Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Kupe
#68723
Torni näkyy kyllä kauas. Alla oleva kuva on otettu työpaikan parvekkeelta Sarankulman eteläisimmästä kulmasta (Alma Manun painotalo Patamäenkatu 9) Matkaa on linnuntietä aika tasan 5km

Kuva
Avatar
tekijänä Klazu
#68739
Nyt kun rakennus on ulkoisesti melkeinpä valmis, niin on varmaan reilua arvioida sen onnistuneisuus. Täällä nähtyjen kuvien perusteella tornihotelli on mielestäni yksiselitteisesti rumin uudisrakennus ja tornitalo vuosikymmeniin. Samaan kategoriaan kuuluvat Pirkka6 ja Cirrus tulevat tornihotelliin verrattuna kaukaa perässä. Kyse on ennenkaikkea äärimmäisen hukatusta mahdollisuudesta, sillä tässä rakennettiin paitsi Tampereen kaupungin uutta maamerkkiä, niin myös koko Suomen korkeinta rakennusta. Lopputuloksesta päällimmäisiä mieleen tulevia adjektiiveja ovat kuitenkin "halpa", "sekava" ja "epäonnistunut".

Halpa - Eri värisistä seinäelementeistä voi filosofoida huokuvan vaikka millaisia ominaisuuksia, mutta oikeasti kyse on ollut siitä, että rakennuskustannuksissa on haluttu tai jouduttu säästämään kovalla kädellä. Käytetty seinämateriaali on ollut halpaa ja siksi hyvin vaihtelevaa laatua. Myös viimeistelyn puute on joka puolella silmiinpistävää, kuten aiemmissa kuvissa on esitelty, lisäten entisestään vaikutelmaan riman alittamisesta.

Sekava - Tetris-ikkunat ovat jo Suomessakin ohimenevä trendi ja siksi erittäin huono valinta rakennuksen yleisilmeen hallitsevaksi piirteeksi. Ikkunoiden sijoittelussa ja niiden koossa ei ole minkäänlaista logiikkaa. Ikkunat eivät ole järjestyksessä, eivätkä myöskään tasaisen sekaisin. Sen sijaan että olisi noudatettu johdonmukaisesti jompaa kumpaa tyyliä, on päädytty sotkemaan molempia sekaisin, jolloin lopputuloksessa ei toimi oikein kumpikaan, kun katsoja ei pysty päättämään mitä arkkitehti oikein on hakenut. :?:

Näköalatasanteen ikkunat tuntuvat olevan puhtaasti funktionaalisesti suunnitellut ja eivät myöskään toimi yhteen rakennuksen yleisilmeen kanssa, lisäten sekavuuteen. Myös kattoa kiertävä kehä on täysin irrallinen elementti, kuten myös ulkotilan lasitus. Viiden yksinään ehkä toimivan elementin sekoittaminen jättää sekavan kuvan, jonka ainoaksi toimivaksi / ei-häiritseväksi elementiksi jää oranssi porraskäytävä. Se ei kuitenkaan riitä pelastamaan sekavaa kokonaisuutta ja kärsii omista käytännöllisyyteen liittyvistä ongelmistaan (lumi ja pulut).

Epäonnistunut - Kun rakennusta on puuhattu vuosia ja sen alkuperäiset suunnitelmat olivat niin lupaavia, ei lopputulosta voi pitää kuin epäonnistuneena. Jos kyse olisi jostain muusta kuin Tampereen maamerkistä ja Suomen korkeimmasta rakennuksesta, monta asiaa voisi antaa anteeksi, koska odotukset eivät olisi niin korkealla. Paskaa pääsee rakentumaan toisinaan Helsinkiin, Lontooseen, Pekingiin, New Yorkiin ja Vancouveriinkin, mutta en tiedä toista paikallisesti näin merkittävää rakennusta, joka olisi näin totaalisen epäonnistunut olemaan mitään muuta kuin paikallisittain korkea. En tiedä onko tätä rakennusta featuroitu millään ulkomaisilla alan foorumeilla, mutta voisin kuvitella ulkomaalaisten arvioiden olevan pääsääntöisesti negatiivisia ja on vaikea uskoa löytyvän kommenttia, jossa joku sanoisi rehellisesti haluavansa nähdä samanlaisen rakennuksen kotikaupungissaan. Tämä alleviivaa yleiskuvaa epäonnistuneesta rakennuksesta.

