ÄmJii kirjoitti:Eli radalla on tärkeä liikennettä ja rakentamista ohjaava vaikutus, minkä vuoksi siihen varmaan oli perusteltua käyttää paljon rahaa.
Kehärata-, tai alkuvaiheessaan Marjarata-hankkeeseen liittyneestä suhmuroinnista on kirjoitettu riittämiin ja tuomioitakin siitä tuli. Radalla oli lähinnä tärkeä maakeinottelua ohjaava vaikutus, ja sittemmin valtion tukiaisten haalimista edistävä vaikutus, kun Vantaa sai peltometronsa kustannettua valtiolla, koska lentokenttäyhteys.
En nyt tarkoita tämän enempää synkistellä. Radan varsi tiivistynee aikanaan, mutta minkään järjellisen yhdyskuntasuunnittelun kanssa hankkeella ei ole mitään tekemistä, ilmaston pelastamisesta nyt puhumattakaan. Metro ei näillä tiheyksillä vähennä autoilua, mikä on Helsingissä tullut todistettua moneen kertaan.
ÄmJii kirjoitti:Voihan se tietty olla niinkin, että asemien seudut onnistutaan ryssimään tehottomalla rakentamisella. Näinhän on jossain määrin käynyt metron kanssa, joskin vetäähän se asiakkaita laajemmaltakin alueelta.
Leinelä on tästä ryssimisestä aika malliesimerkki. Kauniisti sanottuna henkilöautoiluun perustuva korpilähiö, johon ei juuri tule kaupallisia palveluita, jos osaan veikata. Kaavassa puhutaan toimintojen sekoittamisesta, mikä vaikutti lähinnä vitsiltä. Asukkaat ajavat autoillaan Jumboon. Vieressä on iso paikallisjunan asema, mutta paikka on muuten tehty täysin autoilun ehdoilla. Suunnittelu on varmaan ihan hyvää ja rakentaminenkin kohtuullisen näköistä, mutta ongelma on, että nuo asukkaat olisi pitänyt tiivistää olemassa olevien asemien viereen eikä asuttaa metsään. Nykyisten asemien vierillä on vaikka mitä peltoaukeita, missä ei ole järjen hiukkaa. Nyt saadaan uusi kallis asema, jonka vieressä on vanhoja omakotitaloja isoilla tonteilla.