- 09.09.09 20:13
#26719
[Toukokuu 2009]
On vihdoinkin aika kertoa Kanadan ja Yhdysvaltojen pienestä puolentoista viikon reissustamme, jolla olimme tuossa toukokuun alussa. Reissua ei oltu suunniteltu mitenkään aktiivisesti, vaan se lähti spontaanisti rakentumaan, kun joulun aikoihin löysin netistä lyömättömän lentotarjouksen. Berliinistä Lontoon kautta Torontoon ja Bostonista myös Lontoon kautta takaisin, kaikki etapit British Airwaysillä: yhteensä vain 340 euroa per henki. Tuota voi jo kutsua Tarjoukseksi isolla T:llä, joten ei ihme ettemme malttaneet sitä sivuuttaa. Kyseessä oli lisäksi mahdollisuus ensimmäiselle matkalle Euroopan ulkopuolelle, joten ilmassa oli senkin johdosta ylimääräistä jännitystä.
Matkaan lähdettiin torstaina, 30. huhtikuuta. Lento Berliinistä Lontooseen sujui ripeästi kahdessa tunnissa ja olimme ajallaan Lontoon Heathrown suurkentällä. Heathrowsta pitää kyllä todeta, että kenttä on todella iso! Matkustajamäärissä se on koko Euroopan vilkkain kenttä yli 67 miljoonalla(!!) matkustajallaan vuonna 2008 (Helsinki-Vantaan 13,4 miljoonaa). Tuolla matkustajamäärällä kenttä yltää maailman listallakin kolmanneksi tai neljänneksi. Jos puolestaan huomioon otetaan vain kansainväliset lentomatkat, on Heathrow selkeästi maailman vilkkain kenttä yli 61 miljoonalla vuosittaisella matkustajallaan. Ei tule myöskään unohtaa, että vaikka Heathrow on toki Lontoon selkeä pääkenttä on kaupungissa neljä muutakin kenttää. Näistä esimerkiksi Gatwickin kentältä tehdään yli 30 miljoonaa ulkomaan matkaa sieltäkin. Nämä lukemat mielessä on helppo ymmärtää, millainen lentoliikenteen maailman hubi Lontoon on.
Heathrowlla on tätä nykyä viisi terminaalia, joista uusin terminaali 5 valmistui keväällä 2008. Terminaali on omistettu vain suuryhtiö British Airwaysille, jonka kaikki toiminta kentällä on keskitetty terminaalin kahteen rakennukseen. Terminaalin rakennus oli suurprojekti ja se maksoi noin viisi miljardia euroa. Huippumodernin terminaalin avajaiset olivat kuitenkin katastrofi, sillä avajaisia seuranneina 10 ensimmäisenä päivänä jopa 28 000 matkalaukkua jäi toimittamatta perille ja noin 500 lentoa jouduttiin perumaan ongelmien takia. Tämä kaikki oli jäänyt mieleemme uutisista, joten koneen rullatessa kohti terminaalia, mietimmekin että mitenhän sulava kokemus meillä olisi edessä.
Kaikki meni kuitenkin hyvin ja vaikka terminaalin sisällä saakin siirtyä pitkiä matkoja ja jonottaa kohtuullisen pitkiä aikoja esim. turvatarkastukseen, olimme nopeasti päähallin sisällä jatkolentoa odottamassa. Koska aikaa oli toista tuntia ennen Toronton lennon lähtöä, ruokailimme ja muutenkin tutustuimme tämän valtaisan valoisan sekä aavan, lasia ja metallia yhdistelevän terminaalin palveluihin. Lisäksi ihailimme miten jättiläismäisen lentokentän lähtevien lentojen taulun täyttivät suorat lentoyhteydet mitä eksoottisempiin kaupunkeihin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Aasiasta ja tietenkin Euroopassakin. Heathrowlta pääsee todellakin minne vain!
