Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
tekijänä bitterfly
#31996
^ Kauan saa Aurajoessa virrata vettä, ennen kuin Satama toiminta siirtyy kauemmaksi, vaikka sinänsä luonnollista olisi tieyhteyksien takia siirtyä kauemmaksi kuormittamasta keskustan tukkoisia teitä. Jos Satama siirtyisi, se kyllä antaisi todella paljon uusia mahdollisuuksia merellistää Turkua.

Linnakaupungin kehitysmahdollisuuksissa kutkuttaa parikin asiaa. Esimerkiksi sataman rautatieaseman kehittäminen. Tiedä vaikka Linnakaupungin myötä sataman rautatieasemasta kehittyisi varsin merkittäväkin liikennepaikka. Raitiotien ympärille rakennetun täysin uuden kaupunginosan pitäisi houkutelle rakentajia panostamaan laatuun ja liiketiloihin. Alue on myös ainut jossa päästään turvallisesti irti Turun kangistuneista kaavoista, jos 11-kerroksisiakin saa huoletta rakentaa. Linnakaupungilla olisi potentiaalia kehittyä aivan omaksi omaleimaiseksi paikaksi Turussa, jolla on sekä oma rautatieasema, palvelut ja paras joukkoliikenne kaupungissa.
tekijänä Luukie
#32017
Tuo väritys talon seinässä on niin hieno että alkoi enemmän harmittamaan että tuosta tuli noin matala. Ei nyt välttämättä mitään 10 kerrosta lisää kun talo on kumminkin suht kapea. Mutta 3 kerrosta lisää olisi tuonnut jo about 10 metriä lisää. Eipä olisi jäänyt paljon Airiston tähdestä. No jos sinne Linnapuistoon saadaan se 35-kerroksinen niin voin kuolla iloisena. Josse nyt elinaikani saadaan rakennettua.
Avatar
tekijänä Tehari
#32029
Luukie kirjoitti: No jos sinne Linnapuistoon saadaan se 35-kerroksinen niin voin kuolla iloisena. Josse nyt elinaikani saadaan rakennettua.
DREAM ON!
tekijänä bitterfly
#32030
Heh.. Tehari, jos nykyinen yleiskaavaehdotus hyväksytään se tulee olemaan vain ajan kysymys. Ja sitten ne sanat syödään. :D
tekijänä T.M.
#32032
Ajan kysymys tosiaankin. Oulun asemakaavassa on ollut varaus Vänmanninsaareen 22-kerroksiselle tornitalolle 1960-luvulta saakka. Eli yli 40 vuotta saattaa vierähtää. :)
Avatar
tekijänä Tehari
#32050
bitterfly kirjoitti:Heh.. Tehari, jos nykyinen yleiskaavaehdotus hyväksytään se tulee olemaan vain ajan kysymys. Ja sitten ne sanat syödään. :D
Ja paskotaan tai siis minä paskon housuuni :)
Avatar
tekijänä Kantti
#32158
Kuva
Kerros vielä...

Kuva
Ylioppilaskylän puolella pintahommat etenevät, Helsinginkadun puolella ei niinkään. Ainakaan vielä. Ehkä ulkoseinähommat tehdään puolikas kerrallaan?

Kuva
Parvekkeet

Kuva
tarkempi kuva seinän käsitellystä kuparikaistamosaiikista. Rakennuksen ollessa harjassa, kestää vielä aika pitkään ennenkuin se on ulkonaisesti valmis?
tekijänä Luukie
#32166
Mun kuvat oli parempia ;D No ei. En oikein osannut kännissä pyöräillä tonne niin menin motaria pitkin ;D Siksi tuo yksi kuva tosta nurmikolta.
tekijänä bitterfly
#32168
Luukie kirjoitti:Mun kuvat oli parempia ;D No ei. En oikein osannut kännissä pyöräillä tonne niin menin motaria pitkin ;D Siksi tuo yksi kuva tosta nurmikolta.
Tsiisus.. senkin tankojuoppo. Lopeta se pyöräilessä kännäily. :D
Avatar
tekijänä grendy
#32429
Noniin joku nyt sit niitä kuvia! ;)
tekijänä bitterfly
#32430
Huomenna saatan ottaa kännykkäkameralla kuvan, kun ei ole oikeaa kameraa mukana. Ehkä joku toinen kerkiää ensin.
  • 1
  • 12
  • 13
  • 14
  • 15
  • 16
  • 33