- 28.02.18 20:12
#93186
Mistä kummasta nämä jarrumiehet saavat virtaa, vaikka varmaan tietävät, että turhalla asialla ovat? Tämähän ei ole edes ainoa.
[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.
Mikä on Taloforum?
veka kirjoitti:Mistä kummasta nämä jarrumiehet saavat virtaa, vaikka varmaan tietävät, että turhalla asialla ovat? Tämähän ei ole edes ainoa.Vitutus ja kateus ovat suunnaton voimavara näille surkimuksille. Jos olisivat saaneet tusanderia joskus ennen 2000-lukua niin tuskin näin paljoa tekisivät valituksia, Byman, Ekengren ja muut vässykät.
Helsinkiin on syntymässä toistakymmentä uutta hotelliaJälleen uusi hotellihanke Jätkäsaareen. Ja uusi brändi ja operaattori Suomeen.
HELSINKIIN on tekeillä toistakymmentä uutta hotellia. Yksin Jätkäsaareen on vireillä viisi hotellihanketta.
Tuorein nytkähdys nähtiin tiistai-iltana, kun kaupunkiympäristölautakunnassa käsitteltiin Jätkäsaaren Vastint Hospitalityn hakemusta, jossa Moxy-hotellille varattiin tontti hotellihankkeen edistämiseksi.
Kyseessä on Ikea-konserniin kuuluvan Moxy-yhtiön ja Marriott-hotelliketjun ideoima nuorille aikuisille tarkoitettu siisti keskitason hotelli.
https://www.hs.fi/talous/art-2000005584807.html



ari.kalla kirjoitti: Viitesuunnitelman mukaan julkisivuun tulisi aika jännän näköistä kivi- tai kuitubetonilaattaa. http://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/201 ... itelma.pdfKiitos linkistä. "Jännä" on juu yksi tapa luonnehtia tuota.

Kantti kirjoitti:Valtaisia maantäyttökumpu siellä kärjessa! Mitä sinne on tulossa?Luulisin, että höttöisiä täyttömaiden pohjia stabiloidaan noin, eli kasataan massaa päälle joksikin aikaa ja sitten viedään pois ja tasataan. Kaavoja ei käsittääkseni ole muutettu, eli tasaiselle täyttömaalle tulee asuintaloja ja puistoja.