Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Janne_H
#74504
cobaink kirjoitti: Tältäkö sen piti näyttää? :smt017
Eri rakennukset kyseessä. JM:n talot tulevat suunnilleen keskelle Kehän vanhaa linjausta, kun nuo alemmat tulee linjauksen itäpäätyyn tunnellinsuun päälle.

JM:n talojen tontilla on pieni puuparakki, mutta rakennustyöt eivät ole vielä alkaneet.
Avatar
tekijänä RV
#74511
Tande kirjoitti:Suunnitelmat ovat kyllä tässä vähän eläneet. Alkujaan paikallehan suunniteltiin myös 12-kerroksista tornitaloa, mistä kuitenkin jostain syystä luovuttiin. Eivät viimeiset renderit kuitenkaan ollenkaan pahalta näytä!
Alkujaan suunniteltiin tunnelin päälle 15 kerroksen tornia. Se olisi ollut mahtava se. Joka tapauksessa, muistellaanhan aikoja, kun vielä nykyisin jo täysin normaaliksi korkeudeksi vakiinnutetut 8-12 krs ainakin korkeimmassa asuntokannassa uusilla asuntoalueilla, olivat kaikkien silmissä jotakin mielettömiä Manhattan-pilvenpiirtäjiä. Edistystä siis on tapahtunut, ja punatiilen käyttö saa aina kehuni.
tekijänä zeizei
#74540
Ihan alkujaan tuonnehan suunniteltiin kolmea 15-16krs tornia. ;)

Kuva Leppävaaran uudelle puolelle tulevasta senioritalosta. Aiemmin tuossa oli huoltotunnelin työmaa, nyt se on jo piilossa:
Kuva
tekijänä Kivenhakkaaja
#74554
zeizei kirjoitti:Ihan alkujaan tuonnehan suunniteltiin kolmea 15-16krs tornia. ;)

Kuva Leppävaaran uudelle puolelle tulevasta senioritalosta. Aiemmin tuossa oli huoltotunnelin työmaa, nyt se on jo piilossa:
Kuva
Perustuksista päätellen taitaa tulla aika monimuotoinen rakennus. Löytyykö tästä jostain jotain pohjia tai havainnekuvia?
Avatar
tekijänä RV
#74728
Joku mainitsi yllättyneensä Lepuskin pienuudesta^ Todellisuudessahan alue on isompi kuin miltä näyttää, puut peittävät taloja. Itse Lepuskin keskus on kuin suuren kaupungin keskusta kaikin puolin tunnelmaltaan; ei tuota enää voi nimittää lähiöksi, korkeintaan satelliittikaupungiksi ja Espoon todennäköiseksi tulevaksi varsinaiseksi keskustaksi. Kun nyt tuo rata, asema ja niiden pohjoispuoli saataisiin nopeasti kuntoon! Mikäs se Perkkaan alueen aikataulukin nyt olikaan? Omituista vitkastelua, kun kerran Tikkurilan ja Pasilan kehitystä seuratessa luulisi tuollakin heräävän halua kilpailla aikataulujen suhteen.
Avatar
tekijänä Janne_H
#75756
Tänään piti hieraista silmiä Kauppakeskus Gallerian K-kauppaan mennessä, kun Läkkitorin puoleiselle seinustalle oli ilmestynyt fiinin oloinen kahvila. Hämmästystä kasvatti se, että kahvilassa riitti asiakkaita varhaisena arki-iltanakin. Sellon tulon myötä Galleria on tehnyt hidasta kuolemaa useamman vuoden ajan. Ainoat veturiliikkeet ovat K-kauppa ja Espoon halvin kaupallinen kuntosali. Muut liikkeet sulkeutuvat jo aikaisin iltapäivälllä.

Toivottavasti kahvilassa riittää asiakkaita ja muutenkin odotan, että Pohjois-Leppävaaran kehityssuunnitelmat onnistuvat. Läkkitorin ja ympäröivien katujen remontti alkaa pian valmistua ja vaikuttaa ihan lupaavalta.

Kuva

Hiljasta on muissa liiketiloissa..
Kuva

Kuva

Ennen kahvilaa ikkunat olivat harmaiden kaihtimien peitossa.
Kuva
Avatar
tekijänä Janne_H
#75795
Leppävaaran Puustellinmäkeen on suunnitteilla täydennysrakentamista nykyisen Keskuspuiston ammattiopiston yhteyteen. Tässä vaiheessa suunnittelupöydällä on kolme vaihtoehtoa. Jokaisessa vaihtoehdossa on 12-kerroksisia rakennuksia. Yläkerroksista tulee olemaan mainiot näkymät Perkkaan yli merelle, sillä suunnittelualue sijaitsee mäen päällä. Leikkauskuvien perusteella nousevat Leppävaaran asuintornin ~ 19-20 kerroksen tasalle.

http://www.espoo.fi/fi-FI/Asuminen_ja_y ... 516(51612)

Kuva

Vaihtoehto 1
Kuva
Kuva

Vaihtoehto 2
Kuva
Kuva

Vaihtoehto 3
Kuva
Kuva

Leikkauskuvissa on huomioitu Perkkaan suunnitteilla olevat 16-kerrokiset tornit sekä Leppävaaran keskuksen Shellin tilalle tulevat tornit. Jälkimmäisistä ei taida julkisuudessa olla näiden lisäksi muita kuvia.
tekijänä zeizei
#75799
Olisi tervetullut lisä, mutta minkähänlaisesta aikataulusta todellisuudessa puhutaan? Meneeköhän 2020-luvulle?

Kehän talojen aloittaminen vei ainakin puoli vuosikymmentä, perkkaa ja shellin tontin rakentaminen on ollut vaiheessa jo pidemmän tovin eikä vielä mitään konkreettista ole tullut.
  • 1
  • 44
  • 45
  • 46
  • 47
  • 48
  • 54