Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Pyöröovi
#107102
^Ohhoh, tulossa paljon kauniimpi rakennus kuin havainnekuvien bunkkeri antoi odottaa. Kivijalan edelleen uskon olevan tarkoituksellisen luotaantyöntävä, mutta eipä se olisi kummoinen heikennys aiempaan aidattuun rikkaruohoon. Kiitos kuvista!
tekijänä Tipi
#107114
Todellakin vakuuttavan oloinen, SUPO saa katu-uskottavan päämajan! Nuo viimeisen kuvan tiilipilarit lasin edessä on itselle jotain uutta jota täytyy käydä katsomassa.
Tiilien sävyvaihtelu elävöittää muuten vakaata ja arvokasta fasadia.
tekijänä slette
#107117
Sinänsä laadukasta rakentamista tuo Supon talo, mutta ulkonäkö ei soinnu kovin hyvin yhteen viereisen Kaartin kasarmin kanssa.
tekijänä hmikko
#107134
HS: Valtio valmistautuu Helsinki-hallin pakko­lunastukseen

Tämän kuun loppuun mennessä on siis mahdollista EU:n määräämien pakotteiden puitteissa myöntää poikkeuslupa vapaaehtoisille kaupoille. Myyjän saamat tulot kuitenkin menevät jäihin sulkutilille. Oligarkit eivät myy vapaaehtoisesti. Jäljellä oleva vaihtoehto on pakkolunastus, jota varten pitäisi säätää lakia, ja johon liittyy valituskäsittelyt. Aikaa on arvioitu kuluvan pari vuotta, ja riskinä on, että perusteet eivät riitä pakkolunastukseen (eli kaiketi hallin saaminen käyttöön pitäisi katsoa niin merkittäväksi yhteiseksi hyväksi, että se ylittää hallin omistajien oikeuden omaisuuteensa).
Avatar
tekijänä veka
#107371
Kasarmitorin liikerakennus on tänään lautakunnassa. Yllättäen arkkitehdit (Lahdelma Mahlamäki) ovat onnistuneet kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen vielä tuunaamaan rakennuksen yläosaa verrattuna 2023 viitesuunnitelmaan. Kokonaiskorkeutta on madallettu puoli metriä ja räystäslinjaa yli kaksi metriä.

Hesarissa on jo juttu aiheesta. Sen lukijakommenteissa ei anneta armoa uudelle entisiä korkeammalle toimistorakennukselle.

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010681399.html

2023 viitesuunnitelmaKuva

2024Kuva

2023 viitesuunnitelmaKuva

2024Kuva
Avatar
tekijänä Jary
#107380
Painotalon kohtalo näyttää menevän hyvään suuntaan; lopullista päätöstä ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta nyt ollaan jo suunnittelemassa remonttia vuodelle 2026.

"Valtioneuvoston kanslia on laatinut nyt tarkistetun hankesuunnitelman. Uudessa suunnitelmassa Valtioneuvoston linnan sisäpihalle Painotalon ympärille rakennettaisiin uudisosia ja lisätiloja. Lisäksi pihakannen alle sijoittuisi myös uusia maanalaisia tiloja."

https://yle.fi/a/74-20111244

Kuva
jfo, TurkuCubed, veka ja 3 muuta tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#107395
Kasarmitorin liikerakennus hyväksyttiin eilen kymp-lautakunnassa selvin luvuin 10-2, joten se lienee tämän lorun loppu. Hanttiin panivat rkp ja persut mielestäni hyvällä palautusehdotuksella:

"Asia palautetaan uudelleen valmisteluun niin, että kaavaratkaisu mahdollistaa nykyisen rakennuksen purkamisen ja korvaamisen uudella kaksikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Palautuksen aikana tarkastellaan myös, miten uudisrakennuksen julkisivun suunnittelussa voisi huomioida alueen muiden vanhojen rakennusten tyylit ja pyrkiä sovittamaan uudisrakennus ympäristöönsä."

