Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
tekijänä Ozie
#28602
Länsimetron tunnelia aletaan räjäyttää - liikennehaittoja

Länsimetron louhinta alkaa Helsingin Ruoholahdessa. Avolouhinta Ruoholahden metron huoltotunnelin suuaukolla käynnistyy tämän viikon lopulla.

Avolouhintavaiheessa räjäytykset ovat sallittuja maanantaista perjantaihin kello 11–13. Räjäytysten takia liikenne pysäytetään Länsiväylällä ja Salmisaarenkadulla 5–10 minuutin ajaksi.

Myös jalankulkijat ja pyöräilijät pysäytetään räjäytyksen ajaksi turvallisuussyistä.

Avolouhintavaihe kestää noin pari viikkoa.

Länteen jatkettava metro saa seitsemän uutta asemaa. Länsimetro on määrä avata liikenteelle syksyllä 2014.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/83250-l ... nehaittoja
tekijänä Ozie
#28603
Löytyi mielenkiintonen vanha juttu Hesarin nettisivuilta liittyen metrosuunnitelmiin 60-luvulta:
Juna ei saavu koskaan ensimmäiselle metroasemalle

Kuva

Munkkivuoren ostoskeskuksen seinässä Naantalintien puolella on ihan tavallinen ovi, jonka takana kiviset portaat laskeutuvat kellariin. Kellarista leijailee ummehtunut tuoksu, kuten kai asiaan kuuluu.

Portaiden alapäässä on toinen ovi. Kun valot räpsähtävät päälle, oven takaa paljastuu ehkä epätodennäköisin näky johon kellarissa yleensä törmää: hylätty metroasema. Laituritila ei ole sentään ihan viimeistelty, mutta on helppo nähdä, kuinka junat lähtisivät tuosta itään ja tuosta länteen.

Luola on pienentynyt ajan myötä, sillä joku on kasannut reunoille suuria kiviröykkiöitä. Maassa on sekalaista rakennusjätettä, ilmeisesti yli neljäkymmentä vuotta vanhaa.

Munkkivuorelainen Kaj Renqvist poikkesi ostarivierailultaan mukaan ihmettelemään Helsingin ensimmäistä metroasemaa. Hän sanoo olleensa aina metron kannattaja.

"On todella sääli, ettei sitä suunnitelmista huolimatta saatu Munkkivuoreen. Täältä se olisi jatkunut Leppävaaraan asti. Päätös harmittaa, vaikka en asunutkaan täällä vielä Helsingin metron alkuaikoina."

Helsingin esikaupunkiliikennekomitea teki vuonna 1963 kunnianhimoisen suunnitelman pääkaupunkiseudun raideliikenteestä. Siinä arveltiin, että Helsinkiin rakennettaisiin vuoteen 2000 mennessä 90 kilometriä metrorataa. Asemia suunnitelmassa oli peräti 108. Yksi niistä sijaitsi Munkkivuoren ostoskeskuksessa, Leppävaaraan johtavan metrolinjan varrella.

Suunnitelmaan uskottiin niin vakaasti, että kaupunki alkoi tehdä metroa varten tilavarauksia. Kun Munkkivuoren ostoskeskusta laajennettiin 1964, sen alle louhittiin metroasema odottamaan raiteita. Ne eivät kuitenkaan ikinä saapuneet, eivät edes lähelle.

Kun Munkkivuoren ostoskeskukseen astuu sisään K-supermarketin vierestä, näkymä on hassu. Heti oven jälkeen alkavat portaat, jotka laskeutuvat kerrosta alemmas tilavalle aukiolle, jonka reunassa on Alko. Tilaratkaisu vaikuttaa järjettömältä, mutta aikanaanhan paikalle piti tulla metrohalli.

Valokuvausliike Kuvatapiolla on aukion laidassa kolmiomainen liiketila, jonka seinät viettävät omituisella tavalla pitkälle hyllyjen taakse. Jos metro olisi saapunut Munkkivuoreen, valokuvausliikkeen paikalla olisi lipunmyyntitila.

Vaikka metroverkko kasvaa lähitulevaisuudessa ehkä paljonkin, Munkkivuoreen sitä ei olla jatkamassa. Sen vahvistaa myös Helsingin kaupungin liikennelaitoksen toimitusjohtaja Matti Lahdenranta.

"Munkkivuoreen metroa ei tule. Joskus arvataan vähän väärin."

Kaj Renqvistin mielestä Helsingin metroverkostoa sopii kasvattaa reilusti. Hän uskoo, että vastustus on pääkaupungin puolella selvästi pienempää kuin Espoossa.

