Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Klazu
#51705
Mainitsen vielä, että voit olla oikeassa Purkki^, mutta tällä järjestelmällä Jumbo pysyy edelleen melkein tyystin automarkettina.

Tuleekos se joskus tuleva raidejokeri kulkemaan Jumbon kautta. Järkeväähän olisi, että ratikkalinjaus poikkeaisi Aviapoliksen aseman kautta ja tarjoaisi näin kätevän liityntäyhteyden Jumbolle. Näin kuvittelisin vastaavanlainen tilanne rakennettavan esim. Saksassa.
tekijänä sekovene
#51710
Klazu kirjoitti:Tuleekos se joskus tuleva raidejokeri kulkemaan Jumbon kautta. Järkeväähän olisi, että ratikkalinjaus poikkeaisi Aviapoliksen aseman kautta ja tarjoaisi näin kätevän liityntäyhteyden Jumbolle. Näin kuvittelisin vastaavanlainen tilanne rakennettavan esim. Saksassa.
No ei ihan. Jokeri kulkee aika tarkalleen Kehä I:n linjassa, kun taas Jumbo on Kehä III:n tuntumassa. Ratikkalinjastot tuonne savipelloille olisi toki pitänyt vetää kehäradan sijaan.

Muistaakseni Vantaalle on kuitenkin visioitu jotain poikittaista ratikkaliikennettä kehärataa tukemaan, mutta toteutumiseen en jaksa uskoa.
tekijänä Purkki^
#51713
"Lentorata" haarautuisi pääradasta Keravan kohdalla ja kulkisi juuri jumbon ali. Onneksi kuitenkaan koko tulevaisuuden joukkoliikennettä ei suunnitella täysin toistakymmentä vuotta vanhan kauppakeskuksen ehdoilla...

Modet vois siirtää nämä aiheeseen sopivaan ketjuun.
Viimeksi muokannut Purkki^, 22.12.12 16:08. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä Klazu
#51714
Kiitos tarkennuksesta. Muistelin vain, että se Jokeri-linja menee jotain kehää pitkin, mutta muistin kehän täysin väärin. ;) Ei näemmä suunniteltu Jokeri II -linjakaan menisi Kehä III:sta.

Joo, Lentorata varmasti korjaisi tuon puutteen, mutta omassa mielessäni se on ollut näissä kaukana tulevaisuudessa (20+ vuotta) olevien hankkeiden listalla.
Avatar
tekijänä Clepe
#51725
Ei lentorata jumbon joukkoliikennetilannetta paranna, sillä alueelle ei kuitenkaan tulisi asemaa.
tekijänä Kazaam
#57963
hs.fi kirjoitti:Finavia havittelee Helsinki-Vantaalle uutta terminaalia

Helsinki-Vantaan lentoasemaa ylläpitävä Finavia havittelee suuria uudistuksia, koska matkustajamäärän odotetaan kasvavan neljänneksellä.


Kuva
Kuvaan merkityt paikat:

1. Kolmosterminaali on tarkentunut kiitoratojen väliin, kehäradan Viinikkalan asemavarauksen lähelle. Tästä voisi tulla pääterminaali.

2. Asemalle on esitetty "hubia", pelkistettyä terminaalia ilman kauppoja. Matkustajat poistuvat lentokoneesta ja jatkavat siltaa tai tunnelia pitkin varsinaiseen terminaaliin.

3. Kongressi- ja vip-tilat saatetaan siirtää terminaalista viereiseen taloon. Näin saataisiin lisätilaa turvatarkastuksille, jotka nopeutuisivat.

4. Pääsisäänkäynti voisi levitä toisessa kerroksessa autokaistoille. Liikenne siirtyisi maan tasolle. Lähtöselvitykset muuttaisivat ykkösterminaalista tänne. Tänne voisi rakentaa kauppoja ja jopa pienen ostoskeskuksen.

5. Jos edellä mainitut toteutuvat, tätä kiitotietä ei välttämättä tarvita. Se voitaisiin sulkea.
Koko artikkeli: HS.fi

Ei taida olla ihan muutamaan vuoteen ajankohtainen, mutta ihan mielenkiintoista kuitenkin. Kehäradan linjaus taidettiinkin sitten suunnitella varsin lyhytnäköisesti. Toisaalta jos uudesta terminaalista tulisi uusi pääterminaali, lisääkö tämä lentokenttäradan toteutumisen todennäköisyyttä? Ehkä ei, mutta ainakin luulisi olevan syytä louhia Viinikkalan asema valmiiksi jo tässä vaiheessa.