Käsittelyn aikana ehdotettiin myös lisäystä päätökseen. Sitä ei kannattaisi edes mainita, ellei se edustaisi kenties yhtä kaikkien aikojen pohjanoteerauksista nollan arvoisten lausumien sarjassa:

"Rakennuksen jatkosuunnittelussa pyritään etsimään keinoja, joilla uudisrakennus hahmottuu mahdollisimman kevyenä rakennusmassana arvokkaan torin laidalla."

Kuten aina, tämäkin hyväksyttiin yksimielisesti.
Avatar
tekijänä Pyöröovi
#107396
veka kirjoitti: 18.09.24 11:23 "Asia palautetaan uudelleen valmisteluun niin, että kaavaratkaisu mahdollistaa nykyisen rakennuksen purkamisen ja korvaamisen uudella kaksikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Palautuksen aikana tarkastellaan myös, miten uudisrakennuksen julkisivun suunnittelussa voisi huomioida alueen muiden vanhojen rakennusten tyylit ja pyrkiä sovittamaan uudisrakennus ympäristöönsä."
No joo. Jos rakennus kerran päädytään purkamaan, suunnan kannattaa olla joko massan kasvattaminen tai vähentäminen. Uuden kaksikerroksisen rakentaminen samaan käyttötarkoitukseen olisi vain valtavaa resurssien tuhlausta, kun nykyinen ei suinkaan ole mitenkään romahtamassa käsiin.

Tuleva rakennus on valitettavan mielikuvitukseton. Toisaalta projekti tuskin johtaa Engelin keskustan tuhoon, jolla eräs arkkitehti pelotteli Hesarin mielipidepalstalla viikko sitten.
tekijänä hmikko
#107397
veka kirjoitti: 10.09.24 19:02 Kokonaiskorkeutta on madallettu puoli metriä ja räystäslinjaa yli kaksi metriä.
:shock: Puoli metriä matalampi ja kaksi kertaa rumempi, sanoisin. Ugh. Jos noista pitää valita, niin ehdottomasti alkuperäinen versio. Näkymät muuttuu joka tapauksessa, niitä ei tuommoinen juustohöyläys pelasta.
veka tykkää tästä
Avatar
tekijänä veka
#107434
^Jutun perusteella vahvistuu ainakin usko, että loputon vääntö Lapinlahden alueella tulee jatkumaan. Haastattelussa on yksi kohta, jossa yritetään määrittää raameja: "Peruskorjauksen jälkeen noin kolmasosa tiloista voisi Lehmuskosken mukaan olla nykyisen kaltaisessa käytössä." Eli remontin maksava kaupunki saisi kahteen kolmasosaan tiloista käypää hintaa maksavia vuokralaisia. John Waynen sanoin: sen päivän kun näkis.
Avatar
tekijänä veka
#107457
Kymp-lautakunnan tämän päivän kokouksen esityslistalla on kolme luonnonsuojeluun liittyvää valtuustoaloitetta:

- Mai Kivelä ym. ovat tehneet valtuustoaloitteen eläinten hyvinvointiohjelmasta. Sen "avulla on mahdollista ottaa paremmin huomioon eri lajien tarpeita, edistää eläinten hyvinvointia ja oikeuksia sekä lisätä sopuisaa yhteiseloa ihmisten ja muiden lajien välillä".
- Minja Koskela ym. ovat tehneet aloitteen koskien "ympäristöarvojen kunnioittamisen valtavirtaistamista Helsingin kaupungin päätöksentekoon". Siinä mm. esitetään, että kaupungin henkilöstöä koulutetaan ja "kaupungin omat prosessit käydään läpi, jotta arvoluontoa ei voi enää tuhoutua vahingossa".
- Emma Kari ym. ovat tehneet valtuustoaloitteen Helsingin luontojalanjäljen pienentämisestä. Siinä esitetään, että Helsingin kaupunki asettaa kansainvälisten luontotavoitteiden kanssa linjassa olevat tavoitteet oman luontojalanjäljen pienentämiselle ja pyrkii suunnitelmallisesti haitallisten luontovaikutusten vähentämiseen.

