Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä RV
#85478
Harmi vain, ettei korkein rakennus säilynyt XXXVII-korkuisena muutoin parhaassa ehdotuksessa :/

Mun järki sanoo, että mahdollisen hotellin tulisi sijoittua yhteen korkeimmista torneista eikä mihinkäänmedium-palikkaan.
Avatar
tekijänä MindW
#85481
RV kirjoitti:Harmi vain, ettei korkein rakennus säilynyt XXXVII-korkuisena muutoin parhaassa ehdotuksessa :/
No onhan se nimenomaan tässä uudemmassa kaaviossa XXXVII-korkuinen, vanhemmassa vähemmän. Viestissä on neljä kuvaa. Kaksi ensimmäistä ovat julkisivukaaviot etelään vuodelta 2011 ja vuodelta 2016. Kaksi alempaa ovat julkisivukaaviot pohjoiseen vuodelta 2011 ja vuodelta 2016. Kuvaparien alemmissa kuvissa siis uusin tilanne, jossa korkeammat tornit. Voisit hiukan tarkemmin lukea ja tutkia ennen kommentointia.
Janne_H, Kantti peukutti tätä
tekijänä hmikko
#87323
Muutos kaavaan lautakunnan listalla.
Kaavamuutoksen selostus kirjoitti:Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee Kalastaman keskuksen kahta tornia, keskuksen länsipuolella sijaitsevia yhtä korttelia ja katualueita. Kaavaratkaisu mahdollistaa Kalasataman keskuksen kahden tornin käyttötarkoituksen muutoksen ja hotellin rakentamisen keskuksen länsipuolella olevaan kortteliin. Lisäksi kaavaratkaisu mahdollistaa Lautatarhankadun muuttamisen jalankulku- ja pyöräilykaduksi sekä Festarikujan rakentamisen.

Tavoitteena on Kalasataman keskuksen kahden tornin käyttötarkoituksen muuttaminen siten, että toimistotorni muutetaan asuin käyttöön ja hotellitorni muutetaan toimiston ja huoneistohotellin
tarpeisiin. Nykyinen toimitilakortteli muutetaan hotellirakennusten korttelialueeksi ja mahdollistetaan arkkitehtikilpailun voittaneen ehdotuksen toteuttaminen kortteliin. Keskuksen läheisyydessä ja
lankulun ja pyöräilyn ympäristöä kehitetään.

Uutta asuntokerrosalaa on 10 930 km 2 . Asukasmäärän lisäys on noin 240 asukasta.
Kuva

Kuva
tekijänä hmikko
#87324
Kazaam kirjoitti:Tämän PDF:n mukaan "kattoterassiravintola" tulisi näillä näkymin luoteisimpaan, 26-kerroksiseen torniin.
Tuo torni on nyt vissiin muuttumassa hotellista toimistoiksi ja huoneistohotelliksi. Vaatimus kahvilasta on silti kaavassa. Saapi nähdä, käykö cirrukset.
Avatar
tekijänä Clepe
#87355
^Tuolla paikalla (kantakaupungissa, kauppakeskuksen päällä) ja Clarionin näköalabaarin menestyksen jälkeen pitäisin aika epätodennäköisenä sitä että tapahtuisi cirruksia.
Avatar
tekijänä veka
#89227
Kohtsillään alkaa olla jonkinmoisen juhlan paikka. Suomi nousee vihdoin tornitalomaailman kartalle. Tämän suven aikana alkavat ehkä jo latoa tuohon ympärille kerroksia.
Avatar
tekijänä veka
#89253
Käsitykseni mukaan nyt on menossa kahden tornin rakentaminen. Ekana valmistuu Majakka-niminen torni, jonka asunnot on lähes jo myyty. Tokaa tornia ei markkinoida ainakaan julkisesti vielä. Soitto firmaan (SRV) antaisi tarkempaa tietoa. Isoin työmaa tällä haavaa taitaa kuitenkin olla kauppakeskus.
  • 1
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 49
  • 105