Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#83004
veka kirjoitti: Mutta, rakennetaanko julkisella puolella talot edelleen kestämään vain seuraavat 50 vuotta?
Nykyään kun hoetaan kestävän kehityksen mantroja, niin kukaan ei varmaan ainakaan tunnusta noin lyhyttä elinkaarta. Ongelma kaiketi on se, että tekniset normit ja rakennustekniikat ovat jo pitkään muuttuneet jatkuvasti, eli aina rakennetaan tavalla, josta ei ole pitkää kokemusta.
Avatar
tekijänä Urbaani
#83005
Niin mistähän se kertoo, että maailma on täynnä keskiajalta peräisin olevia rakennuksia, mitkä ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta jo 30-60 vuotta vanhat talot alkavat olla purkukunnossa. Kyllä rakentamisessa pitäisi olla se lähtökohta, että rakennus kestää ainakin seuraavat tuhat vuotta.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#83006
Vähän riippuu miten määritellään "kestäminen".

Rakennusten rungot tehdään kyllä nykyään sen verran paremmin kuin 60-luvulla, että niiden voi olettaa kestävän aivan yhtä hyvin kuin vanhojen massiivitiilitalojen. Toisaalta monikerroksissa rakenteissa on rungon lisäksi mukana kaikenlaista muutakin tavaraa jonka käyttöikä ei ole ääretön, ja jonka korjaaminen on hyvin vaikeaa tai mahdotonta ilman melko raskasta julkisivun purkamista. Kokonaan toinen luku on sitten kaikki talotekniikan asennukset eli sähkö- ja LVI tekniikka, joille 50 vuotta on jo todella hyvä käyttöikä. Ne on tietysti helpompi vaihtaa, mutta muuttuviin vaatimuksiin voi olla vaikea varautua ennalta (tosin on vaikea kuvitella, että kukaan olisi niin hullu, että haluaisi vielä nykyistäkin enemmän ilmanvaihtoa rakennuksiin...).

Täydentävistä rakenneosista esimerkiksi vanhat tammesta valmistetut ikkunat ovat oikein huollettuina hyvin pitkäikäisiä, mutta ikkuna nyt on niin helppo irroittaa ja vaihtaa että sillä ei ole mitään merkitystä rakennuksen kokonaiskestävyyden kannalta.

Sitten on vielä erilaiset tiivisteet yms saumaustuotteet, joiden käyttöikä on jotain kymmenen vuotta, mutta ne nyt ovat samoja kaikissa taloissa.

Mutta noin lähtökohtaisesti mitään taloja ei suunnitella purettaviksi.
Avatar
tekijänä hylje
#83007
Keskeinen vaatimus ikuiselle talolle on se, että sen käyttäjät eivät vaadi talotekniikkaa. Talo on käytännössä pelkkä kantava runko, ovet ja ikkunat. Ilma läpäisee rakenteet, ilma vaihtuu painovoimaisesti korkeintaan lämmitysuunin vetoavulla ja juokseva vesi tulee naapuriin. Tälläisessä talossa ei ole juuri mitään joka kuluttaisi tai pilaisi rakenteita tai joka hajoaisi ja tekisi talosta käyttökelvottoman. Se voitaisiin jopa hylätä kokonaan ja saada takaisin käyttökuntoon melko pienellä laittamisella tai saneeraamisella.

Nykyaikana asumiselta ja taloilta ylipäätänsä vaaditaan paljon enemmän, joka näkyy talotekniikan määrässä ja monimutkaisuudessa. Yllämainittu ikuinen talo ei olisi nykyään asumiskelpoinen mitä normeihin tulee, ja kelpaa korkeintaan mökiksi. Mökillä tuollaiset ikuisuusominaisuudet ovatkin ihan bueno, kun talon voi huoletta unohtaa talveksi eikä keväällä tarvitse hirveästi korjailla paikkoja.
Avatar
tekijänä veka
#83009
"Ikuinen" talo ei varmaan ole realistinen ajatus. Sen sijaan olen haaveillut taloista, joita olisi helppo sekä muuntaa että ylläpitää. Ja tämä tavoite asettaisiin suunnitteluperiaatteiden listalla ykköseksi.

