- 12.04.08 10:59
#18626
Keskusta kehittyy


Toinenkin keskustaan sijoittuva rakennushanke on käynnistymässä, nimittäin autotullin tontin rakentaminen.

Kaleva 12.4.2008 kirjoitti:Oulun keskustan Technopolis laajeneeKuvassa Technopolis ydinkeskusta. Rakennus on tällähetkellä puoliksi rakennettu torso.
Technopolis aloittaa Oulun keskustassa sijaitsevan teknologiakeskuksen toisen vaiheen suunnittelun ja markkinoinnin.
Näillä näkymin toisen vaiheen rakentaminen voisi käynnistyä ensi vuoden alussa, ja asiakkaiden käyttöön se valmistuisi seuraavan vuoden alkupuolella.
Rakennustöiden aloittaminen edellyttää riittävää määrää sitovia vuokrasopimuksia.
Ensimmäisen vaiheen tiloissa toimii tällä hetkellä neljäkymmentä yritystä, joissa työskentelee noin 400 henkilöä. Teknologiakeskuksen tilat ovat olleet alusta lähtien käytössä lähes sataprosenttisesti.
Uudiskohteen koko on noin 14 600 bruttoneliömetriä ja sen kokonaiskustannus nousee 25 miljoonaan euroon. Maan päälle rakennetaan neljä liike- ja toimistotilakerrosta. Viidenteen kerrokseen tulee lisäksi pari noin 250 neliömetrin toimistohuoneistoa. Maan alle rakennetaan 190 uutta autopaikkaa, jolloin koko korttelin autopaikkamäärä nousee noin 400:ään.


Toinenkin keskustaan sijoittuva rakennushanke on käynnistymässä, nimittäin autotullin tontin rakentaminen.
Kaleva 11.4.2008 kirjoitti:Autotullin parkkipaikat siirtyvät kerrostalon alleHavainnekuva autotullista:
Oulun keskustaan nousee uusi kerrostalo Heikinkadun ja Rautatienkadun risteykseen Autotullina tunnetun pysäköintialueen tilalle.
Rakennuksen ylemmälle kellaritasolle tulee 45 pysäköintipaikkaa yleiseen käyttöön.
Skanska Kodit Oy:n Rautatienkadun ja Heikinkadun risteykseen rakentamaan asunto-osakeyhtiö Oulun Victoriaan tulee 68 kerrostalohuoneistoa. Rakennustöiden on määrä alkaa toukokuussa 2008 ja olla valmiina vuoden 2009 joulukuussa. Rakentamisen aikana paikalla ei ole yleistä pysäköintiä.









































