Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Kantti
#31294
Saattaa olla että valtion tuki on suurempi tekijä taloyhtiöiden julkisivurempoissa. Toisaalta remppoja tehdään Turussa nyt niin massiivisesti että herää kysymys mistä on saatu firmoja ja tekijöitä niihin? Voisi kuvitella valtaisan kysynnän näkyvän remppafirmojen hinnoissa, niiden kohoamisena, joka taas syö tuen osuutta. Väittäisin ettei pelkästään turkulaisten firmojen kapasiteetti riitä näin laajaan samanaikaiseen suurten korjausten määrään. Tämän lisäksi mielessä on kysymys vierastyöläisten osuudesta Turun korjausrakentamisessa, ja tästä jatkossa korjausten laadusta? On heti kuitenkin sanottava ettei vierastyövoima automaattisesti tarkoita korjausrakentamisen tason laskua, voi olla päinvastoinkin, siellä on ammattimiehiä ja "ammattimiehiä kuten suomalaisissakin.

Oikein hyvä kuitenkin tämä kaupunkikuvan koheneminen, ja sopivaan aikaan!
tekijänä zeizei
#31299
Muutama projekti tuli kuvattua ajaessa satamasta Turun motarille.

Kuva

Kuva

Kuva
tekijänä Luukie
#31300
Toivottavasti Ikituuri tulee näkymään kauas. Airistontähti näkyy yllättävän kauas vaikkei mitenkään korkea ole. Pernossa vai onko se Pansiota niin näkyi ihan selvästi.
Avatar
tekijänä Kantti
#31302
Runkorakennusryhmä, tai ainakin osa siitä on palannut lomilta koska väliseinäelementtejä näkyi tänään pystytetyn.
tekijänä bitterfly
#31393
Kupittaan torniksi itseään väittävä hanke
Kuva

Kuva


T-sairaala
Kuva

Kuva
Sairaalatunnelin vuoksi on tie katkaistu ja siirretty väliaikaisesti naapuritontille

Kuva
tekijänä Enkoo
#31407
Onhan siellä torni, se max. kaksmetrinen nysä siinä talon etelänpuoleisessa kulmassa :D

Ei vaan, syksyllä on edessä muutto Kupittaantornin kaksioon.
tekijänä bitterfly
#31446
Kuva
Puutarhakadun päädyssä jälleen. Nyt voi alkaa jännittämään minkä korkuinen tästä talosta tulee.
tekijänä bitterfly
#31449
^ Tuskin, sillä naapuritalon korkein kohta samalla tontilla on 9 kerroksessa. Itse veikkaan, että se on joko nyt harjakorkeudessaan tai sitten siitä tulee 9-kerroksinen.
Avatar
tekijänä julexi
#31465
bitterfly kirjoitti:Itse veikkaan, että se on joko nyt harjakorkeudessaan tai sitten siitä tulee 9-kerroksinen.
Taitaapi jäädä tuohon kerrokset, mikäli osaan laisinkaan tätä kaavaa tulkita :(
tekijänä bitterfly
#31468
Ihan oikein tulkitsit. Tuohon ne kerrokset tulevat jäämään. Toisaalta, ehkä sommittelu on paras noin ja 9-kerroksinen jää korttelin torniksi.
  • 1
  • 61
  • 62
  • 63
  • 64
  • 65
  • 292