Toki hyvillä yhteyksillä on myös haittapuolensa ja juuri noina aikoina sikainfluenssa oli noussut otsikoihin. Ensimmäiset artikkelit taudista ilmestyivät mediaan vain pari viikkoa ennen matkaamme, joten noina epätietoisuuden aikoina mekin toki kovasti mietimme miten reissumme tulisi onnistumaan. Vielä tuolloinhan tautia oli havaittu lähinnä vain Meksikossa ja Yhdysvalloissa ja Kanadassa tapauksia oli vain muutamia. Yllätykseksemme Heathrowlla ei hengityssuojia kuitenkaan näkynyt kuin muutamia yksittäisiä, joten ihmiset ottivat asian selvästi rauhallisesti. Eipä silti, kyllä asia oli mielessä, sillä aina jonkun yskiessä sitä tuli miettineeksi mitähän tuokin tuossa köhii...
Koska varautuminen ei ole koskaan tyhmää, olimme etukäteen ostaneet matkaan runsaasti ainetta käsien desinfiointiin sekä muutamat hengityssuojat. Ajatus oli lähinnä, että perillä ne saattaisivat nopeasti loppua kaupoista, jos tilanne pahenisi huomattavasti puolentoista viikon aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta pesimme silti kätemme normaalia useammin matkan aikana.
Lento kohti Torontoa lähti iltapäivällä puoli neljältä ja edessä oli kuusi ja puoli tuntia Boeing 747-400 -jumbojetin kyydissä. Koska kyseessä oli ensimmäinen matkamme Euroopan ulkopuolelle, oli näin suuren koneen kyytiin pääsyssäkin oma jännityksensä. Kone on etupäästä kaksikerroksinen ja yläkerrassa sijaitsee ensimmäinen luokka. Alakerta on jaettu neljään osastoon, joista ensimmäisissä kahdessa on bisnesluokan mukavan näköiset sängyksi taittuvat penkit. On avaraa ja tilavaa, toisin kuin kahden takimmaisen osaston turistiluokassa. No ei sielläkään ihan ylitsepääsemättömän ahdasta ole, mutta riviin on tungettu 3+4+3 istuinta, joten kylki kyljessä siellä kyllä ollaan. Itse olin pitkänä ihmisinä erityisen huolissani jalkatilasta ja niinpä varasinkin etukäteen käytäväpaikan itselleni. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä pitkän matkan koneissa on hieman normaaleita Euroopan sisäisiä lentoja enemmän tilaa. Silti käytäväpaikka on ihan hyvä valinta, sillä siinä on aina mahdollisuus laittaa jalat aivan suoraksi käytävän reunaan tai pompata ylös pienelle jaloittelulle.
Matkaan päästiin hyvin ja yllätyksekseni iso kone käyttäytyi hyvin tasaisesti niin lähtökiihdytyksessä kuin nousussakin. Koska mantereiden väliset lentomatkat ovat pitkiä, on koneissa normaalia parempi varustelu. Vessoja on runsaasti ja koneen takaosassa on pienesti tilaa käydä jaloittelulla. British Airwaysillä jokaiselle paikalle on lisäksi jaettu tyyny, viltti ja silmälaput nukkumisen helpottamiseksi. Lisäksi on kuulokkeet viihdejärjestelmästä nauttimista varten ja onpahan pakkauksessa hammasharja ja -tahnaakin, jotta matkustaja voi olla freesi saapuessaan perille. Ihan järkevää.
Pitkän matkan lentokoneista löytyy melkoinen viihdejärjestelmä. Vaikka Boeing 747-400 ei olekkaan ihan viimeisimpiä koneita, on siinäkin jokaisen penkin selkänojassa kosketusnäytöllä varustettu henkilökohtainen viihdekeskus. Näytön kautta voi seurata matkan etenemistä, kuunnella kymmeniä CD:itä, katsella kymmeniä nauhoitettuja tv-sarjoja, valita noin sadasta elokuvasta jne jne. Teknisessä mielessä on huima saavutus, että koneen 416 matkustajaa voivat todellakin kukin katsoa tai kuunnalla mitä vain omaan tahtiin. Aika ei koneessa käy siis ylitsepääsemättömän pitkäksi pitkälläkään matkalla.
