Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä hmikko
#77583
Arkkivahdin blogissa venäjänkieliselle Archi.ru-sivustolle kirjoittamansa juttu elokuussa avatusta Lilla Roberts -hotellista kokonaan kuvineen. Sisustus mukailee osin Art Decoa. Rakennus on Pieni Roobertinkadulla ja sen vanhin osa on rakennettu alun perin kaupungin sähkölaitokselle ja siellä on toiminut myös voimala. Vanhin osa on luemma valmistunut 1908 ja sen on suunnitellut Selim A. Lindqvist.
Avatar
tekijänä Urbaani
#77589
Helsinkiä tiivistetään – Koskelan sairaala-alueelle halutaan asuntoja 3 000 ihmiselle


Kaupunki 23.10.2015 16:46

Lari Malmberg

Helsingin Sanomat

Kuva

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on saanut valmiiksi suunnitelman Koskelan sairaala-alueen muuttamisesta asuinalueeksi. Sairaalan alueelle halutaan rakentaa asuntoja 3 000 ihmisille.

Kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelmissa sairaala-alueelle nousee yli kolmekymmentä uutta 4-7 kerroksista taloa. Taloja on tarkoitus rakentaa varsinkin alueen reunoille, jolloin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat sairaalarakennukset jäävät paremmin näkyviin.

Uusien asuintalojen alimpiin kerroksiin toivotaan erilaisia kaupallisia palveluita. Autonsa tulevat asukkaat ajavat suunnitelmassa sairaala-alueen alle kaivettavaan parkkiluolaan. Yhteen sairalaarakennuksista kaupunkisuunnitteluvirasto haluaisi suuren päiväkodin.

Sairaala-alueesta on suunniteltu myös muistisairaille vanhuksille suunnattua Muistikylää, jossa muistisairaat elävät kylämäisessä mutta turvalliseksi rajatussa ympäristössä, jossa he voivat ulkoilla itsekseen.

Alueella toimii jo nyt Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ylläpitämä vanhusten palveluasuntoalue ja vanhainkoti.

Kaupunkisuunnitteluviraston on tarkoitus esitellä Koskelan sairaala-alueen asemakaavaehdotus Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnalle ensi vuoden alussa.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1305995004805
Ihan lupaavalta vaikuttaa!
tekijänä hmikko
#77592
Tuossa renderissä kadunvarsien vanhempaa Käpylää muistuttavien harjakattoisten lamellitalojen yhdistäminen sisäpihojen tasakattoisiin pienempiin taloihin näyttää äkkiseltään melkoisen kököltä, ikään kuin kahden epäyhteensopivan korttelityypin epäsikiöltä. Tämä ei tietysti ole vielä rakennusten arkkitehtisuunnittelun vaihe, eli toivottavasti kuva on vasta hahmottelua.
Avatar
tekijänä RV
#77593
Tulisi mukailla 40-50-lukujen arkkitehtuuria.
Avatar
tekijänä Urbaani
#77658
Poliitikot menivät metsään – Helsingin Keskuspuisto saattaa kutistua

Kaupunki 26.10.2015 12:00 Päivitetty: 26.10.2015 13:05

Lari Malmberg

Helsingin Sanomat

Helsingin Keskuspuistoa halkovalla Keskuspuistontaipaleella parveilee niin monta kaupunkipoliitikkoa, että tie on mennä tukkoon.

”Varokaa, pyörä tulee!”, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok) huikkaa opettajamaisesti ja lauma siirtyy kuuliaisesti sivummalle.

Nyt ei kuitenkaan olla luokkaretkellä. Sateenkestävillä vaatteilla ja repuilla varustautuneet kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet ovat täällä vakavin aikein: on tultu arvioimaan sitä, voidaanko yli 40 hehtaaria Keskuspuistoa jyrätä ja pystyttää tilalle kerrostaloja.

”Kysymys on poikkeuksellisen merkittävä” kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Matti Niiranen (kok) sanoo.

Sitten lähdetään taas liikkeelle. Raps, raps, raps, kuuluu kengänpohjista, kun ne tömähtelevät sateen kasteleman hiekkatien pintaan.

Tiivistettynä kaupunkisuunnittelulautakunnan ongelma on seuraavanlainen. Helsinki kasvaa ja nopeasti. Vuonna 2050 täällä arvioidaan olevan jo 250 000 ihmistä enemmän kuin nyt. Koska näille ihmisille tarvitaan asuntoja, joistain viheralueistakin on luovuttava.

