Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Janne76
#43769
Rantatunneli on keskinäisen kehumisen kerho -vaiheessa

Pirkanmaan liitto valitsee Tampereen Rantatunnelin tilalle ehkä uuden kärkihankkeen, jota se lähtee ajamaan tulevien vuosien valtion budjetteihin.

Näin varmana tunnelin toteutumista pidetään maakunnan johdossa.

– Hanke on edennyt siihen vaiheeseen, että kaikilla on täysin yhtenäinen näkemys. Ollaan keskinäisen kehumisen kerho -vaiheessa, letkauttaa maakuntajohtaja Esa Halme.

Maanantaina kokoontunut Pirkanmaan maakuntahallitus päätti vielä alustavasti pitää tunnelin ykköshankkeena valtion vuoden 2013 talousarvioon.
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/11947 ... eessa.html
tekijänä Janne76
#43770
Tesomalle noussee uusi kauppakeskus

Pirkanmaan Osuuskauppa on hankkinut omistukseensa kaksi tonttia Tesomankadun eteläpuolelta. Suunnitelmissa on rakentaa muutaman vuoden päästä tonteille suuri ruokakauppa.

– Emme ole vielä miettineet, tuleeko sinne Prisma vai S-market yhdistettynä muihin toimintoihin. Ensin täytyy alueelle saada kaavamuutos ja sitten vasta mietitään yksikön kokoa, sanoo POK:n toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko.

– Meillä ei ole pitkään aikaan ollut kauppaa Tesomalla ja kuitenkin kyseessä on suuri kasvava lähiö keskusta-alueen tuntumassa, jatkaa Mäki-Ullakko.

Tesomalaiset tervehtivät uusia hankkeita ilolla, sillä Tesomalle ei ole pitkään aikaan ollut niin paljon uudistuksia luvassa.
http://www.aamulehti.fi/Talous/11947154 ... eskus.html
tekijänä Janne76
#43807
Liikekeskus Klaavan peruskivi muurataan Vuoreksessa

Uuden liikekeskus Klaavan peruskivi muurataan Vuoreksessa. Liikekeskus rakennetaan kahdessa vaiheessa Vuoreksen alueen kehittymisen myötä. Klaava-liikekeskus avautuu alueella järjestettäville asuntomessuille heinäkuussa.

Uuden liikekeskus Klaavan peruskivi muurataan tänään iltapäivällä Vuoreksessa. Liikekeskus rakennetaan kahdessa vaiheessa Vuoreksen alueen kehittymisen myötä.

Nyt rakennetaan pohja-alaltaan noin 700 kerrosneliömetrin kokoinen rakennus kahteen kerrokseen. Pirkanmaan Osuuskauppa avaa liiketilan ensimmäiseen kerrokseen Sale-lähimyymälän. Klaavaan tulee myös muita palvelujen tarjoajia.
Rakentajana toimii NCC.

Klaava-liikekeskus avautuu alueella järjestettäville asuntomessuille heinäkuussa. Hankkeen arvioidut kustannukset ovat noin 3,3 miljoonaa euroa. Messualueelle valmistuu samanaikaisesti asunnot noin 600 asukkaalle.

Pirkanmaan Osuuskauppa voitti yhdessä NCC Rakennus Oy:n kanssa viime vuonna järjestetyn alueen liikekeskuksen suunnittelukilpailun.
http://www.radio957.fi/index.php?mw=Vuo ... 2590&cat=1
tekijänä ktpama
#43818
"Tammelan täydennysrakentamisen uutta 3D-mallia esitellään yleisölle

Tampereen Tammelan kaupunginosan täydennysrakentamiseen liittyvien suunnitelmien havainnollistamiseksi on tehty mallinnus, jota esitellään kolmessa yleisötilaisuudessa. Ensimmäinen yleisötilaisuus alkaa maanantaina 23.1.2012 kello 17.00. Tilaisuudet ovat Tammelan palvelukeskuksen salissa (os. Itsenäisyydenkatu 21 B). Tammelan täydennysrakentamista koskeva yleissuunnitelma valmistuu maaliskuussa.
...
"


http://www.tampere.fi/tampereinfo/viest ... PalK0.html
tekijänä Deano
#43908
Hepokattiin siirtyvät alueet 33200, 33210 ja 33230, eli kosken läntinen puoli keskustasta. 33100 + 33180 jäävät postitaloon vielä toistaiseksi. Jo tässä vaiheessa on selvää, että varsinainen postin tuotanto tulee parin vuoden sisällä lähtemään postitalosta tyystin, sen verran ahtaaksi olot käyvät hotellin tulon myötä. Ps. Cumuluksen harjakaisia vietettiin menneellä viikolla.

henkka kirjoitti:Postitalon posti joutuu muuttaamaan pois remontin alta. En tiedä kuinka laajasti Rautatienkadun Cumulus ottaa Postitalon haltuunsa, koska muiden vuokralaisten suunnitelmista ei ole tietoa. Jos kaikki vuokralaiset ajetaan ulos, niin kyseessähän voisi olla jopa Rautatienkadun puoleisen osan korottaminen.
tamperelainen.fi kirjoitti:Hepokattiin siirtyy helmikuussa 27 jakelutyöntekijää Rautatienkadun postitalon tiloista. Hepokatin jakelutoimipisteen kautta jaetaan jatkossa posti jopa kymmeniintuhansiin luukkuihin Tampereen keskustan alueella. Pääosa jakelureiteistä hoidetaan kärryillä.

