- 30.09.15 18:21
#77094
Guggenheimin ansaan lankeaminen ja lisenssimaksujen lypsylehmäksi ryhtyminen vain että saadaan tyhjä tontti rakennettua olisi erittäin typerää.
zeizei kirjoitti:Rautatieasemille toki yleisesti sopii Burger Kingit, Starbucksit yms. Harvemmin niissä myöskään on mitään erittäin hienoja ravintoloita, sillä asemat vetävät puoleensa myös muunlaista väkeä. Ja olisi itseltänikin vaikea kuvitella meneväni hienoon ravintolaan rautatieasemalle.Manhattanilla sijaitsevan Grand Central Terminalin aseman suuren hallin parvella sijaitsee Michael Jordanin pihviravintola, missä ruoka oli fiiniä. Muistaakseni vastapäisellä parvella oli myös toinen hienompi ravintola. Mutta oikeassa olet, että yleensä tarjonta on pikaruokaa koska ihmiset eivät saavu rautatieasemalla samalla tavalla tunteja etuajassa kuin esimerkiksi lentoasemalle. Näin ollen ihmisillä ei ole aikaa pitkillä ruokailuille.
RV kirjoitti:Vaikka en sinänsä kannata "hienostokulttuurin" ja ammattiurheilun rahoittamista verorahoilla, Guggenheim kieltämättä on brändi, eikä niitä kaupunkeja olekaan monia jossa sellainen on. Siksi varovasti kannatan hanketta, verorahoillanikin. Jopa vain siksi, että paikalle saataisiin jotakin monumentaalista hirveän parkkikenttä-terminaalisotkun tilalle.Guggenheimin ongelmahan on siinä, että kyseessä on laskeva brändi joka ei ole arvostettu taidepiireissä. Guggenheimit ovat kyllä sangen harvinaisia maailmalla, mutta se ei johdu siitä että sellaisen saaminen olisi jotenkin äärimmäisen onnekasta, vaan siinä että harvassa paikassa tuota kallista lisenssiä on nähty kannattavana investointina. Veikkaan että Bilbaonkaan houkuttelevuus ei vähentyisi enää nykyään yhtään jos pudottaisivat Guggenheimin brändin ja jatkaisivat vain omana museonaan. Ihmiset tulevat jo nyt katsomaan Bilbaon "erikoista museorakennusta" ja on ihan se ja sama lukeeko etuoven yläpuolella Guggenheim tai esim. Bilbao City Museum.
Guggenheimin ansaan lankeaminen ja lisenssimaksujen lypsylehmäksi ryhtyminen vain että saadaan tyhjä tontti rakennettua olisi erittäin typerää.