PS. Eikös tämän ketjun nimeen voisi lisätä Helsinki-Vantaan tai jotenkin muuten muuttaa.
tekijänä Purkki^
#57966
Kazaam kirjoitti:Kehäradan linjaus taidettiinkin sitten suunnitella varsin lyhytnäköisesti.
Tä? Viinikkalan asemavaraushan tehtiin juuri tulevan terminaalin takia.
Kazaam kirjoitti:PS. Eikös tämän ketjun nimeen voisi lisätä Helsinki-Vantaan tai jotenkin muuten muuttaa.
Eiköhän kaikki ymmärrä ketjun nimestä, että tässä puhutaan lentokentän alueesta.
Avatar
tekijänä RV
#57968
Tuskin kukaan autonvihaajakaan voi sanoa, etteivät nykyiset liikennesillat lentokentällä todella ole helkkarin siistejä, niiden purkaminen harmittaisi :|

Ai niin

Mitäs niille Lentoaseman WTC-tornisuunnitelmille oikein tapahtui?? :shock:
EIkä taida tuo "Avia tower"kaan toteutua...
tekijänä Purkki^
#57974
RV kirjoitti:
Mitäs niille Lentoaseman WTC-tornisuunnitelmille oikein tapahtui?? :shock:
EIkä taida tuo "Avia tower"kaan toteutua...
Siellähän toi WTC "torni" seisoo? Vai oliko suunniteltu jotain isompaakin joskus?

Avia tower viivästyy todella paljon.
Sijoitusjohtaja Timo Steniuksen mukaan myös Avia Towerin rakennustöiden alku odottaa siihen asti, että tiloihin saadaan varmistettua käyttäjät.

– Kävimme vakavia neuvotteluja kolmen yrityksen kanssa, mutta he kaikki tekivät viime vuoden lopulla siirtopäätöksen, eli eivät sitoudu mukaan ainakaan vielä.

Steniuksen mukaan puolet tiloista pitää olla sitovasti vuokrattu, ennen kuin lapiot lyödään santaan. Tällä hetkellä tiedossa ei ole ensimmäistäkään vuokralaista.

– Suurin syy viivästymiseen on yleinen markkinatilanne. Toimistoja on niin paljon tarjolla. Meidän puoleltamme asiassa ei ole tullut muutosta suuntaan tai toiseen.

Osaltaan rakentamistöiden aikatauluun vaikuttaa Kehä III:n parannustöiden toinen vaihe, johon sisältyy suunnitelma sijoittaa suuri kaksitasoinen liikenneympyrä Lentoasemantien ja Kehä III:n risteykseen.

Eläke-Fennia on haluton rakentamaan tornia samaan aikaan jättimäisen tieurakan kanssa.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... u-ajallaan Vanha artikkeli.

Ps. Varo RV ettet laukee tohon boldattuun tekstiin.
tekijänä Kazaam
#57975
Purkki^ kirjoitti:
Kazaam kirjoitti:Kehäradan linjaus taidettiinkin sitten suunnitella varsin lyhytnäköisesti.
Tä? Viinikkalan asemavaraushan tehtiin juuri tulevan terminaalin takia.
Kazaam kirjoitti:PS. Eikös tämän ketjun nimeen voisi lisätä Helsinki-Vantaan tai jotenkin muuten muuttaa.
Eiköhän kaikki ymmärrä ketjun nimestä, että tässä puhutaan lentokentän alueesta.
Lähinnä tarkoitin tuota Viinikkalan asemaa siinä mielessä, että se nimenomaan on toistaiseksi pelkkä varaus eikä todennäköisesti suunnitellulla paikallaan tule olemaan suoraan uuden terminaalirakennuksen alla. En ole seurannut miten valmiiksi sitten asema aiotaan tässä vaiheessa louhia, vai onko sitten tulevaisuudessa edessä koko kehäradan sulkeminen tietyksi ajaksi, jos/kun Viinikkalan asema aiotaan rakentaa?

Ei olisi vaikeaa muuttaa otsikoksi vaikkapa "Aviapolis ja lentoasema", sillä itselleni ei tuo Aviapolis kyllä sanonut mitään muuta kuin lähistön toimistoaluetta, kun en aluetta sen paremmin tunne.
tekijänä Purkki^
#57976
^ Varaus tarkoittaa sitä, että kaikki louhitaan valmiiksi jne. Eli ei tarvitse mitään aivan mahdotonta tehdä aseman rakentamisen suhteen. Tottakai terminaalin rakentamisessa otetaan huomioon aseman sijainti.