Lento Lontoosta Torontoon kulkee reilut neljä ensimmäistä tuntia Atlannin yllä, kunnes saavutaan Kanadan itäosan Newfoundlandin ja Labradorin ylle, josta on vielä kaksi tuntia Torontoon. Torontoon laskeuduimme varttia yli kuusi iltapäivällä keskelle kaatosadetta. Se oli toki masentava alku lomalle, mutta tiesimme että keli paranisi heti seuraavana päivänä. Maahantulo oli helppoa ja sutjakkaa Kanadassa. Suomen kansalainen ei tarvitse alle 3kk:n mittaiselle Kanadan-lomalle mitään viisumeita, vaan ennen laskeutumista koneessa täytettävä simppeli maahantulokaavake riittää. Kaavake sitten annetaan maahantuloviranomaisille ja passia näytetään, jonka lisäksi kysytään matkan tarkoitusta. Siinä se, ja toivotukset "tervetuloa Kanadaan".
Kentällä laukkujen saaminen kesti todella kauan ja jo hetken ehdimme huolestua. Lopulta matkalaukkumme kuitenkin putkahtivat hihnalle ja rahanvaihdon kautta käytyämme (1EUR = 1,6CAD) aloimme etsiä yhteyttä kaupunkiin. Toronton kenttä ei ole paras mahdollinen julkisilta yhteyksiltään, sillä paras vaihtoehto on sangen kallis yhteysbussi keskustaan. Paljon halvempi ratkaisu on ottaa paikallisbussi kohti Toronton metron erästä päätepysäkkiä, josta pääsee kohti keskustaa. Lentokentällä on olemassa jonkinlainen opastus kohti tätä paikallisbussiakin, mutta hetken kyllä jouduimme harhailemaan. Bussin löydettyämme oli seuraava ongelma, että millainen lippu mahdollistaisi vaihtamisen metron kyytiin. Vaikka parhaani mukaan yritin selvittää tätä netissä etukäteen, jäi asia hämäräks. Loppujen lopuksi teimmekin kaikki matkat meille myydyn lipun kanssa, oli se sitten sallittua tai ei.
Vartin bussimatkan ja noin kahdenkymmenen metropysäkin jälkeen olimme Toronton ytimessä sijaitsevan hotellimme luona. Toronton hotellimme oli sangen hyvä löytö, sillä yö huikeassa 51-kerroksisessa neljän tähden liikemieshotellissa maksoi viikonloppua vasten vain noin 80 euroa yöltä - ei paha! Harmillisesti meille esivarattu huone oli vain 11. kerroksessa, mutta pieneen 10 dollarin lisähintaan huoneemme päivittyi hulppeaan 37. kerrokseen! Maisemat yli sadan metrin korkeudesta suurkaupungin öiseen kaatosateeseen olivat aivan mielettömät! Tuona iltana meillä ei kuitenkaan ollut voimia nauttia niistä pitkään, sillä vaikka kello oli Torontossa vasta puoli kymmenen, raksuttivat kellot Saksassa jo puoli neljä aamuyöllä (aikaero Suomeen siis -7 tuntia). Niinpä aikaero sekä 7000 kilometrin matka painoivat niin, että hakeuduimme suoraa päätä pehkuihin. Uni tuli hyvin, mutta yöllä käytiin ikimuistoinen episodi.