Kaupunkisuunnitteluviraston ehdotus on, että kaupungin sisääntuloväylät muutettaisiin kaupunkibulevardeiksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että tulevaisuudessa Hämeenlinnanväylällä ajeltaisiin Helsingin päässä viittäkymppiä, tien keskellä kulkisi pikaraitiotie ja tien molemmilla puolilla kohoaisi muutama kortteli 3–8 kerroksisia kerrostaloja.

Kaupunkibulevardien varteen sopisi jopa kolmasosa Helsingin tarvitsemista uusista asunnoista, mutta hintana olisi, että Keskuspuisto kapenisi paikoin yli kolmella sadalla metrillä.

”Tässä kohtaa Keskuspuisto on vielä aika leveä, mutta odotas, kun päästään lähemmäs Pirkkolantietä”, kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja Osmo Soininvaara (vihr) sanoo.

Kaupunkibulevardeista ja Keskuspuiston leikkauksista päätetään Helsingin valmisteilla olevassa uudessa yleiskaavassa. Ehdotus yleiskaavaksi tulee kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelyyn reilun viikon päästä.

Vahvimmin bulevardeja ovat vastustaneet perussuomalaiset, mutta heidän lautakuntaedustajansa eivät ole lähteneet tälle kierrokselle mukaan. Muista suurista puolueista bulevardeille tuntuu löytyvän sen verran tukea, että Keskuspuiston kohdalla kiistellään lähinnä siitä, mistä kohtaa ja miten paljon puistoa leikataan.

"Tärkeintä on, että keskuspuisto säilyisi kaikkialla sellaisena, että täällä todella tuntee olevansa puistossa", kaupunkisuunnittelulautakunnassa kaupunginhallituksen edustajana toimiva Kaarin Taipale (sd) sanoo.

Maunulan siirtolapuutarhapalstojen kohdalla taivas alkaa ropottaa vettä. Tunnelma latistuu muutenkin, kun Hämeenlinnanväylällä liikkuvien autojen pauhu lisääntyy askel askeleelta. Hämeenlinnanväylän ja puistotien välissä on tässä kohtaa vain 50 metrin risukko. Jos Keskuspuiston tarkoitus on mahdollistaa kaupunkilaisten irtautuminen kaupungin sykkeestä, täällä se ei ainakaan toteuta tehtäviään.

[imghttp://hs11.snstatic.fi/webkuva/taysi/560/1445827692270?ts=851][/img]

”Tässä huomaa, kuinka erilaisia kohtia keskuspuistossa on. Tällaisella alueella ei juuri ole arvoa. Tien varteen rakennettavat talot saattaisivat jopa parantaa puistoa, koska ne toimivat melumuurina”, Matti Niiranen sanoo.

Se ainakin on varmaa, että jos keskuspuiston laidalle rakennetaan asuntoja, niillä tulee olemaan arvoa. Kaupungin visioissa asuntojen toiselta puolelta avautuu maisema Keskuspuistoon ja toiselta puolelta pääsee muutamalla askeleella hyppäämään pikaraitiovaunuun. Ei hullumpi bisnes!

Maunulan uurnalehdon kohdalla pidetään pieni tauko. Jape Lovén (sd) laittaa sähkötupakiksi ja kierroksella oppaana toimiva kaupunkisuunnitteluviraston maisema-arkkitehti Raisa Kiljunen-Siirola alkaa selvittämään lautakunnan jäsenille viraston kaavoitussuunnitelmia.

Tämä on juuri se Soininvaaran mainitsema ongelmakohta Pirkkolantien vieressä. Itäpuolella keskuspuisto rajautuu hautausmaahan ja länsipuolelle kaupunkisuunnitteluvirasto ehdottaa asuntoja. Väliin jää vain noin kolmensadan metrin kaistale puistoa. Se on aika vähän puistossa liikkuvien ihmisten ja eläinten kannalta. Onko kantakaupungista Haltialaan asti jatkuva viheralue vaarassa katketa?

”Tätä pitää kyllä pohtia erittäin tarkasti”, Soininvaara sanoo.

Keskuspuisto perustettiin vuonna 1914, kun Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi arkkitehti Bertel Jungin suunnitelmat. Historian saatossa puistoa on nakerrettu reunoilta useaan otteeseen kasvavan kaupungin tarpeisiin, mutta se on silti edelleen tuhannen hehtaarin laajuinen ja kaupunkilaisten ahkerassa käytössä. Raisa Kiljunen-Siirolan mukaan puistossa käytiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa kertaa.