Mielen valtaa lopulta pettymys, koska Tampereella on ollut viime vuosina paljon hyvää draivia ja hyvänsuuntaisia suunnitelmia. Onkin harmi, että se ainoa boomikauden lopulla toteutunut rakennus on tällainen, koska uutta mahdollisuutta saadaan todennäköisesti odottaa pitkään. Naapuriin ehkä nousevaan Rastiin sisältyy paljon positiivisia odotuksia, mutta taloustilanteen vuoksi on hyvin auki, saadaanko rakennusta enää nousemaan jo alkaneella pitkällä laskukaudella. :?

On kuitenkin hienoa jos tornihotelli onnistuu vioistaan huolimatta voittamaan paikalliset puolelleen, sillä vain paikallisten tuki ja hyväksyntä voi mahdollistaa uusien tornien nousemisen joskus tulevaisuudessakin. Ja jos ei nyt muuta, niin onhan tornihotelli ainakin paikallisesti korkea rakennus, mikä on sille plussaksi. :)

Ja jos joku ihmettelee, miksi pitkä kommenttini, niin kyse on Suomen korkeimmasta rakennuksesta, joten sitä ei voi ohittaa olankohautuksella korkeaan rakentamiseen erikoistuneella suomalaisella foorumilla. Jokaisella on varmasti tästä rakennuksesta mielipide ja tämä oli omani.
Avatar
tekijänä Jary
#68749
Hyviä kuvia, joista paljastuu koko totuus. Vanha kunnon Ilveskin hakkaa mennen tullen tämän (sensuroitu)...mutta kuten jo edellä todettu, tärkeintähän tietysti on paikallisten suhtautuminen omaan kaupunkiinsa.

Itse rakennus on mielestäni ensinnäkin liian tumma. Se näyttää, kuin olisi saanut savuvahinkoja kylkiinsä. Sitten sen muoto on outo. Se on kuin paksu nokimusta halko, joka on tökätty maahan. Lisäksi sen ikkunat on liian pieniä ja ne on aseteltu hassusti. Niiden takia koko rakennus näyttää enemmän tehtaalta kuin hotellilta. Itse asiassa...summa summarum....sehän on kuin viljasiilo, moderni versio sellaisesta tietysti!

Voi Tampere, mitä menitkään tekemään :smt104
tekijänä cobaink
#68751
Jary kirjoitti:Vanha kunnon Ilveskin hakkaa mennen tullen tämän (sensuroitu)...mutta kuten jo edellä todettu, tärkeintähän tietysti on paikallisten suhtautuminen omaan kaupunkiinsa.
Pelottavintahan tässä on juuri paikallisten tyytyväisyys. :shock: Ainakin Talo-otannalla. Tällainen yksi huti keskustassa vielä menisi (+ Hervannan hirvitykset), jos siitä sitten seuraisi asiaankuuluva kollektiivinen tyrmistys. Vaadittaisiin päitä pölkylle, muutettaisiin käytäntöjä. Nyt näitä tulee vaan lisää.
tekijänä Turisti
#68752
Terve,

Edellisestä postauksesta olikin jo sen verran aikaa, ettei tunnuksetkaan enää toimineet... Ensimmäiseksi kiitokset taas kaikille aktiiveille Suomen parhaasta urbaanin kehityksen sivustosta. Täältä on mukava lukea asiaa eri kaupunkien kehittymisestä, yleensä varsin korkeatasoisissa keskusteluissa.

Ja sitten asiaan... Tornihotelli tuntuu aiheuttavan tunteen paloa vaikutusalueen ulkopuolellakin ja hommat läikkyy välillä hiukan yli. Toki maailmaan juttuja mahtuu, mutta toivottavasti ei päästä Suomi24 tasolle. Ja toki erilaisia mielipiteitä pitääkin olla (kunhan kommenteissa on asiaakin), muuten näitä olisi puuduttava lukeakin.

