Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
tekijänä Arska
#61726
Kun kerta Oulussa olet käynyt tornejakin kuvaamassa niin heitetään nyt vaikka Oulun Rajakylä. :D
Avatar
tekijänä arkkinikkari
#61729
Joltain opiskelija-asunnoltahan tuo näyttää muun muassa sen fillarien määrän vuoksi, että myös julkisivu aukotuksen perusteella. Eli siis suuri määrä pienehköjä samanlaisia asuinhuoneita pinossa. Myös arkkitehtuuri on tuossa kuitenkin keskimääräistä korkeatasoisempaa, mikä viittaa mieluummin jonkinlaiseen säätiöön kuin ihan perus grynderiin.

Ja sieltähän se löytyi, PSOAS:n kohdeluettelosta. Eli Timpuri/Paavo Havaksen tie 5, Linnanmaa
Avatar
tekijänä RV
#61805
Tuiran 70-luvun aluetta? Vaiko Kaukovainio? Pateniemi/muu Tuiran pohjoispuolinen alue?
Avatar
tekijänä Kantti
#62178
Veikkaampa että liittyy Jussarön keikkaan ja on jostakin Tammisaaren saaristosta? Hieno kuva!
Avatar
tekijänä MindW
#62181
Porkkalanniemen edustalta?
Avatar
tekijänä RV
#62184
Saaristomeren kansallispuistosta? Kuka nyt noita tuhansia luåtåja ulkoa osaa :)
Avatar
tekijänä grendy
#62189
Laivan kannelta? :)
  • 1
  • 38
  • 39
  • 40
  • 41
  • 42
  • 54