Kiljunen-Siirola kertoo, että kaupunkisuunnitteluviraston tarkoituksena on ollut yleiskaavaehdotusta laadittaessa säästää mahdollisimman paljon vanhinta ja arvokkainta metsää, mutta täysin siinä ei olla onnistuttu. Esimerkiksi Pohjois-Pasilan ja Haagan välissä olevalla kaistaleella asuinrakennuksia suunnitellaan yli 70-vuotiaiden puiden päälle.

”Nyt valmisteilla olevan kaavan jälkeen keskuspuistolle pitää sopia entistä pysyvämmät rajat. Jatkuva reunoilta nakertaminen ei tämän jälkeen saa jatkua” Matti Niiranen sanoo.

Sitten lähdetään taas kävelemään. Sadekin on tauonnut.

”Varsinkin nyt tämän maastokäynnin jälkeen on sellainen olo, että nämä suunnitelmat ovat hyvin harkittuja”, Risto Rautava sanoo.

Kuva

http://www.hs.fi/kaupunki/a1445827702422
Avatar
tekijänä RV
#77696
Vieläkö ne noita bulevardejaan jaksaa haaveilla viimeksi 5 vuotta sitten niinkin kaukana Vallilasta käyneenä ;)

Keskuspuisto pitäisi täyskunnostaa - kuusikko männikköön ja harvinaisia puita kuten esim. NYCin varsin metsäinen keskuspuisto tai Bois de Boulogne Parisiissa.
tekijänä hmikko
#77698
RV kirjoitti:Vieläkö ne noita bulevardejaan jaksaa haaveilla viimeksi 5 vuotta sitten niinkin kaukana Vallilasta käyneenä ;)
Olen varma, että tuokin virke tarkoittaa jotain, viimeksi Pariisissa käyneenä.
Avatar
tekijänä Urbaani
#77699
Siis ei ymmärtäneekseni bulevardisuunnitelmista olla luovuttu, päinvastoin.

Keskuspuiston kunnostamisesta olen kyllä samaa mieltä. Stadissa liki kaikki metsätilkut ovat masentavaa havupuuvaltaista talousmetsää, mutta näin ei todellakaan olisi pakko olla. Etelärannikolla lehtipuut viihtyvät hyvin ja kun puupeltoja taitaa olla enemmistö Suomen pinta-alasta, niin tuskin siitä haittaakaan olisi, mikäli vähän keski-euroopalaistyyppisempää metsää istutettaisiin.
Avatar
tekijänä Urbaani
#77714
Herttoniemen ja Myllypuron väliin 5 000 asukkaan alue

Uusi Karhunkaatajan alue Herttoniemen ja Myllypuron välissä aiotaan rakentaa korttelitehokkuudeltaan lähes yhtä tehokkaasti kuin kantakaupungin Jätkäsaari. Karhunkaatajan kerrostalot ovat korkeimmillaan 7-kerroksisia ja tiiviimmin rakennetaan tulevan Raidejokerin pysäkin, eli nykyisen runkolinja 550:n pysäkin ympäristö. Kaikkiaan asukkaita tulisi alueelle jopa 5 000.

Rakentaminen ulottuisi myös Viilarintien pohjoispuolelle, josta kuitenkin alueen hieno näköalakallio säästetään. Karhunkaatajaan tulee ainakin päivittäistavarakauppa, liiketiloja talojen kivijalkoihin sekä alustavan suunnitelman mukaan yksi päiväkoti. Alueen reunoille tutkitaan rivitalo- ja kaupunkipientalorakentamista.

Alueen kulkuyhteyksien lasketaan tukeutuvan voimakkaasti Viilarintietä kulkevaan Raidejokeriin. Pysäköintipaikkoja rakennetaan yksi per 120 kerrosneliötä, ja parkkipaikat sijaitsevat suunnitteluperiaatteiden mukaan joko pysäköintitalossa tai talojen pihakansien alla.

Karhunkaatajan suunnitteluperiaatteita käsitellään tiistaina kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkel ... kkaan-alue
tekijänä jukki
#77739
hmikko kirjoitti:Tuossa renderissä kadunvarsien vanhempaa Käpylää muistuttavien harjakattoisten lamellitalojen yhdistäminen sisäpihojen tasakattoisiin pienempiin taloihin näyttää äkkiseltään melkoisen kököltä, ikään kuin kahden epäyhteensopivan korttelityypin epäsikiöltä. Tämä ei tietysti ole vielä rakennusten arkkitehtisuunnittelun vaihe, eli toivottavasti kuva on vasta hahmottelua.
Ehkä vain hahmottelua, mutta vaikka toteutuisikin tollaisena, tuskin tuota ongelmaa hirveästi tulisi katutasolta havainnoitua.
Avatar
tekijänä Urbaani
#77808
Uutiset / Tontteja varattuna pian jo yli 20 000 asunnon rakentamiseen

