Kokouksen YLA 19.5.2009 16:00:00 § 183:n liitteet:
http://193.111.93.11/ktwebbin/dbisa.dll ... 3a00+183+1
RAKENTAMISTAPAOHJE rok-8132:
"Asemakaavaan on laadittu rakentamistapaohje rok-8132. Sillä pyritään ohjaamaan rakentamista siten, että ympäristöarvot säilyvät ja että uudisrakennuksen ovat ympäristöön sopivia. Rakentamistapaohjeiden suositukset ovat lähtökohtana lupatarkastelussa. Mikäli suosituksesta poiketaan, poikkeamiseen tulee olla erityinen syy, ja sen vaikutukset kaupunkikuvaan tulee selvittää rakennuslupahakemuksen yhteydessä. Korttelialueilla on noudatettava seuraavia yhtenäistä rakennustapaa koskevia määräyksiä: Maapohjaisille korttelipihoille on istutettava puita tai puuryhmiä ja tehtävä hoitosuunnitelma, jolla varmistetaan niiden pysyminen hyvässä kunnossa. Kerrostalotonttien jätesäiliöt saadaan sijoittaa keskitetysti samoille LPA-korttelialueille, joille saa sijoittaa tonttien autopaikkoja. Jätteenkäsittely tulee aidata kadun suuntaan jos se sijoittuu lähelle katualuetta. Jätteenkäsittelyn järjestelyt tulee esittää tontinkäyttösuunnitelmassa.
Korttelien 7048 ja 7053 Hervannan valtaväylän vastaisissa muureissa ja pysäköintilaitosten julkisivuissa tulee käyttää päämateriaalina paikalla muurattua punatiiltä. Pihoja tulee mahdollisuuksien mukaan jäsentää mm. pergoloilla, katoksilla ja talousrakennuksilla, joiden pääasiallinen julkisivumateriaali on joko puu tai punatiili.
Korttelien 7048 ja 7053 tornitalojen pääasiallinen julkisivumateriaali on musta vaakauritettu betoni. Mustan värin ja urituksen tulee olla yhtenäinen kaikissa tornitaloissa. Riittävän musta väri saadaan aikaan tumman sideaineen, mustan kiviaineen ja pesukäsittelyn yhdistelmällä. Talojen eteläjulkisivu koostuu lasitetuista parvekkeista.
Pohjoisseinien syvennysten julkisivumateriaali voi olla lasia, metallia tai keraamista laattaa, joka muodostaa kullekin rakennukselle yksilöllisen ja värikkään, illalla valaistun kontrastin mustalle julkisivupinnalle. Pohjoispuolen julkisivujen vertikaalista ilmettä korostetaan seinäpinnasta ulkonevilla parveketorneilla. Mahdolliset ylimmän kerroksen päälle rakennettavat ilmanvaihtokonehuoneet tulee suunnitella niin, että ne yhtyvät osaksi rakennuksen julkisivupintaa. Kortteleissa 7048 ja 7053 toisiinsa rajoittuvat rakennusmassat, joille on määrätty sama kerrosluku, tulee muotoilla niin, että niiden kadunvarren räystäslinjat asettuvat keskenään samalle korkeudelle. Jos maastossa alemmaksi asettuva rakennus toteutetaan ensin, sen suunnittelussa on otettava huomioon maaston vuoksi korkeammalle asettuvan rakennuksen räystäslinja.
Korttelin 7082 kansipihat tulee porrastaa tai muuten muotoilla Latsaruksenpuiston suuntaan ja materiaalivalinnoilla sekä istutuksilla toteuttaa niin, että pihatason ja maantason erotus muodostuu mielenkiintoiseksi ja viihtyisäksi lähiympäristöksi.
Jalustakerroksen muurit on toteutettava niin, että ne muodostavat asuinrakennusten kanssa yhtenäisen julkisivupinnan. Korttelissa 7082 Latsaruksenpuistoon rajoittuvat julkisivupinnat ovat rapattuja seuraavan värimallin mukaan: tonttien 1-5 itäseinä välimerensininen; tonttien 6-8 eteläseinä vahvan keltainen; tonttien 9-12 länsiseinä punaruskea. Muuten julkisivut ovat vaaleita."
Asemakaava-arkkitehti Sakari Leinonen 13.5.2009:
"Kartasta on myös poistettu merkintä puistoalueen mahdollisesta myöhemmästä toteuttamisesta, koska maanomistajan mukaan entisen kirjauskeskuksen purkaminen ja keskuspuiston toteuttaminen voidaan aloittaa samanaikaisesti muun rakentamisen kanssa."
FCG Planeko Oy 13.5.2009:
"Postipankin rakennuksen toiminnan mahdollistava kaavamääräys poistetaan. Kaava-asiakirjoissa selostetaan tarkemmin, miten leikkialueet toteutetaan vaiheittain käyttäen hyväksi lähiympäristön muusta käytöstä vapautuvia alueita. Kaupunkikuvan kannalta hyvin merkittävä alue on tarkoitus toteuttaa kauttaaltaan laadukkaasti ja asuntojakaumaltaan kysyntää vastaavasti."