Kiitos kuvista kaikille. Olisi erityisen kiva nähdä miltä Jykin kauppakatu näyttää tänä vuonna, näin yhtään mitään vihjaamatta meidän paikallisille kuvaajille.
Helsingin Aleksanterinkatu lienee samanlainen kuin viime vuonna itsenäisyyspäivän aikaan ottamassani kuvassa?
Kävin itse parin hyvän vaihtarikaverin kanssa Aachenissa, Saksan puolella viime lauantaina katsastamassa kaupungin joulumarkkinat. Tässäpä siis pari kuvaa der Aachener Weihnachtsmarktista. Taustalla kuvassa on Aachenin kaupungintalo, 1300-luvulla Kaarle Suuren palatsin kohdalle rakennettu alunperin goottilainen, sittemmin barokkilaiseksi muunnettu, pytinki.
Torimyyjä esittelee kimaltavaa lasikoristetta. Jos reissun aikana tuli jotain todettua, niin se että tytöt kyllä pitävät kovin paljon kaikista pienistä kimaltelevista esineistä.
Onneksi maukas Glüewein piti lämpimänä tyttöjä odotellessa.
Saksalaisista joulumarkkinoista kuulee paljon puhuttavan. Olin itse vähän pettynyt Aachenin markkinoiden tarjontaan, sillä suurin osa kojujen tavarasta oli ylihinnoiteltua rihkamaa hienojen perinteisten käsitöiden ja vastaavien sijaan. Erilaiset makeiset ja ruoka oli kyllä hyvää.
Koko kaupunki oli markkina-alueen ulkopuolellakin mukavasti koristeltu, päinvastoin kuin Maastricht missä joulua ei juuri tunne missään, ikävä kyllä. Kuvassa joku pieni aachenilainen katu keskustan tietämissä.
Tässä vielä tuo Aachenin kaupungintalo, Rathaus Aachen
Aachenin kevyesti joulukoristeltu pääostoskatu oli lauantai iltapäivällä melko vilkas. Tätä kuvaa voisi näyttää suomalaisille kauppiaille, jotka kovasti vastustavat kävelykeskustoja vedoten siihen että ne pelottavat asikkaat pois. Kuten eräs kauppa kritisoi Jyväskylän kävelykatusuunnitelmia 1990-luvun alussa: "Kävelykadut kuuluvat miljoonakaupunkeihin, jossa on niin paljon ihmisiä, että he eivät mahdu kulkemaan kävelyteillä". Aachenissa on 260,000 asukasta.