– Tila sopii käyttöömme äärimmäisen hyvin ja paikka on keskeinen ja hyvä, vakuuttaa Itellan Keski-Suomen jakelun aluepäällikkö Kai Taam.

Itella joutuu hajauttamaan keskustan alueen jakeluaan Rautatienkadun postitalon remontin ja hotellihankkeen takia.
http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/8 ... -hepokatin
tekijänä Janne76
#43923
Jopa 10 kerrosta? Tampere-talon viereen halutaan jättihotelli

Tampere-talo mielii tontilleen hotellia. Tampere-talon uusi toimitusjohtaja Pauliina Ahokas kertoi hankkeesta kutsuvierastilaisuudessa Tampere-talolla maanantai-iltana. Ahokas esitteli kutsuvieraille arkkitehtitoimiston havainnekuvaa.

Hotelli voisi olla hyvinkin yli kymmenen kerrosta korkea.

Ahokkaan mukaan hotellin sijoittumiselle on monta vaihtoehtoa. Todennäköisimmin hotelli tulisi Tampere-talon tontille.

Ahokas sanoo, että Tampere-talon arkkitehti Esa Piironen on alustavasti hahmotellut rakennusta sisääntulotien ja nykyisten lipputankojen kohdalle, osittain parkkialueen päälle. Poissuljettua ei ole sekään, että hotelli sijoitettaisiin Tampere-talon tontin ulkopuolelle.

Ahokkaan mukaan hotelli tarvitaan talon lähelle, sillä asiakkailta on tullut toistuvasti palautetta sopivien majoitustilojen puuttumisesta.

Hankkeen aikataulu on vielä täysin auki.
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/11947 ... telli.html
tekijänä Janne76
#43926
Tampere-talon hotelli nosti innostuksen aallon - hotelliketjut kiinnostuivat heti

Tampere-talon johtaja Paulina Ahokas näytti maanantai-iltana suurelle kutsuvierasjoukolle havainnekuvan kymmenkerroksisesta hotellista, jota havitellaan rakennettavaksi Tampere-talon yhteyteen. Tunnin päästä tästä Ahokas sai jo ensimmäisen yhteydenoton asiasta kiinnostuneelta yhteistyökumppanilta. Pysäköintifirma Finnpark Oy ehdotti pikaista palaveria. Myös eräät hotelliketjut ehättivät ensimmäisten joukossa ilmoittamaan kiinnostuksensa.

Mikä tahansa ketju ei Ahokkaalle kelpaa. Hän vaatii laatua ja tyyliä.

Tampereen asemakaavapäällikkö näkee hotellin havainnekuvan ensimmäisen kerran vasta huomisesta Aamulehdestä. Ajatus lisäsiipenä rakennetavasta hotellista ei ole hänestä mahdoton. Haasteellinen se sen sijaan on. Rakennus vaatii asemakaavan muutoksen.

Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tradea Oy:n toimitusjohtaja Päivi Myllykangas uskoo, että Tampere-talon yhteydessä sijaitseva hotelli toisi lisää tapahtumia ja kongresseja. Hänen mielestään hanke on Tampereen vetovoiman kannalta yksistään hyvä asia.

Tampereen matkailutoimenjohtaja Pirjo Puukka pitää samoin hanketta hyvänä, kunhan vain markkinat sen kestävät.