Mahdollisimman ikuisiksi tehtäisiin vain perustukset, kantavat rakenteet, portaikot ja ehkä katto. Kaikki muu hisseistä valokatkaisimiin ja seinien sisälläkin oleviin materiaaleihin toteutettaisiin niin että osien uusiminen ja poistaminen olisi mahdollisimman helppoa. Kaikessa pidettäisiin mielessä myös rakennnuksen mahdollinen käyttötarkoituksen muuttuminen.

Tällä tavoin suunniteltaisiin rakennusten lisäksi myös alueet asemakaavatasolla. Esimerkkinä vaikka autojen paikoitus. Tällä haavaa rakennetaan kallioon louhittuja parkkihalleja kalleimman päälle. Mitä noilla tiloilla tehdään, jos autot käyvät joskus tarpeettomiksi tai mahdottomiksi? Varmaan helpompaa olisi keksiä uutta käyttöä maan päälle rakennetuille parkkitaloille. Nurin vaan ja tilalle jotain muuta.

Kuinkahan paljon rakentaminen kallistuisi, jos tavoitteet asetettaisiin tällä lailla? Saataisiinko edes vuosisadan tähtäimellä etuja?
RV, Iggy.P peukutti tätä
Avatar
tekijänä Clepe
#83059
Toi pihan halli oli aikoinaan pohjoismaiden suurin elokuvastudio. Alunperin rakennettu tennishalleiksi. Tavallaan ihan kiinnostava kokonaisuus, mutta kehitys kehittyy.
Avatar
tekijänä RV
#83121
20-luvun noinkin sympisrakennuksia puretaan, mitä :(
tekijänä Sam33
#83167
Kuva

Technopolis rakentaa uutta toimistotilaa Salmisaareen. Näin ollen nykyisten tilojen välissä olevalle parkkipaikalle nousee ilmeisesti Kemiran uusi pääkonttori + pienempiä toimijoita. Valmista pitäisi olla vuonna 2018. Tämän jälkeen jää Salmisaareen jää vielä kaksi rakentamatonta tonttia, joiden suunnitteluvaraukset ovat myös Technopoliksen hallussa.

Hyvä, että alue rakentuu, mutta toivottavasti Kemiran vanhalle pääkonttorille löytyy jotain käyttöä. Länsiväylän ja Porkkalankadun risteys tuskin näkee asuntoja ainakaan nykyisllä vaatimuksilla.

https://newsclient.omxgroup.com/cdsPubl ... 65&lang=fi
Avatar
tekijänä Janne_H
#83168
Salmisaaren liikuntakeskuksen soraparkkikenttä syvine lätäköineen ja pääsisäänkäynnin pudotus törröttävine raudoituksineen on ollut jo puoli vuosikymmentä yks iso vitsi. Hienoa että tuo välikkö saadaan vihdoin valmiiksi.
Avatar
tekijänä veka
#83646
Muutama uunituore kuva Presidentinlinnan eteen rakennetusta kaljaterassista uima-altaineen. Terassialue (ainakin osa siitä) otettiin liukkaasti käyttöön jo aikaisemmin kesällä. Nyt (lauantai ip) siellä näytti olevan etupäässä ulkomaalaisia turisteja, jotka ohjautuvat paikalle suoraan Kauppatorilta tulevan kävelysillan kautta. Parasta antia ovat melko mukavat kankaiset kansituolit, joihin näköjään voi istahtaa lepäilemään ostamatta mitään. Samaan tapaan kuin mm. Mattolaiturin juottolassa Kaivarissa.

Uima-altaat ovat yhä vaiheessa, mutta niiden kerrotaan valmistuvan syksyyn mennessä, ehkä jo elokuussa. Olisivat voineet olla käyttökunnossa jo kesäkuun alussa.