"Nähdäänhän, kuinka hyvin metro toimii Itä-Helsingissä syöttöliikennettä myöten. On kreisiä, kuinka moni espoolainen ajaa yksityisautolla Helsinkiin, vaikka sinnekin olisi voitu vetää metro jo paljon aiemmin."
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jun ... SI1KA0154u

Hupaisaa oli tuo että vuonna 2000 olisi 90 km ja 108 asemaa kattava metroverkko. Ei ihan :D
Avatar
tekijänä grendy
#28604
^Kiinnostava juttu! Harmi kun tollasissa jutuissa kuvia on niin nihkeesti, luulis että nettiin vois pistää useempiakin kuvia vaikka ei printtiversioon tota yhtä kuvaa enempää pistäiskään...
Avatar
tekijänä Clepe
#28612
Laituritila ei ole sentään ihan viimeistelty, mutta on helppo nähdä, kuinka junat lähtisivät tuosta itään ja tuosta länteen.
Juu ei tuosta kuvasta sitä mitenkään voi hahmottaa:D Tuollahan oli tosiaan tänään vesivahinko. Tuolta "metro-aseman" kautta vettä oli näköjään tulvinu. Mikähän metro asema on seuraavana vuorossa. :D

Näitä valmiiksi louhittuja asemia on tietääkseni kolme. Munkkiniemi edustaa vanhinta metrosukupolvea, kun taas Rautatientorin pinta-asema tehtiin varmuuden vuoksi koska ei vielä tiedetty rakennetaanko pinta- tai syvä-ratkaisu. Kampin kakkosasema on ainot joka joskus saattaa saada raiteet.

Olen myös huvikseni piirtänyt tämän niin monesti utopiaksi haukutun Castrenin metrosuunnitelman vuodelta 1963. Kartasta löytyy varmasti virheitä, erityisesti pohjoisessa. Itse asiassa Itä-Helsingissä, Vantaalla ja espoossa ei ollut vielä juurikaan lähiöitä joten suunnitelmat ei varmaan ollut vielä kovinkaan tarkkoja.

Mielestäni suunnitelma ei olisi ollut kovinkaan kallis toteutettava, jos otetaan huomioon kaikki se mikä on rakennettu 1963-2000. Itse nykyinen metro, Martinlaakson rata, Länsiväylän levennyksistä puhumattakaan. Itseasiassa suurin ongelma Castrenin suunnitelmassa oli, että sekin oli suunniteltu liian myöhässä. Lähiöitä alettiin rakentaa 50-luvulla metsiin ilman järkevää joukkoliikennettä. Ja siitä ei saa muuta kuin liikennemääriin suhteutettuna suuria liikenneongelmia ja kalliista joukkoliikennettä.

Eikä Castrénin suunnitelma olisi muuttanut Helsingin naapurikuntien itsekästä käyttäytymistä, metro olisi saapunut Espooseen vasta 80/90-luvuilla, eli sekin liian myöhään. Castreenin metro olisi ollut helpompi mahdutta olemassaolevaan yhdyskuntarakenteeseen, pikaraitiotien tavoin. Itse asiassa Castreenin metro oli pikaraitiotie, vaikkei sitä vielä ollut keksitty. Ero nykyisiin järjestelmiin on esimerkiksi laiturikorkeudessa, matalalattia-vaunuja ei vielä ollut.

Kiinnostava seikka on että Mannerheimintien osuus olisi ollut pintarata, eli ei kovinkaan paljon poikkea raitiotiestä. Ja se taas tarkoitta että ratkaisu olisi ollut halpa. Ja tämähän osuus on vielä toteutettavissa, raitotietä parantamalla!

Tunneli-osuudet olisivat olleet pinnassa, asemat kätevästi suoraan katu-kannen alla. Tunnelit eivät olisi nopeuttanut junia, mutta olisi tarjonnut autoille lisää tilaa. Tämä on ollut aina metrosuunnitelmien taustalla, joukkoliikenteen siirtäminen pois autoja häiritsemästä.
Mutta jos vertaa helsingin nykyiseen raitiotieverkostoon; muistaakseni ~46km kaksoisraiteita, metroon 21 km, martinlaakson rataan 15km ja räjähdysmäisesti kasvaneesta bussiverkostosta puhumattakaan, ei suunnitelma mielestäni enää kuulosta niin hullulta.
Avatar
tekijänä Klazu
#28666
Olen lukenut tuon artikkelin joskus aiemmin. Ihan kiintoisaa. Samanlaisia varauksia löytyy toki pitkin maailmaa ja Berliininkin verkostosta löytyy toistakymmentä asemaa oudoilla ratkaisuilla, kun niille on rakennettu varauksia joskus tulevia linjoja varten. Sodan jälkeen 50-luvulla kaupunkiin visioitiin nopealla tahdilla jopa 200km verkostoa, mutta mm. kaupungin jako toi muutoksen suunnitelmiin. Tähän päivään mennessä on rakennettu 147 kilometrin verkosto.

