Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä tae
#45167
Katselen tuolta säännöllisesti kaksioita, muttei oikein löydy kuin yksiöitä. Tilanne ollut sama jo vuosia, joten kai se on niin tulkittava, että yksiöitä tuolta lähinnä löytyy, kuten vanhoilla työläisalueilla lienee tapana.
Avatar
tekijänä Kantti
#45672
Kasarmintorin nurkilla palloilua

Kuva
Hieno talo! Oikealla olevassa sotien jälkeen rakennetussa harmaassa talossakin on jotakin mustavalkoisten B-filmien henkeä

Kuva
Elegantti torin itäreuna...

Kuva
Entäs länsireuna? Torille on rakennettu selkeästi 70 -lukulainen matala kaakelirakennus. Tuosta voisi olla kahta mieltä, ensin ajattelee että ei hitto!
Mutta, mutta, antaako se sittenkin historiallista kontrastia ympäröiviin rakennuksiin? En ole varma, se on hyvin balanssoiva tästä katsoen..

Kuva
Puolustusministeriön porttikonki Kasarmintorin eteläreunassa. Komea!
tekijänä zeizei
#45675
Kantti kirjoitti:Kasarmintorin nurkilla palloilua
Kuva
Entäs länsireuna? Torille on rakennettu selkeästi 70 -lukulainen matala kaakelirakennus. Tuosta voisi olla kahta mieltä, ensin ajattelee että ei hitto!
Mutta, mutta, antaako se sittenkin historiallista kontrastia ympäröiviin rakennuksiin? En ole varma, se on hyvin balanssoiva tästä katsoen..
Lähiöstari rumimmasta päästä keskellä kantakaupunkia laajalla parkkikentällä. Parkkipaikka tosin on tavallista tyylikkäämpi.

Mutta pieni ajatusleikki, että miltäköhän tuo näyttäisi ostarin ja parkkipaikan sijaan puistona? Maailmalla kun on läjäpäin näitä Greening City X -projekteja. :)
Avatar
tekijänä Kantti
#45676
zeizei kirjoitti:Lähiöstari rumimmasta päästä keskellä kantakaupunkia laajalla parkkikentällä. Parkkipaikka tosin on tavallista tyylikkäämpi.
Olet kyllä oikeassa, lähiöostari tulee vahvana mieleen ensi silmäyksestä. Ei se tuohon ympäristöön mitenkään sovi, millä ajatuksella se aikanaan siihen on tehty?
Avatar
tekijänä RV
#45681
Vaikka yleensä pidän lähiöarkkitehtuurista omalla kieroutuneella tavallani, täytyy sanoa, että tuo tekele on täysin järkyttävä. Tilalta purettiin 1950-1960-lukujen vaihteessa upea kauppahalli. Miksi esim. todella erikoinen 60-lukulainen poliisitalo samoilta nurkilta päätettiin purkaa, mutta tällainen hirvitys säilytetään? Kasarmintori näyttää joltain halvalta neukkulaiselta lähiöltä.

Paikka saattaisi näyttää puistona todella elegantilta!
Avatar
tekijänä Krio
#45683
RV kirjoitti:Vaikka yleensä pidän lähiöarkkitehtuurista omalla kieroutuneella tavallani, täytyy sanoa, että tuo tekele on täysin järkyttävä. Tilalta purettiin 1950-1960-lukujen vaihteessa upea kauppahalli. Miksi esim. todella erikoinen 60-lukulainen poliisitalo samoilta nurkilta päätettiin purkaa, mutta tällainen hirvitys säilytetään? Kasarmintori näyttää joltain halvalta neukkulaiselta lähiöltä.

Paikka saattaisi näyttää puistona todella elegantilta!
Huomaa vasemmassa reunassa olevan kauppaketjun logo. Siksi tätä ei pureta.
Avatar
tekijänä Clepe
#45684
^Samaa mieltä. Kävin tossa lähellä lukion ja aina tuli hämmästeltyä että miksi se vanha piti purkaa? S-marketin aulassa oli ainakin silloin kuvia siitä vanhasta kauppahallista.

Kuvia löytyy ainakin täältä sivulla 18.

Ja uutisfilmi purkamisesta. Alkaa 1:05.
Avatar
tekijänä RV
#45689
Eihän tehokkuus edes lisääntynyt yhtään...
Avatar
tekijänä Kantti
#45690
Juuri niin tyypillinen kaupunkitilan rujouttaminen kuin aikakauden henkeen kuului! Surulliseksi näiden modernisointien näkemisestä tulee. Hyvillään voi olla siitä että Kasarmintorin ympärillä olevat rakennukset ovat säilyneet niinkin hyvin kuin ovat. Oikeastaan tuon kuvan, https://lh5.googleusercontent.com/-GsuC ... .jpg?gl=FI oikeassa reunassa näkyvä samaan aikakauteen kuuluva talo, kuin tämä matala liikerakennus, on sitä normipaskaa jota tuona aikana tehtiin ja joka ei sovi ympäristöönsä mitenkään. Kasarmintori on hieno paikka näistä möhläyksistä huolimatta edelleen ja kenkää tulee aikanaan saamaan juuri tämä kauppahallin tilalle tehty lähiöostari.

Onpa hienoa että tällaisia vanhoja lehtiä kuten Suomen Teollisuuslehden Kotitaide, on ymmärretty digitoida ja on vieläpä yleisesti nähtävissä netissä!!

Erittäin kiinnostava kirjoitus Charles Bassista, pitää lukasta se paremmin vielä! Näin turkulaisena tällä on erityiskiinnostavuutta koska Bassin toiminta ja ura liittyy kiinteästi Turkuun. Hyvä linkki Clepe, kiitos!
Avatar
tekijänä Clepe
#45693
Ole hyvä vaan! Itse asiassa toi oikealla näkyvä talo on juuri se klipissä mainittu Helsingin rakennusviraston talo. Mikähän siinä on aikoinaan mahtanut seisoa?
Avatar
tekijänä RV
#45700
Clepe kirjoitti:Ole hyvä vaan! Itse asiassa toi oikealla näkyvä talo on juuri se klipissä mainittu Helsingin rakennusviraston talo. Mikähän siinä on aikoinaan mahtanut seisoa?
Jos tuo on Rakennusviraston talo, silloin tieltä purettiin todella, todella, todella upea rakennus. Minulla on Helsingin puretut talo-kirja, jossa tapauksesta on artikkeli. Sääli, etten omista skanneria... Samantyylinen rakennus oli siis kuin tuo Kaarle, mutta vielä paljon mahtavampi.
Avatar
tekijänä Kantti
#45706
RV kirjoitti:Jos tuo on Rakennusviraston talo, silloin tieltä purettiin todella, todella, todella upea rakennus. Minulla on Helsingin puretut talo-kirja, jossa tapauksesta on artikkeli. Sääli, etten omista skanneria... Samantyylinen rakennus oli siis kuin tuo Kaarle, mutta vielä paljon mahtavampi.
Ota siitä kuva ja laita näkyviin! Onhan sulla kamera?

Tuossa toinen kuva vielä hienosta Kaarlen talosta. Mikä talo tuo oikeasti on, oikea helmi?
Kuva
Avatar
tekijänä Clepe
#45709
^Nylands nationin eli ruotsinkielisen uudenmaan osakunnan talo.
  • 1
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
  • 11
  • 37