Kuva

30. lokakuuta 2015

Kiinteistölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunki varaisi tontteja yhteensä noin 3800 asunnon rakentamista varten eli noin 8 000 asukkaalle (yhteensä noin 310 000 k-m²). Tontit sijaitsevat eri puolilla kaupunkia, muun muassa Jätkäsaaressa, Kalasatamassa, Mellunkylässä, Pasilassa, Herttoniemessä, Kuninkaantammessa, Suutarilassa, Laajasalossa ja Vuosaaressa.

Tonteista noin 1 500 asuntoa vastaava määrä (noin 135 000 k-m²) esitetään varattavaksi yksityisille rakennusalan toimijoille ja noin 1 050 asuntoa vastaava määrä (noin 88 000 k-m²) Asuntotuotantotoimistolle. Noin 1 250 asuntoa vastaava määrä (noin 90 000 k-m²) esitetään luovutettavaksi esimerkiksi erillisillä kilpailuilla. Noin 80 prosenttia tonteista on kerrostalotontteja.

Nyt käsiteltävien tontinvarausten jälkeen kaupungilla on varattuna tontteja yhteensä lähes 20 500 asunnon rakentamista varten eli noin 1,7 miljoonaa kerrosneliömetriä. Tällöin varauskanta mahdollistaisi yli viiden vuoden tuotantotavoitteiden mukaisen asuntotuotannon ja asuntoja yli 40 000 asukkaalle.

Tontteja kumppanuuskaavoitukseen ja opiskelija-asumiseen

Kumppanuuskaavoituksella toteutettavia tontteja esitetään varattavaksi muun muassa Kontulasta, Pihlajamäestä sekä Kalasatamasta. Kumppanuuskaavoituksella pyritään löytämään toimijoita sekä korkeatasoisia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja alueen tulevan asemakaavoituksen pohjaksi.

Valtion tukemaan opiskelija- ja nuorisoasumiseen esitetään varattavaksi noin 450 asunnon tuotantoa vastaava määrä. Varausesityksen jälkeen kaupungilla olisi varattuna tontteja opiskelija- ja nuorisoasuntotuotantoon noin 900 asunnon rakentamista varten. Jos kumppanuuskaavoitukseen varatuilla alueilla suunnittelun tarkentuessa osoittautuu mahdollisuus lisätä valtion tukemaa opiskelija- ja nuorisoasuntotuotantoa, voi kokonaismäärä nousta huomattavasti suuremmaksi.

Erilliseen ryhmärakennuttamishakuun esitetään varattavaksi viisi tonttia Siltamäestä sekä yksi tontti Laajasalosta. Lisäksi Sompasaaresta on tarkoitus varata yksi tontti Hitas-asuntojen rakennuttajakonsulttivetoiseen ryhmärakentamiseen varauskierroksen hakemusten perusteella. Tankovainion alueella on tarkoitus tutkia viidellä tontilla täydennysrakentamiseen kehitetyn Helsinki-kerrostalokonseptin suunnittelua ja toteutusta.

Osa tonteista varataan kilpailuja varten

Länsisatamasta esitetään varattavaksi yksi kortteli laatukilpailua varten ja kaksi korttelia hintakilpailua varten. Kaksi tonttia esitetään varattavaksi valtion tukemaan erityisryhmien asumiseen. Sääntelemättömään omistusasuntotuotantoon esitetään varattavaksi tontteja ainoastaan Kontulan ja Pihlajamäen alueilta.

Rakennusalan kilpailun edistämiseksi ja uusien rakennusalan toimijoiden saamiseksi Helsinkiin tontinvarauksia esitetään nyt uusille rakennusalan toimijoille Kruunuvuorenrannasta, Jätkäsaaresta, Mellunkylästä ja Siltamäestä.

