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi asemakaavan esityslistan mukaisena tiistaina 19.5.2009.

Milloin Tampereella on viimeksi kaavoitettu mitään näin ripeästi?

Lisäys: Kyse oli siis jo nähtävillä olleen asemakaavaehdotuksen hyväksymisestä, joten suunnitelmat eivät enää tule nähtäville, vaan menevät ensin kaupunginhallitukseen ja sitten -valtuustoon.
Tuohon se nopea kaavoittaminen sitten tyssäsi. Reilut neljä kuukautta kulunut, eikä päätöksenteko ole edennyt. Missä mättää?
tekijänä BIG^K
#27371
salos kirjoitti: Tuohon se nopea kaavoittaminen sitten tyssäsi. Reilut neljä kuukautta kulunut, eikä päätöksenteko ole edennyt. Missä mättää?
BIG^K kirjoitti: Koska tämä kaava etenee kaupunginhallitukseen hyväksyttäväksi? Onko kyseisen kokouksen aikataulu jo tiedossa?
Palvelupiste Frenckell kirjoitti: Hei!

Asemakaavan muutos on ollut kiinteistötoimessa maankäyttösopimuksen laatimiseksi. Sieltä kerrottiin, että neuvottelun ovat loppusuoralla ja asemakaavan muutos menee kaupunginhallituksen käsittelyyn vielä tämän vuoden puolella.

Ystävällisin terveisin

Tarja Pussinen
Asiakaspalvelusihteeri
Tampereen kaupunki
Palvelupiste Frenckell
Frenckellinaukio 2 B
PL 487, 33101 TAMPERE
Puh. (03) 5656 6700
palvelupiste.frenckell@tampere.fi
tekijänä albertobroccoli
#27511
salos kirjoitti:Asemakaava ja siihen liittyvän vaihtokirjan käsittely on kaupunginhallituksen 9.11.2009 kokouksen esityslistalla.
Pitäskö kiirehtiä lisään asialistalle vielä Radissonin tornihotellin uusi sijoitusehdotelma Matrix-rykelmän keskelle...?
:smt024
Hervannassa kun noi asiat näyttäs tapahtuvan eikä melkein kohtapuoliin jos vaikka.

edit: Tännepä ei hallin hammas eikä Härmälän omakotiyhdistyksen ansa ehtineet milloinkaan. This is bat country.
:mrgreen:
Avatar
tekijänä grendy
#27544
Aamulehti kirjoitti: Hervannan sisääntuloväylän varteen rakennetaan koti 2000 asukkaalle

Hervannan sisääntuloväylän varteen Tampereella nousee tulevaisuudessa kolme kuusitoistakerroksista tornitaloa ja lukuisia matalampia kerrostaloja. Alueelle rakennetaan asunnot noin 2 000 asukkaalle.
Postipankin maksupalvelukeskuksen vanha rakennus puretaan. Tieteenkadun varren kerrostaloista tulee pääosin viisi- ja Hepolamminkadun varren taloista pääosin seitsemänkerroksisia. Asunnot ovat omistus-, vuokra, seniori- ja opiskelija-asuntoja. Rakennustyöt Tieteenkadun varressa saattavat alkaa jo ensi keväänä.
Eli siis Kaupunginhallitus hyväksyi kaavan ja nyt se menee sit valtuustoon hyväksyttäväksi jne... Eli hyvähyvä! :)
  • 1
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 50