Turussa ei ole väkisin pidetty kaupunkikuvaa matalana vaan juuri päinvastoin, tästä asiasta talossakin on runsaasti aiheutunut kitkeriä kiistoja. Matala Turku suurelta osin korotettiin nykyisten elementtihirmujen avulla 50 -luvun puolenvälin jälkeen nykyisiin mittoihin. Tämä on hyvä pitää mielessä.
On paikkoja joihin korkea rakentaminen hyvin sopii, ja paikkoja joihin se sopii huonosti tai ei lainkaan. Ydinkeskustaan ja ruutukaava-alueelle se sopii pääosin huonosti tai ei lainkaan. Kupittaan alueelle korkeat tornit ovat kuin nenä päähän, kuten tämä TYS-ikituuri, siitä tulee vielä oikein hyvä! Myös entisen jätevedenkäsittelylaitoksen alueelle kaavailtu 35 kerroksinen on aivan loistava ajatus, toivon hartaasti sen toteutuvan jo pelkästään siihen kaavaillun näkoalapaikan vuoksi.
Aikanaan Kakolan kaavoittamiskeskustelussa oli eräänä vaihtoehtona Turun Sanomissa yleisöäänestys, jossa Aurajoen yläjuoksun puoleisessä päässä Kakolanmäkeä oli ehdolla 3 korkean tornin ryhmä. Äänestin juuri tämän vaihtoehdon puolesta. Tornit olisivat hohdokkaasti tulleet esille jo valmiiksi korkealta Kakolanmäeltä antaen aivan uudenlaisen ja urbaanin skylinen Turun profiilille, uhkaamatta mitenkään aivan ydinkeskustaa tai Turun tuomiokirkkoa. Kakolanmäen tornien ja Turun tuomiokirkon välille olisi muodostunut hieno historiallinen jännite uuden ja vanhan kesken. Korkeiden tornien rakentamiseksi ilmapiiri oli aivan liian kypsymätön silloin, ja olisi epäilemättä vieläkin Kakolanmäen kohdalla, vaikka henki onkin vähitellen muuttumassa korkealle rakentamiselle myönteiseksi ja tornien rakentamisen lisääntynyt mahdollisuus väreilee ilmapiirissä yhä enemmän.
Yritin etsiä Turun Sanomien arkistosta kyseistä juttua, ei löytynyt. Kirjoittaessani hakukenttään "Kakolan kaava" tai "Kakolan suunnitelma", sieltä tulee aivan mitä sattuu tulokseksi