Varausesityksen jälkeen varauskannasta noin 22 % olisi varattu valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon, 36 % välimuodon asuntotuotantoon ja noin 42 % sääntelemättömään asuntotuotantoon. Helsingin kaupunki pyrkii luovuttamaan vuosittain tontteja 3 600 asunnon rakentamiseen. Kokonaistavoitteena on, että Helsinkiin rakennetaan vuosittain 5 500 asuntoa.

http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset ... entamiseen
Avatar
tekijänä Urbaani
#77817
Kokoomuksessa pohditaan kaupunkibulevardien ja Malmin lentokenttäsuunnitelmien jarruttamista

Kuva

Suunnitelmat muuttaa Helsingin sisääntuloväylät kaupunkibulevardeiksi ja Malmin lentokenttä asuinalueeksi saattavat kohdata uusia vaikeuksia. Helsingin suurimmassa valtuustoryhmässä kokoomuksessa on noussut vahvaa vastustusta molempia hankkeita vastaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok) kertoo, että kokoomuksen riveistä on toivottu yhden kiitoradan säilyttämistä Malmin lentokentällä. Osa kokoomuslaisista haluaisi selvittää, voisivatko lentokoneet ja asunnot mahtua samalle alueelle lentomelusta huolimatta.

”Nämä eivät ole vain yksittäisten ihmisten mielipiteitä. Kyllä tämä kysymys jakaa meidän ryhmää”, Rauhamäki sanoo.

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee ensi tiistaina uutta yleiskaavaehdotusta. Kaupunkisuunnitteluviraston laatimassa ehdotuksessa lentotoiminta Malmin lentokentällä lopetettaisiin ja alue muutettaisiin 25 000 ihmisen asuinalueeksi.

Myös yleiskaavaehdotuksen suunnitelmat muuttaa kaupunkiin tulevat sisääntuloväylät kaupunkibulevardeiksi halkovat kokoomusta kahtia. Rauhamäki kertoo, ettei kokoomuksessa vastusteta bulevardeja ”kategorisesti”, mutta ryhmässä on myös halua hyväksyä kaavaan vain jotkut ehdotetuista sisääntuloväylistä.

”Selvityksissä on osoitettu, että toisten sisääntuloväylien bulevardisointi on taloudellisesti kannattavampaa kuin toisten,” Rauhamäki sanoo.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok) kertoo, että kokoomuksen valtuustoryhmässä on pohdittu myös sitä, ruuhkauttavatko bulevardit sisääntuloväylät ja sitä, kuinka terveellistä niiden varrella asuminen olisi liikenteen saasteiden vuoksi.

”Bulevardeihin on iso epäilys ryhmän sisällä”, Rautava sanoo.

Lopullisesti uusi yleiskaava on tarkoitus hyväksyä Helsingin kaupunginvaltuustossa vuonna 2016.

Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs kertoo, että vihreitä yleiskaavaehdotuksessa huolettavat erityisesti viheralueisiin kohdistuvat leikkaukset.

”Erityisesti se, mitä keskuspuiston kanssa tehdään”, Kivekäs sanoo.

Hämeenlinnanväylän päälle rakennettavan kaupunkibulevardin viereiset asunnot levittäytyvät yleiskaavaehdotuksessa keskuspuiston länsireunan päälle.

Sdp:n ryhmässä yleiskaavaehdotukseen on sen sijaan oltu pääosin tyytyväisiä.

”Toivomme, että se menisi läpi suurin piirtein tällaisena. Kaavan valmistelijat ovat tehneet erinomaista työtä”, sdp:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Osku Pajamäki sanoo.

http://www.hs.fi/kaupunki/a144617733525 ... -uusimmat-
Avatar
tekijänä Bernheart
#77830
hmikko kirjoitti:Lautakunnan listalta: tämä toimistotalo (StreetView) Arabianrannassa on tarkoitus laittaa sileäksi ja kolme kerrostaloa tilalle. Uusia asukkaita 400. Katutasoon saa tehdä 700 neliötä liiketilaa, mutta ei ole pakko. Tuossa kohtaa todella toivoisi, että liiketilat tulee, mutta epäilen. Havainnekuvat kaavaselostuksesta:

Kuva

Kuva

Asia lautakunnassa 29.10.2015:

http://www.hel.fi/static/public/hela/Ki ... ksell.html
Avatar
tekijänä MindW
#77831
Kulosaaren ostarille suunnitellaan joko yhden rakennuksen korvaamista korkealla asuntalolla tai koko ostarin purkamista ja uudisrakentamista. Hankekortti. Monen ostarin näkisin mielellään lähtevän, mutta Kuliksen ostari on poikkeuksellisen hieno ja hyvin säilynyt. Saman arkkitehdin Puhos - joka oli jopa hienompi - on pilattu 80-luvulla. Korkean asuinrakennuksen toteutumiseen en usko hetkeäkään.
Kuva
Kuva

Vastaavia hankkeita on Kannelmäessä, Pihlajamäessä ja Pitäjänmäessä.
  • 1
  • 114
  • 115
  • 116
  • 117
  • 118
  • 217