Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tekijänä hmikko
#99387
LKH-ryhmästä bongattua: Apartment house in Tampere, Finland, 2019, Arhitektibüroo Allan Strus OÜ

Nyt sitä mahdollisesti saadaan, kauan kaivattua historismia Virosta. Ite en jaksa innostua kuvan perusteella. Uusvanha on, mutta ei mun silmääni järin kaunis tai vanhoihin naapureihin sopiva. Esim. alimpien kerrosten julkisivun käsittely ampuu minusta ohi. Strus on tehnyt vastaavia Tallinnassakin. Pinkki jugendia etäisesti muistuttava osa vähän parempi (lisää kuvia linkin takana). Onhan tuo tietty yhtenäisempi naapureiden vanhan korttelirakenteen kanssa kuin nykyinen katulinjasta sisään vedetty elementtilaatikko, joka ei edes yritä. Ja sinänsä ilmeisesti olisi hyvä merkki, jos virolainen toimisto ylipäätään pääsee tekemään, ja rakennusmenetelmäksikin on ilmeisesti esitetty jotain muuta kuin sandwich-elementtejä.

Jälkeen:
Kuva

Ennen:
Kuva
Jary, veka, Dankos ja 1 muut peukuttivat tätä
Tekijänä Risumies
#99388
Mahtavaa🤩, tätä enemmän Suomeen. Toivotaan että tästä projektista tulee hieno malliesimerkki. Samanlaista täydennysrakentamista voisi tehdä niin moneen muuhunkin kohteeseen, esim Helsingissa, Turussa ja Oulussa. Ja Tampereella tietenkin myös. Toivotaan että alkaa uudet puulet tuhaltamaan tän myötä.
Jary, Biosphere, apollonkatu ja 2 muut peukuttivat tätä
Tekijänä Domo
#99390
Todella ennen näkemätöntä Suomessa, syykin tiedossa. Sopii todellakin ympäristöönsä edeltäjäänsä paremmin. Pelkään, että aiheuttaa tietyissä piireissä verensyöksyn ja pannaan sitten jäihin kunnes palataan reaali maailmaan. Väritys tosin tuo mieleen lokakuisen Leningradin, vain Cnaba Oktobr banderollit puuttuvat. Olisiko parempi vastapäisen puurakennuksen värisenä?
Avatar
Tekijänä Jary
#99391
Domo kirjoitti: 17.01.20 10:49 Todella ennen näkemätöntä Suomessa, syykin tiedossa. Sopii todellakin ympäristöönsä edeltäjäänsä paremmin. Pelkään, että aiheuttaa tietyissä piireissä verensyöksyn ja pannaan sitten jäihin kunnes palataan reaali maailmaan. Väritys tosin tuo mieleen lokakuisen Leningradin, vain Cnaba Oktobr banderollit puuttuvat. Olisiko parempi vastapäisen puurakennuksen värisenä?
Yes!
Tätä on odotettu vesi kielellä, vihdoinkin.
Lisää nannaa :smt007
Avatar
Tekijänä arkkinikkari
#99392
Sinänsä hyvä, että löytyy rakennuttaja joka on valmis satsaamaan rakennuksen ulkonäköön rahaa. Sinänsä sääli, että tuolla rakennuttajalla ei kunnianhimo riitä kuin kertaustyylien lämmittämiseen.

Vaikkakaan tämän kuvan perusteella ei vielä kannata intoilla liikaa; vasta kun kuvassa on urakoitsijan nimi alla ja se on myynti-ilmoituksen liitteenä alkaa toteutus olla lähellä.
henkka, hmikko peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä TurkuCubed
#99393
Omasta mielestä myös alla olevan kuvan ratkaisu olisi näistä kahdesta parempi