Omat kommentit tähän hankkeeseen liittyen. Olen varmaan kaikkien kanssa samaa mieltä, että torni olisi voinut olla korkeatasoisempi. Tämä toivomus voitaisiin kylläkin liittää kokolailla jokaiseen hankkeeseen Suomessa ja usein ulkomaillakin. Itseä harmittaa, että pitkin Suomen niemeä pidetään usein hyviäkin arkkitehtikilpailuja, jotka sitten pilataan viime metreillä. Perusteluina käytetään milloin mitäkin veruketta, mutta suurin syy taitaa olla kaupunkien kaavoituksen onneton ammattitaito lisättynä selkärangattomuuteen (tähän osuuteen syitä voi vain arvailla).

Tornin osalta kuitenkin saatiin kokolailla mitä tilattiin. Ei siitä tullut mitään maailman merkkiteosta, mutta hiukan ihmetyttää nuo Suomen rumin ja sitä sun tätä kommentit. Suomessa tyypilliset elementti saumat eivät ole havaittavissa. Korkeus vs. leveys tuo mieleen nuo erään nimimerkin ihannoimat Vancouverin tornit, eikä tyypillistä suomalaista möhköä. Eipä Suomesta montaa tornia tule mieleen missä olisi viistetty reuna taikka vino katto. Ikkunatkaan eivät ole tyypillisesti insinöörimäisissä riveissä. Tässä ihan muutamia pointteja.

Toki tornissa olisi paljon parennettavaa, joista typillisin (ja ärsyttävin) on tuo elementtien väriero. Ihminen on saatu kuuhun viisikymmentä vuotta sitten, mutta Suomessa ei saada saman värisiä elementtejä aikaiseksi. Tässäkin varmasti rakennusvalvonta voisi edellyttää hiukan enemmän rakentajalta. Toki tornin tapauksessa täytyy sanoa, että monissa täällä postatuissa kuvissa olevaa eroa ei kyllä silmällä näe. Sävyerot vaativat sopivan valaistuksen.

Itselläkin on jonkun verran tornitaustaa "livenä" (NY, Toronto, Vancouver, Seattle, Miami, Tokio, KL, Singapore, Sao Paulo, San Diego, Frisco, Dallas, Frankfurt, Peking, Dubai...), koska ne ovat aina kiinnostaneet. Uskallan väitää, että tämän tornin voisi siirtää ihan mihinkä vaan noistakin kaupungeista ja se ei siellä tosiaan mikään rumilus olisi. Toki allekirjoitan väitteen, että korkein saisi olla kaunein, mutta eikös se korkein ole vasta kannelle tulossa? Ja rumaa tornista on kyllä aika vaikea vääntää.

Summa summarum. Kiitokset vielä kaikille aktiiveille hienosta palstasta. Yritätään pysyä asiassa, vaikka toisaalta on hieno nähdä tunteen paloa asian ympärillä. Ja hyvät kesän jatkot kaikille!
tekijänä ÄmJii
#68754
K-P kirjoitti:Onko siellä Vankkuuverissa todellakin noin tylsää ajella uudenkarhealla Bemarillasi pilvenpiirtäjäsi kattohuoneistossa että tänne pitää taas tulla vuodattamaan tuota schaibaa?
Kerro K-P toki mikä tässä rakennuksessa on hienoa korkeuden lisäksi? Pelleilemättä, vakavasti. En voi ymmärtää, miksi tätä rakennusta ei saisi arvostella tai miksi siitä ei saisi olla pitämättä. Ei ihan terve keskusteluilmapiiri.

Mitä tulee arkkitehturiin, niin tässä jutussa (jota on täällä jo aiemminkin käsitelty) arkkitehti itse kertoo rakennuksen arkkitehuurista: http://tampere.kohokohdat.fi/tornihotelli-tampereella/

"– Jo suunnitteluvaiheessa haluttiin korostaa rakennuksen tornimaisuutta. Sen ei missään tapauksessa haluttu näyttävän korkealta kerrostalolta, jossa kerrokset ovat selkeästi laskettavissa. Tornihotellille haluttiin veistoksellinen muoto, joka tarkoittaa tässä suorakulmaisen perushahmon elävöittämistä kulmia ja nurkkia viistämällä sekä julkisivuissa ikkunoiden ja terästehosteiden vapaata sijoittelua, kertoo Sampo Valjus suunnittelun lähtökohdista."