Joskus keskellä yötä heräsimme siihen, että joku yritti avata huoneemme ovea avainkortillaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska vainoharhaisina aina laitamme huoneen oven takalukkoon sekä ketjun paikalleen. Mielessämme kävi, että joku varmaan vahingossa yritti väärään huoneeseen ja jatkoimme muitta mutkitta uniamme. Hetken päästä huoneen puhelin kuitenkin soi. Hotellin vastaanotosta soittivat ja pahoitellen kyselivät, että olikohan huoneessamme näkynyt meille kuulumattomia tavaroita. Kylpyhuoneesta toki oli löytynyt parranajovälineet, jotka olimme palauttaneetkin ennen nukkumaan menoa respaan, mutta mitä ihmeen muita tavaroita sieltä nyt voisi löytyä? Hetken ympärillemme katsottuamme huomasimme lattialla ison mustan laukun! Huoneeseen saapuessamme olimme olleet niin väsyneitä, ettemme olleet yksinkertaisesti olleet huomanneet selkeästi lattialla ollutta laukkua. Vastaanottovirkailija sanoi tulevansa erään asiakkaan kanssa hetken päästä käymään.
Heitä odotellessamme aloimme katsella ympärillemme ja laukun lisäksi kaapeista löytyi vaatteita. Syy tähän oli, että hotellin respa oli tehnyt melkoiset virheen ja hotellihuonetta päivittäessään antanut meille jo käytössä olevan huoneen! Virhe ei tietenkään ollut meidän, eikä meitä kesken unien häädetty huoneesta, mutta tämä toinen asiakas joutui pakkaamaan tavaransa ja siirtymään toiseen huoneeseen. Voitte arvata, että mies ei ollut kovin tyytyväinen ja palaute oli kitkerää. Monien vastaanottovirkailijan pahotteluiden jälkeen pääsimme takaisin nukkumaan, mutta kyllä tämä episodi ihmetytti. Kaikkein hassuinta oli juuri se, ettemme väsyneitä olleet tajunneet jälkeenpäin päivänselviä toisen ihmisen tavaroita huoneessa. Noh, toinen asiakas todennäköisesti yöpyi tuon visiittinsä ilmaiseksi ja meillekin ilmestyi seuraavan päivän aikana huoneeseemme vadillinen juustoja sekä hedelmiä kirjallisen pahottelun lisäksi. Että näin.
Aamulla herättyämme oli paremmin aikaa tarkastella huoneesta aukeavia maisemia. Hotellimme sijaitsi siis aivan Toronton pilvenpiirtäjäkeskustan ytimessä. Huoneemme oli kuitenkin keskustasta ulospäin ja maiseman täyttivät korkeiden talojen sijaan horisonttiin saakka jatkuva matala asutus, nk. suburbia. Oli se silti melkoinen maisema katsella Auringon nousua. Kävimme aamupalalla lähikahvilassa, jonka jälkeen oli unihiekat viimeistään karistettu silmistä ja aika alkaa ihmetellä Torontoa. Ensimmäinen ihmetyksen aihe olivatkin ympäröivät pilvenpiirtäjät. Virallisesti 2,5 miljoonan asukkaan Toronton alueella asuu kuitenkin yli viisi miljoonaa ihmistä. Kaupunkirakenne on tyypillisen pohjois-amerikkalainen, eli kaupungin keskustassa toimistopilvenpiirtäjät kohoavat korkeuksiin, mutta suurin osa kaupunkialueesta on matalaa omakotitalojen lähiötä.
Jo pelkästään hotellimme on 176 metrin korkeudellaan kaupungin 11. korkein rakennus ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat kaikki kymmenen korkeampaa. Korkein Toronton tämän hetkinen pilvenpiirtäjä on 298 metrinen ja 72-kerroksinen First Canadian Place, joka monien korkeimpien tapaan toimii suurpankin pääkonttorina. Sinällään saman korkuisia rakennuksia löytää Saksan Frankfurtistakin, mutta Torontossa korkeat rakennukset ovat aivan eri tavalla tiheässä. Koko kaupungissa lasketaan olevan yli 90 metrisiä rakennuksia peräti lähemmäs kaksi tuhatta (vertailun vuoksi Suomen korkein rakennus on 86 metriä ja 26 kerrosta), millä Toronto jää toiseksi vain New Yorkille (huimat 5000 yli 90 metristä rakennusta). Eli korkeita rakennuksia kyllä riittää keskustassa ja sen ulkopuolella.