Kuva

Tällaisille rakennuksille olisi varmasti paikkansa niin Tampereella ja Helsingissä kuin Turussakin, mutta en nyt silti toivo että tästä mitään suurta ''buumia'' tulee. Muutama tämän suuntainen sinne tänne voisi toimia, mutta mielummin näkisin oikeasti hienoa ja korkeatasoista nykyhetken arkkitehtuuria. Jos moderni rakennus tehdään korkeatasoisesti ja arkkitehtuuriin panostetaan niin uskon että sillä on ihan yhtäläiset mahdollisuudet näyttää hyvältä ja kestää ajan kuluminen, kuin jollain nykyään yli 100v jugend rakennuksella. Samalla tavalla modernit rakennukset voidaan rakentaa katuun ja viereisiin rakennuksiin kiinni. Vaatisi vain että rakennuttajalta löytyisi rohkeutta ja rahaa, molemmat asioita jotka ovat olleet valitettavan tiukassa.
Biosphere, Domo peukuttivat tätä
Tekijänä Risumies
#99397
Kyllä, siihen on tulossa kolme eri taloa. Kaksi isoa kulmiin ja yksi pienenmpi pinkin ja vanhan talon väliin. Hienosti on suunniteltu myös sisäpiha, suosittelen katsomaan koko kuva kollaasin. Näin luodaan uutta elävää kaupunkia mikä ei riitele vanhan kanssa, mutta on itsessään kaunista ja kiinnostavaa.
Tekijänä hmikko
#99398
Tuo Strusin suunnittelema minttu-unelma ois voinut ottaa enemmänkin mallia ensimmäisessä kuvassa vasemmalle keltaisena pilkottavasta klassistisesta naapurista. StreetView-kuva. En tiedä, kuka on suunnitellut tai koska rakennettu, mutta huomattavasti elegantimpi kuin ehdotuksen vihreä talo. Kerroskorkeus tietysti vanhan ajan mallia, eli ei kelvanne rakennusliikkeelle noilla mittasuhteilla.
Avatar
Tekijänä Kantti
#99403
Jotakin tämänkaltaista voisi edistää muun rakentamisen mukana. Nykyinen laatikkoarkkitehtuuri on väkisinkin monotonisoinut kaupunkikuvaa. Tilaa voisi antaa nykyistä enemmän muodokkuudelle ja detaljiikalle viivaimen ja suorakulman sijaan. Tällaista ajattelua jo nytkin edustaa Turussa lanatun Börsin tilalle tuleva uusi hotellirakennus. Varovaista sellaista kuitenkin.
Krio, apollonkatu, James peukuttivat tätä
Avatar
Tekijänä arkkinikkari
#99405
On ehkä vähän epäreilua verrata tätä ja tavanomaista asuntorakentamista. Tässä kun selvästi rakennuttajalla on tahtotila panostaa rakennuksen ulkonäköön, tavanomaisessa rakentamisessa rakennuttajalla on tahtotila talousohjata kaikki ylimääräinen pois. Vähän kuin vertaisi yksityissairaalaa ja terveyskeskusta ja valittaisi että terveyskeskuksessa ei pääse jonottamatta magneettikuvaukseen.

On tietysti erityisesti arkkitehtuurin ja arkkitehtien etu, jos rakennuttajat alkaisivat joukolla kilpailla rakennusten ulkonäöllä. Yksikään arkkitehti kun ei kaipaa omalle työpöydälleen tai kotikaupunkiinsa lisää halvinta mahdollista talousohjattua perusbulkkituotantoa. Sillä ei ihan oikeasti pääse tuntipalkoille, ja työ on ankeaa aidan matalimman kohdan etsimistä.

Suomalainen talousohjattu asuntotuotanto ei tosiaankaan edusta parasta mitä modernilla arkkitehtuurilla on tarjota. Sitä tuskin kiistää juuri kukaan että julkisivuun panostava uusvanha on selvä parannus perusbulkkiin, mutta ainakin omasta mielestäni samalla panostuksella suunnitteluun ja toteutukseen saisi paljon mielenkiintoisempaa modernia.
TurkuCubed, Kantti peukuttivat tätä
Tekijänä pallo
#99407
Vaikka itse minimalismia suosinkin, niin onhan tuo tällä hetkellä paikalla oleva talo varsin luotaantyöntävä, eikä sovi tuolle alueelle ollenkaan. Toivottavasti suunnitelma toteutuu, se näyttää huomattavalta parannukselta entiseen! Ja toivottavasti tuolla alueella toteutuisi muitakin vastaavia, esimerkiksi rongankadun "blokit". Niiden tilalle vaikka vanhan tyylisiä pikku-highriseja, mallia vaikka tämän Berliiniläisrakennuksen torneista? https://i.imgur.com/F1mFTzl.jpg
Avatar
Tekijänä hylje
#99409
arkkinikkari kirjoitti: 17.01.20 11:43Sinänsä sääli, että tuolla rakennuttajalla ei kunnianhimo riitä kuin kertaustyylien lämmittämiseen.
Kun tässä kritisoidaan konkreettista ehdotusta, voisiko tähän saada konkreettiseksi vertailukohteeksi aidosti kunnianhimoista konseptia? Minun ymmärtääkseni tässä projektissa on jo huomattavasti enemmän kunnianhimoa pelissä kuin sillä talousohjatulla grynderillä, mutta se ei ilmeisesti riitä?

Toisekseen minusta talonrakentamisen ei tarvitsekaan olla kunnianhimoista. Talot on käyttöesineitä. En mä osta kaupasta kunnianhimoista vessapaperia, kun ihan tavallinen kierrätyspaperirulla on edullinen ja ihan riittävän hyvä.
  • 1
  • 141
  • 142
  • 143
  • 144
  • 145