Vastaa tähän Klazun esille tuomaan sekavuuden ongelmaan. Eli sen tarkoitus on ilmeisesti korostaa tornimaisuutta ja antaa veistoksellista muotoa. Idean tasolla ymmärrän mitä haetaa, mutta käytännössä ei toimi. Ei toiminut edes havainnekuvissa, joten siinä mielessä erittäin outo ratkaisu.

"Eri materiaalivaihtoehtoja tutkittiin kaikkiaan viiden vuoden ajan, jotta löydettäisiin hotellin tavoitteita tukevat sekä rakennukselle asetetut vaatimukset täyttävät vaihtoehdot.
[...]
Rakennusteknisesti betoni todettiin materiaaliksi, jolla tämän kokoinen, tornimainen rakennus on varmimmin ja laadukkaimmin toteutettavissa.

– Rakennuksessa käytettävä musta väribetonipigmentti on uusi tuote, ja sen avulla saadaan väribetoniin aikaisempaa tummempaa sävyä. Tumma sävy tuo uuteen osaan häivähdyksen veturitallien menneisyydestä lisäten samalla toivottua särmää ja dramatiikkaa, kertoo Sampo Valjus.
"

Tämä taas vastaa osittain siihen Klazun esille tuomaan halpuuden vaikutelmaan. Ilmeisesti laadun määritelmä on rajattu koskemaan insinöörityötä, ei arkkitehtuuria. Siihenhän se Nokiakin kaatui (ainakin osittain)...

Ikiaikaisuuteen/soliidiuteen/dramatiikkaan/viittauksiin Tampereen jugend-rakennuksiin/jne. en juurikaan halua ottaa kantaa, koska ne ovat minun mielestäni todellisuudesta irrallaan olevaa merkityksetöntä jargoniaa, joka kertoo lähinnä siitä, että eksyksissä ollaan ja puheella yritetään korvata tekoja. Action speaks louder than words. Ei se ole hyvää arkkitehtuuria, jos nämä arkkitehdin hakemat ominaisuudet ja viittaukset eivät aukea yleisölle rakennusta katsomalla, vaan edellyttävät verbaalsita selitystä niiden olemassaolosta. Klazun maininnasta, että seinäelementeistä voi filofosoida huokuvan vaikka millaisia ominaisuuksia, olen siis samaa mieltä. Tämän rakennus on vissiinkin rakennettu pelkästään tällaisen verbaalisen filosofoinnin varaan.

Voi tietysti olla, että S-ryhmä on vetänyt kukkaron nyörit niin tiukalle, että arkkitehti ei ole voinut onnistua. Kaiken kaikkiaan en voi ymmärtää, miten tällainen moka voi tapahtua.
Avatar
tekijänä Klazu
#68760
cobaink kirjoitti:Pelottavintahan tässä on juuri paikallisten tyytyväisyys. :shock: Ainakin Talo-otannalla. Tällainen yksi huti keskustassa vielä menisi (+ Hervannan hirvitykset), jos siitä sitten seuraisi asiaankuuluva kollektiivinen tyrmistys. Vaadittaisiin päitä pölkylle, muutettaisiin käytäntöjä. Nyt näitä tulee vaan lisää.
Samaa olen kummastellut itsekin. Jos ollaan näin vähään tyytyväisiä, niin sitten voi olla myöskin varma, että samaa tasoa tullaan näkemään jatkossakin. Rakennusfirmat ja rakennuttajat eivät etsi näistä projekteista itselleen ylpeyden aihetta, vaan mahdollisimman hyvää kustannustehokkuutta ja viivan alle jäävää tulosta. Jos ala-arvoinenkin toteutus näyttää menevät yleisöstä ja lupaviranomaisilta läpi, ei riman korotukseen tulla näkemään olevan minkäänlaista tarvetta jatkossakaan.