Koska meillä oli aamusta aikaa vain kierrellä keskustassa, kävelimme rauhassa katuja edestakaisin ja vain katselimme perjantaiaamun ihmisvilinää. Vaikka olimme ensi kertaa Pohjois-Amerikassa, oli katunäkymä silti TV:stä hyvin tuttu. Mistäkö, no televisiosta tietenkin! Höyryävät kaivonkannet, keltaiset koulubussit, katukyltit, kaikki oli "tuttua"!. Niin se on vain amerikkalainen televisiotarjonta tehnyt sikäläiset maisemat ihmisille tutuksi. Eipä silti, toki siellä paikalla olemisen fiilis on jotain upeeta, eli ei TV:n kautta kaikkea pysty sentään elämään.
Hotellin lähettyvillä sijaitsee Kanadan kansallisurheilulle jääkiekolle pyhitetty Hockey Hall of Fame -museo, jossa emme kuitenkaan käyneet kuin ulkona. Lähellä on myös Toronton kuuluisa kaupungintalo, jonka edelleen sangen futuristiset kaksi kaarevaa tornia on suunnitellut suomalainen Viljo Revell. Kaupungintalolta ei ole pitkä matka Toronton suurimmalle ostoskeskukselle Eaton Centerille. Yleensä emme kiertele reissuillamme ostoksilla, mutta nyt lampsimme suoraan keskuksessa olevaan Best Buy -elektroniikkaliikkeeseen heti sen avauduttua. Olin meinaan jo etukäteen internetissä tutkinut ja valinnut uuden kameran, jonka haluaisin Kanadasta ostaa ja sieltähän se löytyi hyllystä. Canonin uusi EOS 500D (sikäläisittäin Rebel T1i) digitaalinen järjestelmäkamera irtosi perinteisellä 18-55mm linssillä hintaan 620 euroa, mikä on huomattavasti Euroopan hintoja halvempi. Tuosta hinnasta kun sai vielä osavaltion verot pois lähettämällä kuitit jälkeen päin luottokorttilaskulla varustettuna takaisin Kanadaan.
Ensimmäisen päivän aamu olikin loistava hetki käydä ostamassa kunnon kamera, sillä iltapäivällä suuntasimme kohti Toronton kuuluisinta maamerkkiä, CN Toweria. CN Tower on maailman toiseksi korkein itsekseen seisova rakennus ja maailman korkeimman tittelin se hävisi vain kaksi vuotta sitten (pidettyään titteliä 31 vuoden ajan) Dubaihin valmistuneelle Burj Dubaille. Tämä vuonna 1976 valmistunut torni on peräti 553,33 metriä korkea ja se kuuluu pakollisiin Toronton nähtävyyksiin. Itse tornihan näkyy kaupungissa kaikkialle, mutta vasta vierailu tornin kahdella näköalatasanteella tekee selväksi kuinka korkea torni onkaan.
Torniin noustaan hyvin ripeästi lasiseinäisellä hissillä, joka kiidättää 342 metrin korkeuteen alle minuutissa (samassa ajassa asuntomme hissi tuo meidät 6. kerrokseen ). Tällä tasolla sijaitsee pääasiallinen näköalatasanne ja kerrosta ylempänä 72 minuutissa ympäri pyörähtävä ravintola. Maisemat ovat jo tältä tasolta huimat, mutta jos maksaa hieman lisää, voi tästä jatkaa vielä toisella hissillä nk. SkyPodiin, joka on peräti 447 metrin (!!) korkeudessa sijaitseva maailman toiseksi korkein näköalatasanne (korkein on vuonna 2008 valmistuneessa Shanghai World Financial Centerissä). Jos hissit eivät toimisi, olisi edessä 1776 porrasta vain alemmalle tasolle päästäkseen ja SkyPodiin peräti 2579! Huimana ennätyksenä torontolainen poliisi on huitassut vuonna 1989 alatasanteelle 7 minuutissa ja 52 sekunnissa. Siinä on tavoiteltavaa jokaisella kuntoilijalla!
