Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä RV
#43385
Että osaakin olla tylsä ja mitäänsanomaton tuo Noste :evil: "Portti kantakaupunkiin" - rivitaloja?!
tekijänä Arska
#43387
Tuon hämeenkadun suhteen oli tosiaan odotukset korkeammalla ja kun näin ehdotukset ja voittajan niin pettymys oli kyllä suuri varsinkin tuon toimistotalon suhteen.

Oma suosikkini ja lähimpänä omia suunnitelmiani alueen suhteen oli ehdotus "Oravanpesä". Arvostelulautakunnan mielestä ehdotuksen toimistotorni ja terassitalo kilpailevat liikaa keskenään. Itse en todellakaan allekirjoita tuota.

Mielestäni terassitalo nimenomaan liittäisi kilpailualeen osaksi ruutukaavakeskustaa ja Vaasankadun ja Minna Canthin kadun 6-8-kerroksisia kerrostaloja jotka sijaitsevat selkeästi korkeammalla kuin kilpailualue. Koska terassitalo on sijoitettu mahdollisimman lähelle näitä kerrostaloja se liittyisi luontevasti näihin kerrostaloihin. Lisäksi alamäkeen laskeva terassitalo ikäänkuin kumartaisi tuolle 11-13kerroksiselle toimistotornille joka toimisi hienona sisääntulona Rantaväylältä kohti yläkaupunkia ja näin ollen pikemminkin nostaisi tornitalon arvoa. Mikäli alue terassitalon toisella puolella olisi tasainen ja matalaan rakennettu voisi tuo lautakunnan mainitsema kilpailuasetelma syntyäkkin, mutta koska ympäristä on juuri sellainen kuin on (ja lähes vieressä oleva Karismakortteli täydentää alueen "korkeutta" entisestään) on ehdotus mielestäni ylivoimainen muihin verrattuna. Tuntuu että arvostelulautakunta on katsonut havainnekuvia vain ja ainoastaan ehdoitettujen rakennusmassojen mukaan ja unohtanut jo olemassaolevat rakennukset ja maaston muodot. :smt010
Avatar
tekijänä grendy
#44090
Abre kirjoitti:En huomannut, että vielä olisi ollut täällä.
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/ ... van/989693
http://www3.jkl.fi/blogit/kangasjyvaskyla/?p=271
Eli Hjalmarin uni voitti tuon Kankaan suunnittelukilpailun. Näköjään Kangastus II ja Kollektiivilipasto tulleet jaetulle kolmossijalle.
Oikein kiinnostavan näköinen suunnitelma (http://www2.jkl.fi/kaavakartat/kangaski ... ni_web.pdf).. Toivotaan että toteutuu about tollaisena ettei lähdetä liikaa suomalaistaan!
Avatar
tekijänä Kantti
#44096
Kivan näköistä uuskorttelimaista ajattelua! Toivottavasti pysyy havainnekuvien mukaisena tiukasti eikä lähdetä tekemään mitään "taloudellisesti järkevää" vesitystä suunnitelmiin.

Vanhan rakennuskannan säästäminen uusiokäyttöön antaa aina mahdollisuuden johonkin omaperäiseen ja asukkaisen kannalta alueelliseen sitoutumiseen, oman alueeseen.
tekijänä ek
#44126
Moi kaikki! eka postaus täällä.
Tässä pari päivää sitten ottamiani kuvia Jyväskylän Lutakosta. Siellä on paljon tekeillä, mm. tunneli (tosin lyhyt sellainen), Innova 2 toimistotalo (joka näyttää jo melko valmiilta kuvissa), maanalainen pysäkointilaitos, Hotelli, asuinkorttelin ensimmäiset talot, sekä Lutakonaukio. Here we go..

Harjun näkötornista Lutakolle päin, taustalla Kuokkalan kaupunginosa
(kuvassa vasemmalla lähes valmis Innova2, sen vieressä harjakorkeudessa oleva hotelli, kuvan keskellä työmaa, vasemmassa nurkassa tunnelityömaan kiertotie):
Kuva
By ek1983

Tunneli alkaa hahmottua:

Kuva

Hienot on maisemat..

Kuva
By ek1983

vähän vanhempi kuva tähän, otettu 28.12.2011:

Kuva

Tältä näytti pari päivää takaperin:

Kuva

Vähän toiselta suunnalta otettu kuva. Etualalla Lutakon asuinkorttelin ensimmäinen harjakorkeudessaan oleva talo.
Seuraava talo valmistuu tuohon viereen kulmaukseen:

Kuva

Samasta suunnasta otettu kuva tunnelityömaata kohti:

Kuva

Lähikuva tunnelityömaasta... Taustalla takana keskustaa ja näkötorni, mistä
otin nuo ekat kuvat. Tunneli on kuulemma valmis ennen seuraavia ralleja,
olikohan ne heinäkuun lopussa? Mitä luulette, ehtiikö?