Löytyypä Berliinistä "salainen" pätkä maanalaista autobaanaakin Tiergartenin alta, josta harva edes tietää.
tekijänä Jussi
#28885
-Gentleman82- kirjoitti:Tottakai Tampereella ja Turussa tehdään iso määrä joukkoliikennematkoja päivässä, mutta voidaanko väittää, että näissä kaupungeissa joukkoliikenteen merkitys on sama kuin Helsingissä. Muistan viimeksi kun oli bussilakon tapainen, niin Turussa autoliikenne sujui entiseen malliin.
Tämä Gentlemanin kommentti on ihmetyttänyt minua pitkään ja nyt bussilakon uhatessa vihdoin ymmärsin syyn miksei viime bussilakon yhteydessä Tampereella (ja ilmeisesti myöskään Turussa) tullut hirvittäviä ongelmia. Lakko koski silloin ja nytkin ainoastaan yksityisten liikennöitsijöiden linjoja! Esim. Tampereella pysähtyy vain pari teiskon linjaa + kilpailutetut 7,10,15 ja 27, kaikki TKL:n bussit kuitenkin kulkevat normaalisti, joten häiriö joukkoliikenteeseen on melkoisen vähäinen.
tekijänä Ozie
#28909
Länsimetrosta rakennettiin pienoismalli
Pienoismetrorata aloitti liikennöinnin Länsimetro-konttorilla Tapiolassa.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Rakenteilla olevasta metron länsiradasta kiinnostuneet voivat nyt nähdä, millaiselta tuleva metroreitti voi valmistuttuaan näyttää. Torstaina julkaistussa pienoismallissa ovat mukana Tapiolan, Otaniemen ja Koivusaaren asemat.

Pienoismallissa metrotunnelit ja asemat on sijoitettu oikeille paikoilleen. Täysin todellisuutta se ei kuitenkaan aivan vastaa.

- Radan mutkat on suoristettu ja tunneli rakennettu vaakatasoon, jotta pienoismalli voitiin sijoittaa näyteikkunaan sekä ulkoa että sisältä ihailtavaksi, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen kertoo.

Pienoismetroradan rakentamisesta vastanneen N Club Finland ry:n mukaan vastaavaa pienoismetrorataa ei ole rakennettu missään muualla maailmassa.

Kaikkiaan pienoismallin rakentamiseen meni yhdeksän kuukautta ja tuhansia työtunteja.

Avajaisten jälkeen pienoismetrorataa vielä testataan ja koeajetaan lisää. Tavoitteena on, että kevään aikana metrojunat kulkevat automaattiohjautuvasti pitkin päivää ja jopa iltaisin.

Pienoismetroradan voi nähdä Länsimetron konttorille Tapiolassa arkipäivisin kello 9-17 välisenä aikana.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010030 ... 5_uu.shtml
Avatar
tekijänä Krio
#29937
YLE kirjoitti:
Alustavan suunnitelman mukaan metro kulkisi parin vuosikymmenen sisällä Pasilasta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja siitä mahdollisesti Tuusulan keskukseen eli Hyrylään asti. Raskaalla raideliikenteellä mahdollistettaisiin tehokas siirtyminen liityntäliikenteeseen.

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman yhteydessä tutkitaan parhaillaan metron mahdollisia laajentumissuuntia.

Yksi selvitettävistä vaihtoehdoista on reitti, joka kulkisi Kampista Töölön ja Meilahden kautta Pasilaan, sieltä edelleen Maunulaan, Jumbon alueelle, lentoasemalle ja lopulta Hyrylään.

Ensimmäinen osa lentokentälle asti kuljettaisiin maan alla ja siitä metron matka Hyrylään jatkuisi maan päällä.

Helsingin seudun liikenteen joukkoliikennesuunnitteluosaston johtaja Ville Lehmuskoski toteaa, että vielä on kuitenkin liian aikaista puhua pohjoismetron toteuttamisesta.

– Tässä puhutaan 2020- tai 2030-luvun asiasta, mutta silloin rahoittajina olisivat tietysti kaikki kunnat, joiden alueella metro ulottuu, sekä valtio, Lehmuskoski toteaa.