Näkymät hieman alta puolen kilometrin korkeudesta ovat aivan mielettömät, sillä CN Tower sijaitsee aivan Toronton pilvenpiirtäjien vieressä. Korkeus on aivan käsittämätön, sillä pilvenpiirtäjätkin jäävät yli 150 metriä tasannetta alemmas. Ja samaan aikaan itse CN Tower jatkuu vielä reilut sata metriä ylöspäin antennin huippuun saakka! Ei ole ollenkaan ihme, että mastoon iskee salama jopa 50 kertaa vuodessa.
Mainitsinko muuten, että tornin alemmalla näköalatasanteella on eräässä kohdin lasilattia? Se on pinta-alaltaan 24 neliömetriä ja se kestää 4100 kilopascalin paineen (se on paljon se!). Lasilattian paksuus on 64 millimetriä, mukaanlukien 25-millimetrin laminoitu lasiruutu, 25-millimetrin paksuinen ilmatila ja 13-millimetrin lasiruutu. Lasi siis todellakin kestää kymmenet ihmiset kerrallaan, joista osa vieläpä hyppii sen päällä. Tunne on silti huima ja omia jalkojaan katsoessa tuntuu seisovan tyhjän päällä!!
Maisemat tornista sisältävät pilvenpiirtäjien lisäksi horisonttiin jatkuvan omakotitalolähiöiden maton, Ontario-järven aivan Toronton kupeessa, Toronton edustalla sijaitsevat pari saarta, sekä pienen lentokentän yhdellä niistä. Lisäksi aivan tornin juurelle on noussut 40-50 kerroksisia asuintorneja hulppeiden maisemien äärelle (tainnut sielläkin olla pientä asuntokuplaa...). Kauniinä päivänä katse yltää 100-120 kilometrin päähän, aina Ontario järven vastarannalle ja sen läheisille Niagaran putouksille saakka. Sanotaan, että putouksista nouseva vesihöyrypilvi näkyisi kauniilla kelillä, mutta meidän silmät eivät sinne saakka kantaneet. Ei käy kieltää, että CN Tower todellakin on käymisen arvoinen maisemiltaan ja ehdottomasti kannattaa maksaa se pieni lisämaksu SkyPodin "147 kerroksen" korkeuteen pääsystä.
Touhukkaan päivämme ilta huipentui pari tuntia tornin jälkeen parin kilometrin päässä sijaitsevassa Medieval Times -showravintolassa. Ravintola on osa yhdeksän ravintolan ketjua ja ainoa Kanadassa sijaitseva (muut ovat USA:ssa). Ravintola sijaitsee sitä varten rakennetussa ihan hienossa linnamaisessa rakennuksessa. Paikalle saavuttaessa vieraat osoitetaan tietyn ritarin seurueeseen, minkä tunnukseksi annetaan kyseisen ritarin värinen pahvinen kruunu. Seuraavaksi siirrytään odottamaan shown alkua linnan "saliin", joka on koristeltu sangen mukavasti keskiaikaisen teeman mukaisesti. Mahdollisuus on tietenkin ostaa kaikkea mahdollista keskiaikaan liittyvää, mutta dollareilla saa myös esimerkiksi aateloinnin. Se suoritetaan näkyvästi "kuninkaan" toimesta hallitsijan korokkeella yleisön hurratessa. Keskiaikaisesta baarista saa juotavaa ja sivummalla voi vaikka tutustua esityksessä käytettäviin haukkoihin sekä hevosiin.