Kuva

Kuva

Tanssisali Lutakon viereen rakennettavaa pysäköintialuetta:

Kuva

Kuva

Kuva

Keskellä kuvaa tuleva mahdollinen rakennusalue, "Pohjoisranta", joka tulisi ikäänkuin Lutakon
jatkoksi joskus tulevaisuudessa. Loppuisi tuohon kevytliikenteen sillan kohdalle. Kaikki ei kuitenkaan ajatuksesta pidä joten se ei välttämättä toteudu:

Kuva

Tässä vielä Karismakorttelin päivitystä: Toinen kerrostalo aloitettu, ensimmäinen talo jo harjakorkeudessaan.
Sinne tulee yhteensä 6 kerrostaloa, joista 4 kpl 7 -kerroksisia:

Kuva

Näkötornista talviset näkymät Kortesuon/Laajavuoren suuntaan. Tarkkaan jos katsoo voi huomata
kaksi tummaa nosturia. Ainakin luulen niin :) Pitää käydä jokupäivä kuvaamassa tarkemmin ..

Kuva
tekijänä Arska
#44146
Kiitos ek ja tervetuloa Taloon! Hyviä ja informatiivisia kuvia! Mukava että löytyy uutta porukkaa kuvaamaan Jyväskylän projekteja kun vanhoilla talolaisilla ei tunnu aikaa olevan! (itsekin 2/3vuodesta muualla kuin Jyväskylässä)...

Varmasti saadaan ralleihin mennessä valmiiksi tuo "tunneli". Samoin hotellin pitäisi valmistua alkukesästä!

Viimeisen kuvan nosturit ovat korteniityntien pienkerrostalojen (oik.) ja Taitoniekantien Ylioppiloaskylän uudisrakennuksen nosturit. Voisin yrittää itsekkin käydä ne huomenna kuvaamassa kun melkein naapurissa asun =)

Pohjoisrannasta vielä sen verran että tuskin toteutuu ihan lähiaikoina. Jyväsjärven täyttöä pohjoisrannan osalta visioitiin Lutakon jatkeeksi "lähivuosikymmenille" juuri ennen uutisia Kankaan paperitehtaan lopettamisesta. Nythän keskusta-alueen asuin rakentamisen painopiste on ollut lähes 20vuotta lutakossa. Alue valmistuu viimeisen asuinkorttelin osalta 2014-2016 ja Kankaan alueen rakentaminen alkaa sopivasti samoihin aikoihin. Ensimmäiset rakennukset Kankaalle valmistuvat mahdollisesti jo 2015. Epäilen siis ettei Pohjoisrantaa ihan heti olla rakentamissa. Toisaalta se voi olla ihan hyväkin niin saadaan Jyväsjärvenrantaan uutta arkkitehtuuria myös 2040-luvulla =)
tekijänä Arska
#44242
Kortepohjan asuinrakentaminen käy tällä hetkellä aika villkkaana. Ei mitään kovin erikoista mutta pistetään nyt kuitenkin kuvia tänne!

Korteniityntien alkupäässä 3-pienkerrostaloa rakenteilla:
Kuva

Saman tien puolivälistä 4:n luhtitalon työmaa:

Kuva
Kuva

Ja tien lopussa vielä 4pienkerrostaloa rakenteilla:
Kuva

Kortepohjan keskustassa on rakenteilla ensimmäinen Pehtoorintien 7:stä kerrostalosta. Tähän ensimmäiseen taloon tulee Päiväharjun toimintakeskus, loput talot tulevat olemaan senioritaloja ja tavallisia vapaarahoitteisia kerrostaloja:
Kuva

Tämä Jyväskylän suurin asuinrakennus, parhaillaan yli 500asukasta asuttanut, Ylioppilaskylän MNOP-kompleksi, tuttavallisemmin DDR-talo, tai pelkkä DDR. On nyt purku-uhan alla:
Kuva
Kuva
Tilalle rakennettanee tulevaisuudessa yksiöitä yliopisto-opiskelijoiden tarpeisiin!

