Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talot eivät ole kaikki kaikessa. Raideliikenne, puistoalueet ja muut kaupunkikuvalliset projektit saavat aikaan keskustelua täällä.
Avatar
tekijänä Kantti
#61828
RV kirjoitti:Mihin ihmeen kaupunkiin? Helsingin kantakaupungissa ei ole ainuttakaan moottoriväylää. Ja vaikea kelata, miten jalankulkijalle ei ole turvallisempaa mennä sillan kautta kuin ylittää vilkasliikenteinen katu suojatietä. Pysyn kannassani, että moottoritien viereen voi rakentaa aivan loistavasti, ihmeellinen ideologia tämä ettei muka voi, sen kun vain katsomaan Eurooppaan mallia! Nopeasti kulkevien autojen melu häiritsee paljon vähemmän kuin jatkuvasti kiihdyttävien ja pysähtyvien. Onko jossakin kirjattu muka joku säännös, että korkealuokkaisen väylän viereen ei saisi rakentaa? Japanissahan mottoriteitä menee jopa rakennusten läpi! Joka tapauksessa työssäkäyvillä ihmisillä on kiire, eikä nykyinen joukkoliikenne Helsingissä pääosin ole tältä kantilta kelvollista.
Käsittämättömältä kuulostaa ajatus että ihmisten pitäisi kiivetä kaupungeissa ylös ja alas silloille ylittääkseen kadun? Ei ole tätä päivää!
Moottoritiemelu kantaa kilometrien päähän. Asuinrakennusten tekeminen motarin välittömään läheisyyteen on asumisen kannalta yhtä kiinnostavaa kuin lentokentän melualueelle rakentaminen.
tekijänä Maumatti
#61854
Juuri näin! Jos japanissa menee moottoritie rakennusten läpi, ei se tarkoita, että se välttämättä toimisi Suomessa. Vai onko Tokio mielestäsi täysin ihmisystävällinen kaupunki? Tietysti maailman suurinta metropolia on mahdotonta suunnitella täysin ihmisystävälliseksi. Moottoritiet kuuluvat kaupunkienväliseen liikenteeseen ja kaupunkiliikenteeseen kaukana keskustasta. Pääpaino tulee olla joukkoliikenteessä, koska sen avulla voidaan lisätä viihtyisyyttä ja liikkumismahdollisuuksia kaupungissa. Kannatan ehdottomasti itäväylän bulevardisointia.
tekijänä hmikko
#61855
Maumatti kirjoitti:Jos japanissa menee moottoritie rakennusten läpi, ei se tarkoita, että se välttämättä toimisi Suomessa.
Kohtapianhan tämmöinenkin tapaus nähdään Kalasataman keskuksessa.
tekijänä äNHoo
#61857
RV kirjoitti:Liikenneturvallisuus heikkenisi merkittävästi, koska autot ja kevytliikenne joutuisivat samaan tasoon. Jatkuvan pysähtelyn vuoksi sekä joukko-, auto- että kevytliikenne hidastuisivat merkittävästi. Lisäksi hyvien teiden tuhoaminen miljoonilla on todellista rahan heittämistä kaivoon.
Suomenkuvalehden mukaan tien maksimikapasiteetti saavutetaan 50km/h nopeudella:
Suomenkuvalehti kirjoitti:Bulevardi ei kuitenkaan menisi sen pahemmin tukkoon kuin nykyinen moottoritie, vaikka monen intuitio niin saattaakin väittää. Tien välityskapasiteetin kun määrää kaistojen lukumäärä.

Tiellä on maksimikapasiteetti noin 50 kilometrin tuntinopeudella, Lamuela sanoo.

”Jos muut tekijät, esimerkiksi kaistojen lukumäärä, pysyvät samoina, katu tai tie kuljettaa eniten autoja tuolla nopeudella. Ihmiset kuitenkin intuitiivisesti ajattelevat, että moottoritien muuttaminen hitaammaksi kaduksi vain pahentaisi ruuhkia.”
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa ... vin-vauhti

Moottoriteiden muuttaminen bulevardeiksi on parasta mitä Helsingin kaupunkisuunnittelussa on aikoihin kuulunut. Bulevardisointi on taatusti taloudellisesti kannattavaa ottaen huomioon mm. syntyvän rakennusmaan, kiinteistöjen arvonnousun ja melohaittojen vähenemisen. Samalla säästetään lisää kun korjausikään tulevat rampit ja sillat voidaan kalliiden korjauskulujen sijaan purkaa ja rakentaa normikatua tilalle. Sen sijaan väylien painaminen tunneliin on hyötyihin nähden arveluttavaa rahan haaskausta ja taloudellisesti erittäin riskialtista, mikä on nähtävissä myös Kehä I:n tunnelihankkeessa Keilaniemen kohdalla.
Avatar
tekijänä JR
#61907
Maumatti kirjoitti:Kannatan ehdottomasti itäväylän bulevardisointia.
Mitä pitäisi mielestäsi tehdä metroradalle itäisessä Helsingissä tämän bulevardisoinnin yhteydessä?

äNHoo kirjoitti:Suomenkuvalehden mukaan tien maksimikapasiteetti saavutetaan 50km/h nopeudella:
Suomenkuvalehti kirjoitti:Bulevardi ei kuitenkaan menisi sen pahemmin tukkoon kuin nykyinen moottoritie, vaikka monen intuitio niin saattaakin väittää. Tien välityskapasiteetin kun määrää kaistojen lukumäärä.

Tiellä on maksimikapasiteetti noin 50 kilometrin tuntinopeudella, Lamuela sanoo.