Kun show alkaa, ohjataan vieraat suuren areenan ympärillä oleviin aitioihin. Aitiot on värikoodattu ja meidät ohjattiin tietenkin keltaisen ritarin aitioon. Ihmiset on jaettu tasaisesti eri aitioihin, niin että jokaiselle ritarille on reilusti kannustajia. Kun esitys areenalla alkaa, aletaan pöytään kantamaan valtavia määriä ruokaa, jota sitten syödään käsin (ruokailuvälineitä ei ole) koko kaksi tuntia. Koko ajan areenalla suureellinen show pyörii ja meno on melkoista! Esiintyjiä on valtavasti ja juoni on monimutkainen sekä täynnä käänteitä. Kaikki on tietysti elämää suurempaa ja toimintaan kuuluu muun muassa miekkailua ja ratsastusta. Turnajaisten aikana omaa ritaria kuuluu tietenkin kannustaa täysillä ja muille buuata, mikä hoidettiinkin esimerkillisen hienosti meidän aitiossamme! Loppuhuipentuman peitsi- ja miekkataistelut ovat huikeeta viihdettä ja kipinät vain lentävät miekoista!
Medieval Times oli ainakin meidän mielestämme loistavaa viihdettä ja ruokakin oli oikein hyvää. Paikalla tuntui olevan paljon syntymäpäivää tai polttareita viettäviä ryhmiä, joille se on erinomainen paikka. Ravintola saattaa muuten olla monelle tuttu Jim Carreyn "Cable Guy" -elokuvasta (jossa mennään vain vähän yli todellisuuden ). Ehdottomasti kokemisen arvoinen show!
Näin siis alkoi reissumme ja näissä merkeissä kului ensimmäinen vuorokausi Torontossa. Enpä ahda tähän viestiin enempää tarinaa, vaan palaan Niagaran putouksiin ja muihin kohteisiin seuraavassa viestissäni.
Heatrown uusi terminaali 5:
Jumbo lähdössä kohti Torontoa:
Ensimmäisen päivän aamu hotellihuoneen ikkunasta:
Urbaanit näkymät hotellin huipulta:
Paparazzi ja uusi kamera:
Korkea hotellimme:
Toronton kaareva kaupungintalo:
CN Towerin juurella:
Toronto 447 metristä:
Tyhjän päällä:
Lapset telmimässä lasilattialla:
Uudisasuntoja Ontario-järven rannalla:
Medieval Times:
Iloinen alamainen:
Aatelointi käynnissä:
Turnajaisareena:
Show käynnissä:
Ritareita valmiina turnajaisiin:
Peitsitaistelun huipennus:
On vihdoinkin aika kertoa Kanadan ja Yhdysvaltojen pienestä puolentoista viikon reissustamme, jolla olimme tuossa toukokuun alussa. Reissua ei oltu suunniteltu mitenkään aktiivisesti, vaan se lähti spontaanisti rakentumaan, kun joulun aikoihin löysin netistä lyömättömän lentotarjouksen. Berliinistä Lontoon kautta Torontoon ja Bostonista myös Lontoon kautta takaisin, kaikki etapit British Airwaysillä: yhteensä vain 340 euroa per henki. Tuota voi jo kutsua Tarjoukseksi isolla T:llä, joten ei ihme ettemme malttaneet sitä sivuuttaa. Kyseessä oli lisäksi mahdollisuus ensimmäiselle matkalle Euroopan ulkopuolelle, joten ilmassa oli senkin johdosta ylimääräistä jännitystä.
Matkaan lähdettiin torstaina, 30. huhtikuuta. Lento Berliinistä Lontooseen sujui ripeästi kahdessa tunnissa ja olimme ajallaan Lontoon Heathrown suurkentällä. Heathrowsta pitää kyllä todeta, että kenttä on todella iso! Matkustajamäärissä se on koko Euroopan vilkkain kenttä yli 67 miljoonalla(!!) matkustajallaan vuonna 2008 (Helsinki-Vantaan 13,4 miljoonaa). Tuolla matkustajamäärällä kenttä yltää maailman listallakin kolmanneksi tai neljänneksi. Jos puolestaan huomioon otetaan vain kansainväliset lentomatkat, on Heathrow selkeästi maailman vilkkain kenttä yli 61 miljoonalla vuosittaisella matkustajallaan. Ei tule myöskään unohtaa, että vaikka Heathrow on toki Lontoon selkeä pääkenttä on kaupungissa neljä muutakin kenttää. Näistä esimerkiksi Gatwickin kentältä tehdään yli 30 miljoonaa ulkomaan matkaa sieltäkin. Nämä lukemat mielessä on helppo ymmärtää, millainen lentoliikenteen maailman hubi Lontoon on.