Olen kesän mittaan käynyt ottamassa tuntumaa Sedu Koskisen biletyspaikkaan Hernesaaren kärjessä, Pääkkösen ja Vainion kaljaterassiin saunoineen saman saaren laidalla ja nyt sitten Sauli Niinistön lähiterassiin. Ylivoimaisesti surkein on Sedun mesta, halvalla tekeminen näkyy kaikkialla. Hernesaaren sauna sen sijaan on komeaa arkkitehtuuria ja enimmäkseen myös huoliteltua työtä. Kauppatorin/Katajanokan terassialue on laadultaan niiden välissä. Tällä paikalla en vaan voi ymmärtää esim. sorapintaa pöytien ja tuolien alla. Liuskekivinen tms. laatoitus olisi tyylikkäämpi. Mutta alue on tosiaan vielä keskentekoinen.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Viimeksi muokannut veka, 02.08.16 23:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä hmikko
#83647
Kiitoksia kuvaamisesta. Jotensakin vahvistuu oma fiilinkini, että laitos on aivan väärässä osoitteessa.

Ehkä joku yritti tavoitella sorapinnan avulla rantatunnelmaa?

Eiks koko höskän voisi siirtää Töölönlahdelle, kun sinne nyt kovasti hingutaan uimapaikkaa? Kelluvan altaan vesi on käsittääkseni suodatettua, eli toimii lahden tilasta riippumatta (joka on luemma teknisesti uimakelpoinen nytkin, ei vaan järin miellyttävä).
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#83656
Tosiaan miksiköhän Töölönlahti ei kelvannut altaille vai onko vesi liian matalaa niille? Samaan aikaan, kun Kauppatorin ulkonäköä ja satama-altaiden muutostöitä ollaan suunniteltu mielettömällä varovaisuudella, kelluvat altaat putkahtivat reunalle vailla merkittävämpää vaikutusten pohdintaa ympäröivään maisemaan. Niin paljon kuin tahtoisin lisää hyviä pulahduspaikkoja helsinkiläisille, Kauppatorin edusta tuntuu suorastaan härskiltä valinnalta. Kerrankin, kun turistit ovat miltei ottaneet kodikseen Uspenskin katedraalin edustan, siitä aletaan muokata jonkin sortin puuhapuistoa. Pääkaupunkimme ei ole sentään niin pieni, etteivätkö ajanviettopaikat olisi suosittuja myös hieman syrjemmällä, aivan kuten Hernesaari on hyvin osoittanut.
tekijänä syksy
#83898
syksy kirjoitti:Terve kaikille. Olen lurkkaillut täällä jo pidempään, mutta nyt rekisteröitymiskynnys vihdoin ylittyi.

Ruoholahdenkatu 4:ssä näkyy olevan työt reippaasti käynnissä. Pikaisella googlailulla vaikuttaa, että toimistokäytössä ollutta taloa muutetaan asunnoiksi. Ihmettelin pitkään miksi talossa toiminut Ravintola Kantiksen tila oli vuosia tyhjillään, mutta ilmeisesti kyse on ollut valitusprosessin pitkittämästä hankkeesta.

Kyse siis tästä talosta:

https://goo.gl/maps/7yNS1

Tässä ilmeisesti suunniteltu lopputulos:

http://www.arkmm.fi/node/48

Ja tässä vielä tämänhetkinen tilanne:

Kuva


PS. Kuinka tässä olisi tarkoitus lisätä kuvia itse viestiin? Siis käyttämättä esim. dropboxia tai vastaavaa..

Ja tämä on nyt sitten kuorittu paketista. Tyyli muuttui täysin, mutta ehkä tuo sopii edeltäjäänsä paremmin ympäristöönsä. Tiili vaihtui rappaukseen ja nauhaikkunat perinteisempiin. RV ei varmaan tykkää.

Kuva
hmikko peukutti tätä
  • 1
  • 133
  • 134
  • 135
  • 136
  • 137
  • 216