Itseäni asia kiinnostaa, koska paneuduin kesällä kaupungin toimeliaisuuteen (ja sen puutteeseen) merellisen lähiluonnon suojelemisessa. Ajankohtaisia hankkeita tällä rintamalla ovat olleet ja ovat vieläkin mm. Humallahden fillarisilta, Koivusaaren ruoppaukset ja merentäytöt sekä kaavaan liittyvä ympäristövaikutusten arviointi, Hernesaaren ja Jätkäsaaren merentäytöt ja Kruunusiltojen rakentaminen. Tulevista suunnitelmista ovat esillä olleet mm. Lauttasaaren pohjoisrannan ja Salmisaaren rannan rakentaminen.

Kuten tiedetään, kunnianhimoinen luonnonsuojelu on yksi Helsingin kaupunkistrategian painopisteistä. Niinpä virkamiesten laatimissa lausuntoehdotuksissa valtuutettujen aloitteista luetellaan suuri joukko toimenpiteitä kaupungin päätöksenteossa ja toiminnassa: luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, hiilijalanjäljen pienentäminen, luontojalanjäljen pienentäminen, luontokadon torjuminen, lajikadon ehkäiseminen, haitallisten ympäristömuutosten ehkäiseminen, kestävä ympäristörakentaminen, ekologisen kestävyyden huomioiminen, ekologinen kompensaatio ja luonnon ennallistamistavoitteiden edistäminen.

Itseäni kiinnostavassa merellisen lähiluonnon suojelussa konkreettisten toimenpiteiden luettelo on karun lyhyt: "Tärkeä valistuskohde on ollut siimojen, vieheiden ja muun kalastusjätteen asianmukainen hävittäminen, jossa on edelleen suuria puutteita. Lakiin ja SUP-direktiiviin perustuva kalastusvälinejätteen keräys tulee pakolliseksi 1.1.2025. Sen yhtenä tavoitteena on vähentää rannoille tai veteen hylättyjen pyydysten kaloille ja maaeläimille aiheuttamaa turhaa kärsimystä."

Lisäksi kerrotaan, että purokohtaiset toimenpideohjeet ja -kartat on laadittu 19 purolle. Tämä ei liity mereen, mutta on tietysti mukava kuulla. Kuten tämäkin: "Työmaavesien hallinnassa ja käsittelyssä noudatetaan erityistä huolellisuutta herkkien vesikohteiden, esimerkiksi taimenpurojen, läheisyydessä ja varmistetaan ettei niille aiheuteta haittaa."

Ei siis hyvältä näytä. Monet tärkeät asiat, kuten hiilijalanjäljen pienentäminen, haitallisten ympäristömuutosten ehkäiseminen ja luontokadon torjuminen ovat jo latistuneet iskusanoiksi, joilla voidaan kuorruttaa suunnitelmia ja jopa luontoa vahingoittavia hankkeita näyttämään paremmilta. Valtuustoaloitteiden käsittelyssäkin taitavalla iskusanojen käytöllä pystyy loihtimaan hyvän tunnelman, vaikka mitään ei tapahtuisikaan.
TurkuCubed, zeizei tykkää tästä
Avatar
tekijänä hylje
#107460
Eihän luonnonsuojelua itsensä takia kannateta, vaan hyvänä savuverhona rakentamisen estämiseksi kun suoranainen nimbyily ei ole niin suosittua. Siksi riittää että luonnonsuojelu on ohutta ja kulissimaista, kunhan se on riittävä este rakentamiselle.
  • 1
  • 206
  • 207
  • 208
  • 209
  • 210