Vaihtoehtona reitti Viikkiin ja Itäkeskukseen

Metro tai muu raskas raideliikenne mahdollistaa tehokkaan liityntäliikennejärjestelmään siirtymisen. Bussi ei Lehmuskosken mukaan tarjoa riittävää kapasiteettia ja raitiotiejärjestelmäkin on kapasiteetiltaan pienempi ja hitaampi.

– Metro mahdollistaisi sen, että keskustasta saataisiin enemmän bussivapaa. Kokonaisuudesta saataisiin kustannustehokas ja asiakkaita palveleva.

Ensimmäisessä vaiheessa metroa suunnitellaan jatkettavaksi Pasilaan. Tämä yhteys ei kuitenkaan toteudu ellei sille saada jatkoa pohjoiseen tai Viikin suuntaan.

Vaihtoehtona suoraan pohjoiseen kulkevalle metroradalle tutkitaankin reittiä, joka kulkisi Pasilasta Kumpulan kautta Viikkiin ja sieltä Itäkeskukseen nykyiselle metroasemalle.

– Tämä olisi kustannuksiltaan edullisempi ja siksi hyvä vaihtoehto, että se tasaisi kuormaa nykyisellä metrolla ja tekisi sen liikenteen hoitamisesta edullisempaa, Lehmuskoski kertoo.
Tuusulaan asti menevää metroa en ole koskaan miettinytkään. Tuo lenkki Viikkiin ja sieltä Itäkeskukseen olisi toimiva vaihtoehto, kun ei kerta Kalasatamasta päästä Pasilaan.
Avatar
tekijänä Clepe
#29944
Toi Tuusulan metro on kyllä suorastaan tyhmä idea.
- Hyrylään on Helsingistä miltei 30km, eli radan hinta olisi varmasti yli miljardin. Hyrylässä asuu alle 20000 ihmistä.
- Metron huippunopeus on 80km/h, tuusulanväylällä on 120 km/h rajoitus, kumpikohan on nopeampi?
- Minkä perusteella raitiotiejärjestelmä on hitaampi jos kerran metrolinjakin perustuu bussi-liityntään?

Eikö olisi järkevämpää rakentaa lähijunarataa (nopeus 120km/h) vaikka niin, että päärata haaroittuisi Korsosta Hyrylään?
Avatar
tekijänä Klazu
#29961
Clepe kirjoitti:Toi Tuusulan metro on kyllä suorastaan tyhmä idea.
- Hyrylään on Helsingistä miltei 30km, eli radan hinta olisi varmasti yli miljardin. Hyrylässä asuu alle 20000 ihmistä.
Noh, ollaanhan metroa suunniteltu Sipoon korpiinkin, jossa asuu paraikaa 0 ihmistä. "Build it, and the people will come" on tyypillinen ajattelu pääkaupunkiseudun suunnitelmissa...
Avatar
tekijänä Chae-chu
#29968
No toisaalta mieluummin sinne Sipoon korpiin rakennettaisiin se metro/mikätahansa-infra ennen kuin ihmiset muuttavat sinne, etteivät kaikki uudet asukkaat tukeutuisi täysin yksityisautoiluun. Sinänsä tämä Hyrylän metro kuulostaa jo naurettavalta, pelkästään lentokentälle asti suunniteltu metronpalanen kuulosti idioottimaiselta, koska kulujen säästämiseksi (ja potentiaalisten matkustajien vähyyden takia) matkalla Pasilasta Lentoasemalle olisi vain pari hassua pysäkkiä.
Avatar
tekijänä Clepe
#29982
Klazu kirjoitti:"Build it, and the people will come" on tyypillinen ajattelu pääkaupunkiseudun suunnitelmissa...
Itse asiassa Helsingissä on tyypillistä ensin rakentaa asuinalue ja sen jälkeen alueelle rakennetaan kaupunkirakenteeseen sopimaton ja kapasiteetiltaan väärä joukkoliikennejärjestelmä.
Avatar
tekijänä Klazu
#29987
Kysytäänpä tyhmä kysymys, jota ei mielestäni ole tarpeeksi selkeästi missään sanottu. Tuleeko Länsimetrosta virallisesti Helsingin toinen metrolinja?

Olen itse käsittänyt, että Länsimetron valmistuttua nykyisen ainokaisen linjan metrot ajaisivat vain jatkossa uudelle päätepysäkille saakka, eli siten kyseessä on vain sen alkuperäisen linjan pidennys?
  • 1
  • 28
  • 29
  • 30
  • 31
  • 32
  • 52