Sana avia viittaa mielestäni hyvin vahvasti lentokenttään.
tekijänä hmikko
#57981
Kazaam kirjoitti: Lähinnä tarkoitin tuota Viinikkalan asemaa siinä mielessä, että se nimenomaan on toistaiseksi pelkkä varaus eikä todennäköisesti suunnitellulla paikallaan tule olemaan suoraan uuden terminaalirakennuksen alla.
Ei tuo ihan optimaaliselta näytä, mutta toisaalta Kehäradan asemalaiturilla on pituutta 230 metriä eikä mahdollinen uusi terminaalirakennuskaan olisi varmaan ihan pieni, joten kulkureitit saattavat olla paremmat kuin noista kartalle laitetuista pisteistä voi päätellä.

Aika kaukana uusi terminaali tosin olisi vanhasta. Maallikon silmään tuo näyttäis siltä, että aika paljon vanhaan tehtyjä suht tuoreitakin investointeja jää epäkätevään paikkaan, jos pääasiallinen terminaali siirtyy kiitoratojen väliin.
Avatar
tekijänä RV
#57982
Purkki^ kirjoitti:
RV kirjoitti:
Mitäs niille Lentoaseman WTC-tornisuunnitelmille oikein tapahtui?? :shock:
EIkä taida tuo "Avia tower"kaan toteutua...
Siellähän toi WTC "torni" seisoo? Vai oliko suunniteltu jotain isompaakin joskus?

Avia tower viivästyy todella paljon.
Sijoitusjohtaja Timo Steniuksen mukaan myös Avia Towerin rakennustöiden alku odottaa siihen asti, että tiloihin saadaan varmistettua käyttäjät.

– Kävimme vakavia neuvotteluja kolmen yrityksen kanssa, mutta he kaikki tekivät viime vuoden lopulla siirtopäätöksen, eli eivät sitoudu mukaan ainakaan vielä.

Steniuksen mukaan puolet tiloista pitää olla sitovasti vuokrattu, ennen kuin lapiot lyödään santaan. Tällä hetkellä tiedossa ei ole ensimmäistäkään vuokralaista.

– Suurin syy viivästymiseen on yleinen markkinatilanne. Toimistoja on niin paljon tarjolla. Meidän puoleltamme asiassa ei ole tullut muutosta suuntaan tai toiseen.

Osaltaan rakentamistöiden aikatauluun vaikuttaa Kehä III:n parannustöiden toinen vaihe, johon sisältyy suunnitelma sijoittaa suuri kaksitasoinen liikenneympyrä Lentoasemantien ja Kehä III:n risteykseen.

Eläke-Fennia on haluton rakentamaan tornia samaan aikaan jättimäisen tieurakan kanssa.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... u-ajallaan Vanha artikkeli.

Ps. Varo RV ettet laukee tohon boldattuun tekstiin.
Aa, luulin Ilmailutorniksi.

Siitä risteyksestähän ruvetaan paraikaa tekemään aivan helkkarin siistiä... Vaikea olla laukeamatta ;) Asiallisuutta kuitenkin, kiitos.
tekijänä Purkki^
#58542
Uuden terminaalin rakentaminen alkaakin aikaisemmin kuin olisin uskonut jos valtio pumppaa sinne rahaa. Lähes miljardin euron investointi Hki-Vantaalle kuulostaa todella isolta.
tekijänä äNHoo
#58553
Purkki^ kirjoitti:Uuden terminaalin rakentaminen alkaakin aikaisemmin kuin olisin uskonut jos valtio pumppaa sinne rahaa. Lähes miljardin euron investointi Hki-Vantaalle kuulostaa todella isolta.
Tässä uutinen aiheesta. Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo lisäbudjetin yhteydessä myöntää 200 miljoonan euron pääomituksen Finavialle joka mahdollistaa mm. lentokentän laajentamisen.

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/ ... -lisapotti

Kylläpäs vaikuttaa nopeasti etenevän asiat (kerrankin) :) koskahan tämä hanke mahtaisi lähteä liikkeelle? Mitään tarkempia suunnitelmia tai valmista kaavaa hankkeelle ei kuitenkaan ilmeisesti ole..?
  • 1
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 26