Hesarin uutinen rakennusalan ensimmäisestä vuosineljänneksestä on kylmää luettavaa SRV:n rakentamista seuraaville. Alkuvuoden tulos oli tappiollinen, ja näkymät loppuvuodelle ovat heikot. Ensimmäisenä syntipukkina mainitaan REDI: ”Valtavat infratyöt ja tornien jalustat sitovat merkittävästi pääomiamme, ja korkeat rahoituskulut rasittavat vielä tulostamme. Redin lopullinen tulosvaikutus selviää kuitenkin vasta, kun kauppakeskus myydään ja kaikki asuintornit valmistuvat, toimitusjohtaja Juha Pekka Ojala kertoi yhtiön tiedotteessa. Samalla työvoimakustannusten kasvu on nakertanut SRV:n tulosta, sillä rakennusurakoitsijoiden hinnat ovat nousseet." Pörssisivuilta selviää, että SRV:n pörssikurssi on laskenut vuodessa 41,5%. Tänään kurssi näyttää laskeneen vielä lisää.
Tämä tuntuu tietysti aika yllättävältä, sillä luulisi yritysten takovan erinomaista tulosta hurjan rakennusbuumin aikana, kun asuntojen hinnatkin ovat olleet jo vuosia vahvassa nousussa. Myös korkeita rahoituskuluja vähän ihmettelee näinä nollakorkojen aikoina, mutta eihän syvällä kyntävä yritys taida saada rahaa lainaksi halvalla. Toivotaan kuitenkin, ettei huonoilla uutisilla ole vaikutusta REDIn etenemiseen. Loiston ennakkomarkkinoinnin käynnistyminen on sentään hyvä uutinen.
Toivotaan lisäksi, että kaupungit luopuvat jatkossa REDIn, Keilaniemen tornitalojen ja Tampereen keskusareenan (ja pian kai myös Pasilan tornitaloalueen) kokoisten jättihankkeiden luovuttamisesta yksille harteille. Päivän uutisten valossa vaarassa ei ehkä ole vain kaupunkikuva, vaan kenties myös hankkeen pysyminen aikataulussa ja jopa toteutuminen.
PS. Myös YIT julkisti eilen alkuvuoden tuloksensa. Sijoittajat eivät pitäneet lukemastaan, ja kurssi romahti päivässä 10,5%
https://www.hs.fi/talous/art-2000005656764.html