Arvioni ei ollut mitenkään K-P:lle osoitettu, mutta hän näyttää kuitenkin ottaneen sen erittäin raskaasti. On harmillista, että asiallisen vasta-argumentoinnin ja perustelun sijaan hän joutuu jälleen kerran turvautumaan pelkkään ala-arvoiseen (sanoisinko, "tornihotellimaiseen" :D) kommentointiin. Suosittelisin häntä ottamaan mallia ÄmJiin erittäin asiallisesta ja hyviä pointteja nostavasta kommentista, joka tuo oikeasti lisäarvoa keskusteluun. On vain naurettavaa ja täysin turhaa pahoittaa mieltään siitä, että jotkut sanovat ääneen ettei tällä tornihotellilla näytä olevan vaatteita. :?
Avatar
tekijänä Klazu
#68763
K-P kirjoitti:Monenko omasta mielestäsi kauniin tai riittävän hyvin rakennetun tornitalon suunnittelussa ja/tai rakentamisessa olitkaan itse ollut mukana?
Et lisännyt tälläkään kertaa mitään itse keskusteluun. Rakennusmestarina sinulla kuitenkin olisi varmaan asiasta jonkinlaista asiallistakin näkemystä, mutta et nyt suostu sitä jostain syystä jakamaan?

Psykologiaa lukeneille tulee kirjoituksistasi väistämättä mieleen, että sinulla on erittäin voimakas defenssireaktio täällä käsiteltäviä asioita kohtaan. :?
Avatar
tekijänä henkka
#68821
Aaltopeltinen paloportaan suojus on alimmissa kerroksissa peittynyt valkoisen seinän taakse. En tiedä miksi ja tuleeko samanlainen seinä myös ylempiin kerroksiin. Vesitorni on rakennustelineiden peitossa. Kääntöpöytä on saapunut paikoilleen ja sisälle johtaville kiskoillekin taitaa olla paikka järjestymässä. Tuleeko sitten ihan oikeat kiskot vai vain tummemmat laatat.

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä slette
#68840
Kuulemma tuohon kääntöpöydälle saattaisi olla tulossa muistomerkiksi höyryveturi (Tk3 numero 1140) joka tällä hetkellä seisoo pressujen alla Viinikan ratapihalla.
tekijänä jusa-masa
#68841
slette kirjoitti:Kuulemma tuohon kääntöpöydälle saattaisi olla tulossa muistomerkiksi höyryveturi (Tk3 numero 1140) joka tällä hetkellä seisoo pressujen alla Viinikan ratapihalla.
Se olisikin erittäin upea viimeistelyelementti pihalle, talleille ja sen historialle vaikka torni onkin viimeistelyltään sitten ihan eri luokkaa enkä tarkoita hirvittävän positiivisessa mielessä. Onneksi ei jää viimeiseksi torniksi alueella niin ei ota pääosaa (toivottavasti) hirveän pitkää aikaa.
Avatar
tekijänä Kantti
#68842
slette kirjoitti:Kuulemma tuohon kääntöpöydälle saattaisi olla tulossa muistomerkiksi höyryveturi (Tk3 numero 1140) joka tällä hetkellä seisoo pressujen alla Viinikan ratapihalla.
Hyvä ajatus! Ympäristöön sopivaa historiallista rekvisiittaa sinne missä se on kotonaan.
(Kenties hdrmäinen ja väreiltään ehkei luonnonmukainen kuva paikasta alla. Anteeks).
Kuva
Avatar
tekijänä grendy
#68847
slette kirjoitti:Kuulemma tuohon kääntöpöydälle saattaisi olla tulossa muistomerkiksi höyryveturi (Tk3 numero 1140) joka tällä hetkellä seisoo pressujen alla Viinikan ratapihalla.
Ai että se oliskin hieno juttu! Historia konkretisoituisi upeasti ja ehkä jopa maantasosta katsottuna musta vanha höyryveturi saisi torninkin kertomaan enemmän tarinaa :)
tekijänä zeizei
#68853
Kantti kirjoitti:
slette kirjoitti:Kuulemma tuohon kääntöpöydälle saattaisi olla tulossa muistomerkiksi höyryveturi (Tk3 numero 1140) joka tällä hetkellä seisoo pressujen alla Viinikan ratapihalla.
Hyvä ajatus! Ympäristöön sopivaa historiallista rekvisiittaa sinne missä se on kotonaan.
(Kenties hdrmäinen ja väreiltään ehkei luonnonmukainen kuva paikasta alla. Anteeks).
https://lh4.googleusercontent.com/-w1da ... .jpg?gl=FI
Tässä kuvassa paistaa harvinaisen pahasti elementit ja niiden sävyerot.. Toivottavasti ei näytä tuolta livenä.
  • 1
  • 112
  • 113
  • 114
  • 115
  • 116
  • 129