Turun yliopistolliseen keskussairaalaan kuuluvaa T-sairaalaa laajennetaan:
Laajennuksen myötä TYKS saa 29 000 hyötyneliötä lisää tilaa. Laitteineen ja irtaimistoineen 200 miljoonaa euroa maksavan laajennushankkeen maanrakennustyöt alkavat tänä syksynä (rakentamisen osuus tulee olemaan n.130 milj.euroa):
Vanha U-sairaala pistetään täysremonttiin:
Lounais-Suomen uusi vankila valmistuu Saramäkeen ensi vuonna. Suomen nykyaikaisimman vankilan kustannusarvio on 61,3 miljoonaa euroa:
Kauppatori laitetaan uuteen uskoon ja torin pohjoisosa liitetään osaksi kävelykatua. Nämä alustavat havainnekuvat ovat vuodelta 2004:
Pienempi mutta sitäkin mielenkiintoisempi tapaus: saneerauksen sijaan LSY purkaa 1973 rakennetun 7-kerroksisen kivitalon ja rakentaa tilalle kokonaan uuden:
Turku High Tech Centren kolmas ja viimeinen rakennusvaihe (keskimmäinen rakennus) käynnistyy:
Hieman päivitystä tuohon matkakeskus-hankkeeseen (postasin tämän jo jokunen päivä sitten Suomen Turku-threadiin mutta tännehän tämä paremminkin kuuluu):
Uusi matkakeskus on siis suunnitteilla Aninkaisten sillan taakse:
Suurin osa matkakeskuksesta sijoittuisi Ratapihankadun ja rautatien päälle:
Hankkeen kustannusarvio on huikeat 115 miljoonaa euroa.
Muutama linkki jossa hanketta valotetaan hieman lisää:
http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=23372
http://www.turku.fi/public/default.aspx ... &nodeid=24
Kupittaan jalkapallostadionin viereen valmistuu loppuvuodesta uusi monitoimihalli Akropolis. Päähallissa on 3000 istumapaikkaa ja harjoitushallissa 200:
Asuntorakentamiseen en ole tässä Turun projektit-osiossa aiemmin juurikaan puuttunut, mutta tässä nyt neljä esimerkkiä asuntorakentamisesta Turussa:
”Westpark on modernin kaupunkilaisen kotipaikka, jossa ympärilläsi on vihreyttä ja tyylikästä, hieman funkishenkistä arkkitehtuuria”
Asunto Oy Turun Ipnoksenrinne kohoaa Kakolanrinteeseen:
Nummenrantaan valmistuu korkealaatuisia opiskelija-asuntoja joiden tietoverkko on kytketty suoraan Turun korkeakoulujen ATK-verkkoon. Osa taloista on jo valmistunut, koko alueen rakennustyöt saadaan päätökseen vuonna 2008:
Turun historialliseen Korppolaismäen kärkeen, aivan meren rantaan rakennetaan neljä 8-kerroksista kerrostaloa, jotka porrastuvat rinteeseen: