Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä vetti
#99703
Useita vuosia Kalasataman tornien piirissä työskennelleenä, olen ollut siinä käsityksessä että nuo 8 tornia olisi lähses pakko rakentaa. Ainakin meille oli aikoinaan alkuperäiseen sopimukseen kirjattu näin, eli suunnitteluvoimaa piti olla tarpeeksi.

Sitten tuli valituskierrokset ja tornien käyttömuutokset milloin hotelli=>toimisto=>asuin=>hybridi tms. Jumpattiin sopimusta muuten ihan parikin kertaa uusiksi.

Mitä SRV nykyään on sopinut, en tiedä. Toki kiinnostaa näin sivustaseuraajan osalta, mutta toivottavasti en enää tuohon ainakaan duunin puolesta joudu enää sotkeutumaan. Asukkaaksi voin lähteä, mutta vasta sitten kun nuo Itäväylän toisella puolella olevat tornit rakentuvat.
tekijänä Etika
#99714
Hankala nähdä, että kaikkia kahdeksaa tornia ei rakennettaisi. Rakennuttaja saattaaa kyllä olla joku muu kuin SRV, mutta olen hyvikin varma, että rakentuvat johonkin käyttötarkoitukseen. Tornien jo valmiit jalustat edustavat sen verran isoa sidottua rahasummaa, että SRV:n kyllä kannattaa rakentaa ne tai vähintään myydä rakennusoikeus jollekin muulle ellei nyt jonkun kriisin takia uusien rakennusten hinnat tipu merkittävästi.
hmikko tykkää tästä
tekijänä Sam33
#99716
Nopealla vilkaisulla Helsingin Karttapalveluun, niin kolmen eteläpuolisen tornitalon tontit ovat jo tonttisijoittajien omistuksessa eli ne ovat ainakin osan niistä jo kovalla rahalla ostaneet suoraan kaupungilta tai SRV:ltä. Eli käytännössä on varmaa että nämä rahastot eivät tule tontteja ilman käyttöä jättämään tai muuten raha olisi mennyt täysin hukkaan.
veka tykkää tästä
#99734
Jim kirjoitti: 04.03.20 01:07 Yliannostus Majakan ja Loiston kuvista tiedän, mutta piti käydä testaamassa uutta optiikkaa.
Ei haittaa ollenkaan. Hornyn ja Clarionin kohotessa kuvia sateli, joten ihan alright kun kyseessä ovat valtakunnan ensimmäiset oikeat pilvenpiirtäjät. :)
veka kirjoitti: 04.03.20 19:25 Onpas mukavaa, että pitävät Majakan huipun valoja päällä nyt kun se on vielä mahdollista (ylimpien kerrosten kalliit kämpät odottavat yhä asukkaita).
Voisivat asentaa heittimet, mitkä mahdollistaisivat ylimpien kerrosten valaisun eri värisinä kansainväliseen tyyliin.
grendy, Darkmage7280 tykkää tästä
#99739
Höpsis, mitään yliannostusta! :D Itse ainakin seuraan innolla projektin etenemistä, eikä mikään kuvamäärä ole liikaa.
Aos tykkää tästä
  • 1
  • 81
  • 82
  • 83
  • 84
  • 85
  • 102