Taitoniekantiellä Ylioppilaskylää laajennetaan, tai pikemminkin korotetaan kahdella talolla:
Kuva
Kuva
Kuva

Savelan Vehkakujalla puolestaan rakennetaan Postimies nimistä 8-kerroksista asuinkerrostaloa.
Kuva

Nämä 15-talotyömaata sijaitsevat melkolähellä toisiaan, ensimmäisen kuva on 1,5km päässä viimeisestä ja loput ovat näiden välistä. Perus lähiörakentamista mutta hyvä välillä laittaa näitäkin näkyviin niin laadukkaammat rakennuskohteet pääsevät arvoonsa :)
tekijänä Luukie
#44257
Hyvä kuvia, kameralla otetuiksi ja tervetuloa Taloon. Hyvin kerroi projekteista, tosin vähän enemmänkin saisi kertoa, esim hotellista ja Innovasta. Myöskin että miten pitkä tunnelista tulee, alle kilometrin pitkä vissiinkin. Hyvä jos saadaan tänne aktiivisempi Jyväskylän projekteista kertova/ kuvia postaava jannu, tietty kaupungista muutenkin saa kuvia ottaa. Jyväskylä on tällä hetkellä ykköskohde jos noista projekteista puhutaan. Paljon mielenkiintoista näyttää rakentuvan. Odotellaan miten Tampere vastaa. Harmi jois noit DDR-talot puretaan, tosin opiskelijoilla ei ole koskaan tarpeeksi kämppiä, ettei siitä voi valittaa.
Avatar
tekijänä satama
#44261
Tossa DDR-taloksi parjatussa rakennuksessa on muuten laadukas julkisivu, ei nyt ehkä arkkitehtuurisesti mutta jos materiaaleista puhutaan.
Avatar
tekijänä Kantti
#44262
satama kirjoitti:Tossa DDR-taloksi parjatussa rakennuksessa on muuten laadukas julkisivu, ei nyt ehkä arkkitehtuurisesti mutta jos materiaaleista puhutaan.
Näyttää aika lailla keskus-sairaaltalta, iso on. Kuvissa erittäin siisti päällisin puolin, aivan kuin olisi läpikäynyt julkisivurempan hiljakkoin.
tekijänä Arska
#44265
Luukie kirjoitti:Hyvä kuvia, kameralla otetuiksi ja tervetuloa Taloon. Hyvin kerroi projekteista, tosin vähän enemmänkin saisi kertoa, esim hotellista ja Innovasta. Myöskin että miten pitkä tunnelista tulee, alle kilometrin pitkä vissiinkin. Hyvä jos saadaan tänne aktiivisempi Jyväskylän projekteista kertova/ kuvia postaava jannu, tietty kaupungista muutenkin saa kuvia ottaa. Jyväskylä on tällä hetkellä ykköskohde jos noista projekteista puhutaan. Paljon mielenkiintoista näyttää rakentuvan. Odotellaan miten Tampere vastaa. Harmi jois noit DDR-talot puretaan, tosin opiskelijoilla ei ole koskaan tarpeeksi kämppiä, ettei siitä voi valittaa.
Nuo Lutakon hankkeet on kyllä käsitelty jo tässä ketjussa aiemmin joten turha samaa asiaa on moneen kertaan jauhaa. Mielestäni ainakin kuvamateriaali projektien edistymisestä on se tärkein juttu näiden suunnittelupöytää pidemmällä olevien hankkeiden kohdalla.

DDR-talosta vielä sen verran että itse toivon ainakin ettei taloa purettaisi. Tai jos puretaan niin ainakin saisivat rakentaa samantyylisen järkäleen tilalle. Mielestäni rakennus on yksi kiinnostavimpia kerrostaloja koko Suomessa, jos tornit jätetään pois laskuista. Rakennus näyttää jokapuolelta vähän erilaiselta mutta joka tapauksessa hyvin massiiviselta. Kauniiksi en taloa luonnehtisi, mutta pienellä siistimisella rakennuksesta saisi hyvin näyttävän!
tekijänä Luukie
#44266
Mikä on purkamisen taustalla? Ei nyt varmaan voi olla homehtunut rakennus tai mitään?. Itse olen tunnustautunut rumien korkeiden talojen ystäväksi ja tämä ei ole kovin korkea edes. Järkälemäisen kaunis, onko toi nytten laatoitusta mitä kaikki vihaavat, jos on niin ei kovin pahaa. Jos tilalle rakennetaan opiskelijakommuuneja niin talon purkamiselle luulisi olevat jotkut syyt. Tajuisin jos seinät vedetään alas ja rakennetaan pienenpää huoneistoa, mutta että koko talo alas. Ja joo oli vähän turhaa pyytää tarkempaa tietoa muista projekteista.
  • 1
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 61