”Jos muut tekijät, esimerkiksi kaistojen lukumäärä, pysyvät samoina, katu tai tie kuljettaa eniten autoja tuolla nopeudella. Ihmiset kuitenkin intuitiivisesti ajattelevat, että moottoritien muuttaminen hitaammaksi kaduksi vain pahentaisi ruuhkia.”
Kapasiteetin maksimin saavuttaminen 50 km/h nopeudessa lienee totta, mutta onko tuo argumentti pätevä bulevardien kohdalla, sillä liikennevalojen yms. takia keskinopeus jää huomattavasti alle viidenkympin. Palstan liikenneammattilaiset voisivat ottaa kantaa.

Toinen juttu on se, että kai moottoritien merkittävin meriitti on tarjota suuri keskinopeus. Kyse ei siis ole niinkään kapasiteetista.
tekijänä hmikko
#61911
JR kirjoitti: Toinen juttu on se, että kai moottoritien merkittävin meriitti on tarjota suuri keskinopeus. Kyse ei siis ole niinkään kapasiteetista.
Niinpä juuri. Nyt ollaan bulevardisoimassa kilometrin tai kahden pätkiä. Matka-aikojen pidennykset eivät ole järin suuria.
tekijänä zeizei
#61927
Jos kantakaupunki kasvaa niin eikö ole loogista että moottoritietä samalla pusketaan ulommas?

Ei meillä nytkään mene kantakaupungissa moottoriteitä, onneksi..
Avatar
tekijänä RV
#61932
zeizei kirjoitti:Jos kantakaupunki kasvaa niin eikö ole loogista että moottoritietä samalla pusketaan ulommas?

Ei meillä nytkään mene kantakaupungissa moottoriteitä, onneksi..
Saisi luvan mennä. Kantakaupungin tulee kuulua konttoreille, viihteelle, pilvenpiirtäjille ja moottoriteille, kuten suurimmassa osassa Maapalloa. Mikä hienosti toteutetuissa silloissa on pelottavaa?
#61933
RV kirjoitti:Saisi luvan mennä. Kantakaupungin tulee kuulua konttoreille, viihteelle, pilvenpiirtäjille ja moottoriteille, kuten suurimmassa osassa Maapalloa. Mikä hienosti toteutetuissa silloissa on pelottavaa?
Reductio ad absurdum: Detroit
#61934
Nyt olisi tosiaan kiva kuulla edes pari esimerkkiä onnistuneista kaupungeista joissa keskusta "kuuluu konttoreille, viihteelle, pilvenpiirtäjille ja moottoriteille". Jenkkien omaan mahdottomuuteensa kuolevat kaupungit kun eivät kovin rohkaisevia esimerkkejä ole.

Asuminen on aina tärkein osa kaupunkeja. Ilman riittävää määrää ihmisiä mitkään palvelut eivät toimi, ja ilman riittävää määrää palveluita ne konttorit ja pilvenpiirtäjätkään eivät kovin hyvin menesty, viihteestä puhumattakaan. Pelkkä lounas- ja viikonloppumarkkina ei kovin pitkään ravintoloita elätä.
Avatar
tekijänä RV
#61944
arkkinikkari kirjoitti:Nyt olisi tosiaan kiva kuulla edes pari esimerkkiä onnistuneista kaupungeista joissa keskusta "kuuluu konttoreille, viihteelle, pilvenpiirtäjille ja moottoriteille". Jenkkien omaan mahdottomuuteensa kuolevat kaupungit kun eivät kovin rohkaisevia esimerkkejä ole.

Miami? Tukholma? NYC?
tekijänä Purkki^
#61945
RV kirjoitti:

Näiden esimerkkien "keskustoissa" on runsaasti asuinrakennuksia...
#61946
Ja ne osat nykkiä jossa ei ole asuntoja (eli eteläkärjen financial district) on ihan kuollutta seutua. Miamia en tunne, mutta siellä kyllä saattaa olla keskustassa niin paljon hotelleja että palveluille riittää kysyntää ilman suurempaa määrää asutusta. Mutta turistikaupungit ovat asia erikseen, ja eräänlaisia asuintalojahan ne hotellitkin ovat.
tekijänä cobaink
#62004
JR kirjoitti: Mitä pitäisi mielestäsi tehdä metroradalle itäisessä Helsingissä tämän bulevardisoinnin yhteydessä?
Eipä sille tarvihe tehdä. Mm. Berliinissä metro rymistelee oikein näppärästi tiiviin kaupunkirakenteen keskellä. Tunnelmallista!
Jos itäväylän vartta oikein innostutaan rakentamaan, voisi ehkä harkita jotain pikku säätöä: metron nopeuden laskemista, asemien lisäämistä/uudelleen sijoittelua tjs.
Avatar
tekijänä RV
#62013
cobaink kirjoitti:
JR kirjoitti: Mitä pitäisi mielestäsi tehdä metroradalle itäisessä Helsingissä tämän bulevardisoinnin yhteydessä?
Eipä sille tarvihe tehdä. Mm. Berliinissä metro rymistelee oikein näppärästi tiiviin kaupunkirakenteen keskellä. Tunnelmallista!
Jos itäväylän vartta oikein innostutaan rakentamaan, voisi ehkä harkita jotain pikku säätöä: metron nopeuden laskemista, asemien lisäämistä/uudelleen sijoittelua tjs.
Mutta autot eivät voi rymistellä? Kuten sanoin, dogmaattista autovihaa.

100-metrinen junaratakin on ihan jees, mutta ai helkkari jos viereen sijoitettaisiin kolme kertaa kapeampi autoväylä.