Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä tissot
#101314
hmikko kirjoitti: 11.12.20 01:44 HS: Pitkään jatkunut kiistely Tapiolan uimahallista ratkesi: Espoo peruskorjaa ”rakennus­historiallisesti arvokkaan” hallin
Eihän tuossa mitään järkeä ole rahallisesti kun halli jo jokunen vuosi sitten purettiin luurangoksi.
Mutta samalla hienoa että rakennus säilyy näin tapiolalaisena joka ei enää asu Espoossa ja maksa veronsa Helsinkiin. ;)
Paljon hyviä muistoja niin hallista kuin siihen kuuluvasta ulkoaltaasta ja hieno rakennus noin yleisesti.
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#101315
Joo eihän siinä taloudellisesti ainakaan liikuntatoimen kannalta ole mitään järkeä. Kulttuurillisesti sen sijaan ainoa järkevä vaintoehto. Ja tämä siis näin Tapiolalaisena joka tälläkin hetkellä näkee uimahallin ikkunasta.

Ongelmahan tässä on tietysti se, että kaupunki siilouttaa budjettinsa eri toimialoille, jolloin kulttuurihistorian ylläpitäminen kaatuu liikuntatoimen tai koulutoimen niskaan, vaikka sen pitäisi tietysti olla osa yleisempää kaupunkikuvan ylläpidon budjetointia. Samoin uudisrakennusten osalta kaupunkikuvan kehittämisen jättäminen koulujen budjettivastuulle on aika kohtuutonta.

Noin muuten olen sitä mieltä, että hallin olisi voinut myydä ulkomuodoltaan ja allastilan pääosiltaan suojeltuna jollekin kylpyläyrittäjälle joka olisi voinut tehdä siitä kalliin hyvinvointikeskuksen, ja sitten rakentaa urheilupuistoon uuden, rakennusteknisesti halvimman mahdollisen uimahallin. Vanha halli kun on auttamattomasti liian pieni vastaamaan julkiseen kysyntään.
veka, jfo, JamoL liked this
tekijänä Hmm
#101567
veka kirjoitti: 22.01.21 18:52 Espoon tutkivat journalistit voisivat nyt selvitellä, millä lihaksilla konkkaan mennyt Maxbuild sai Vesiputoustalon tontin haltuunsa.
Yllä olevassa jutussa sanotaan:
Maxbuild Uudistuotannon konkurssi ei vaikuta Tapiolan Feenixin rakennustöiden aikatauluihin ja ensimmäinen tornitalo todella valmistuu vuonna 2023, sanoo Jere Hanttu. Hantun omistama sijoitusyhtiö Jealha toimii Tapiolan Feenixissä rakennuttajana.

Jealha omistaa Tapiolan Feenixiin kuuluvat kolme asunto-osakeyhtiötä sekä pysäköintiyhtiön kokonaisuudessaan. Maxbuild on ollut vastuussa työmaan projektinjohtamisesta, mutta omistuksia sillä ei Tapiolan Feenixissä ole, Hanttu sanoo.

”Konkurssi aiheuttaa meille ihan pikkasen lisää vaivaa, mutta en usko, että sillä on vaikutuksia rakentamiseen. Maxbuildilla ei ole ollut urakkasopimuksia, joten rakennustyöt ovat hoituneet ja hoituvat jatkossakin muilla voimin.”
Avatar
tekijänä veka
#101568
Aiheellinen tarkennus. Maxbuild ja Jealha ovat tähän saakka toimineet yhdessä Feenixin rakennuttajina. Maxbuild on ollut Feenixin kasvot ja ymmärtääkseni vastannut rakentamisesta ja markkinoinnista, Jealha rahapuolesta. Nyt Jealha on puikoissa yksin, mutta varmaan tarvitsee pikaisesti apuvoimia, sillä kovin kapoisilta vaikuttavat myös sen hartiat. Liikevaihto 2019 12,7 miljoonaa, tulos 1,5 miljoonaa (Kauppalehden mukaan) ja henkilöstöä 3. Yrityksen päätoimiala on kiinteistöhallinto ja toimialaluokitus omien kiinteistöjen kauppa. Tässä tilanteessa on vaikea uskoa, että Maxbuildin konkurssi aiheuttaisi vain "ihan pikkasen vaivaa". Toivotaan kuitenkin parasta.
  • 1
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27