– Tottakai on vaara, että Tampereelle tulee liikaa hotellikapasiteettia. Toisaalta on selvää, etteivät hotelliketjut lähde tällaiseen mukaan, ellei se ole järkevää bisneksen kannalta.
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/11947 ... +heti.html
tekijänä ÄmJii
#43928
Hotellia hotellin perään Tampereelle. Tää hotelli on varmaan Tampere-talon takia hyvin realistinen ja onhan varmaankin niin, että kapasiteetin kasvu jossain määrin lisää kysyntääkin (mahdollistaa kaupunkiin uusia tapahtumia, kongresseja tms., jotka vaativat nykyistä enemmän kapasiteettia). Kunhan tässä lähtee talous kukoistamaan jossain vaiheessa, niin toivon sen tuovan rakentamisen aallon Tampereelle. Nyt on nimittäin melkoinen määrä potentiaalisia suunnitelmia, jotka ovat jäissä ainakin osittain taloustilanteen vuoksi. Go Tampere!
Avatar
tekijänä grendy
#43935
ÄmJii kirjoitti:Hotellia hotellin perään Tampereelle. Tää hotelli on varmaan Tampere-talon takia hyvin realistinen ja onhan varmaankin niin, että kapasiteetin kasvu jossain määrin lisää kysyntääkin (mahdollistaa kaupunkiin uusia tapahtumia, kongresseja tms., jotka vaativat nykyistä enemmän kapasiteettia). Kunhan tässä lähtee talous kukoistamaan jossain vaiheessa, niin toivon sen tuovan rakentamisen aallon Tampereelle. Nyt on nimittäin melkoinen määrä potentiaalisia suunnitelmia, jotka ovat jäissä ainakin osittain taloustilanteen vuoksi. Go Tampere!
Joo eihän tässä hotellihaaveilussa oo oikeesti mitään järkee :D.. Vaikka täällä nyt onkin korkein täyttöaste tähän asti ollut ja puutetta ollut selkeästi hotellihuoneista niin järkevästi ajatellen kyllä nyt parilla hotellilla pitäs ongelma ratketa ;).. Pidän ainakin tätä hotellia erittäin epätodennäköisenä, paitsi jos se pistetään alulle ennen Kannen hotellia! Tullin tornihotellin kohtalo varmaan sinetöidään tässä alkuvuoden aikana lopullisesti kun valitus ollaan käsitelty ja jos se pistetään alulle niin kyllä on seuraavan rakennettavan hotellin aika ihmeellinen oltava että se kannattaisi rakentaa!

Mutta tässä nyt vielä tästä Tampere-talon hotellista havainnekuva:

Kuva
tekijänä Janne76
#43937
Ihan hyvin sopis mun mielestä tuohon kylkeen? Tuo voi hyvinkin toteutua koska kiinnostusta löyty samantien.
tekijänä jusa-masa
#43943
Aikamoinen tekele tuo hotelli, sanon minä. Mieleen tulee 60- ja 70-luvun commie-block talo hieman lasilla koristeltuna. Voisi käyttää muotoilua enemmänkin kun Tampere-talon kylkeen kerta tulisi. Toivottavasti tulee jotain paljon kauniimpaa kun tollanen hökötys jos nyt tulee ollenkaan. Alkaa olemaan hotellien suunnitelmat ja täyttöasteet pakkasen puolella tällä vauhdilla... :roll:
Avatar
tekijänä henkka
#43951
En minäkään pidä tuosta Tampere-talon hotellisuunnitelmasta. Taitaa Tampere-talon arkkitehti koittaa turhan innokkaasti saada sopimaan uudisrakennusta itse Taloon, siinä kuitenkin epäonnistuen. Ei tuo oikein postmodernismiakaan ole kun ei juuri viittaa Tampere-taloon mitenkään. Jos hotelli tuollaisenaan halutaan rakentaa, niin sitten enemminkin eroon Tampere-talosta, vaikka sitten ihan tontin kulmaan Yliopistonkadun ja Kalevantien kulmaan.

Lisäksi Laukontorille ollaan kaavailemassa täydennysrakentamista nykyisen Kaijakan tontille.
OAS 8363 kirjoitti:Hakijan tavoitteena on korottaa Kuninkaankadun puoleista asuinkerrostaloa 1-2 asuinkerroksella ja toteuttaa kyseisen rakennuksen julkisivuremontti. Lisäksi on tavoitteena löytää ratkaisu tontin itäosan Laukontorin varren uudisrakennuksen toteuttamiselle rakentamalla itäänpäin tontin julkisivu osittain ympäröivien rakennusten korkuiseksi.
http://www.tampere.fi/cgi-bin/kaava/kaavadoc?8363
Avatar
tekijänä grendy
#43954
^Oijjoi vihdoinkin! Kaijakan rakennusta ei voi yksinkertaisesti kukaan jäädä kaipaamaan :D.. Puuttuva tyhjä aukko on jo niin kauan kuin muistan häirinnyt maisemaa ja eiköhän tässä vielä saada vuositolkulla odottaa, mutta ainakin jotain asialle halutaan tehdä!.. Eli paikkahan on http://maps.google.com/maps?q=Laukontor ... 9,,0,-9.59 <-- tuossa näkyvä. Haastetta on tuon punatiilisen vanhan talon veroinen rakennus tehdä ja faktahan on että siinä ei onnistuta, mutta kunhan nyt edes samaa räystäslinjaa noudatteleva paikalle saadaan. Eikä haittaisi yhtään vaikka tulisi huippuakin arkkitehtuuria, tosin aivan ydinkeskustaan ei sellaista uskalleta tehdä.
  • 1
  • 72
  • 73
  • 74
  • 75
  • 76
  • 152