Heathrowlla on tätä nykyä viisi terminaalia, joista uusin terminaali 5 valmistui keväällä 2008. Terminaali on omistettu vain suuryhtiö British Airwaysille, jonka kaikki toiminta kentällä on keskitetty terminaalin kahteen rakennukseen. Terminaalin rakennus oli suurprojekti ja se maksoi noin viisi miljardia euroa. Huippumodernin terminaalin avajaiset olivat kuitenkin katastrofi, sillä avajaisia seuranneina 10 ensimmäisenä päivänä jopa 28 000 matkalaukkua jäi toimittamatta perille ja noin 500 lentoa jouduttiin perumaan ongelmien takia. Tämä kaikki oli jäänyt mieleemme uutisista, joten koneen rullatessa kohti terminaalia, mietimmekin että mitenhän sulava kokemus meillä olisi edessä.
Kaikki meni kuitenkin hyvin ja vaikka terminaalin sisällä saakin siirtyä pitkiä matkoja ja jonottaa kohtuullisen pitkiä aikoja esim. turvatarkastukseen, olimme nopeasti päähallin sisällä jatkolentoa odottamassa. Koska aikaa oli toista tuntia ennen Toronton lennon lähtöä, ruokailimme ja muutenkin tutustuimme tämän valtaisan valoisan sekä aavan, lasia ja metallia yhdistelevän terminaalin palveluihin. Lisäksi ihailimme miten jättiläismäisen lentokentän lähtevien lentojen taulun täyttivät suorat lentoyhteydet mitä eksoottisempiin kaupunkeihin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Aasiasta ja tietenkin Euroopassakin. Heathrowlta pääsee todellakin minne vain!
Toki hyvillä yhteyksillä on myös haittapuolensa ja juuri noina aikoina sikainfluenssa oli noussut otsikoihin. Ensimmäiset artikkelit taudista ilmestyivät mediaan vain pari viikkoa ennen matkaamme, joten noina epätietoisuuden aikoina mekin toki kovasti mietimme miten reissumme tulisi onnistumaan. Vielä tuolloinhan tautia oli havaittu lähinnä vain Meksikossa ja Yhdysvalloissa ja Kanadassa tapauksia oli vain muutamia. Yllätykseksemme Heathrowlla ei hengityssuojia kuitenkaan näkynyt kuin muutamia yksittäisiä, joten ihmiset ottivat asian selvästi rauhallisesti. Eipä silti, kyllä asia oli mielessä, sillä aina jonkun yskiessä sitä tuli miettineeksi mitähän tuokin tuossa köhii...
Koska varautuminen ei ole koskaan tyhmää, olimme etukäteen ostaneet matkaan runsaasti ainetta käsien desinfiointiin sekä muutamat hengityssuojat. Ajatus oli lähinnä, että perillä ne saattaisivat nopeasti loppua kaupoista, jos tilanne pahenisi huomattavasti puolentoista viikon aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta pesimme silti kätemme normaalia useammin matkan aikana.
Lento kohti Torontoa lähti iltapäivällä puoli neljältä ja edessä oli kuusi ja puoli tuntia Boeing 747-400 -jumbojetin kyydissä. Koska kyseessä oli ensimmäinen matkamme Euroopan ulkopuolelle, oli näin suuren koneen kyytiin pääsyssäkin oma jännityksensä. Kone on etupäästä kaksikerroksinen ja yläkerrassa sijaitsee ensimmäinen luokka. Alakerta on jaettu neljään osastoon, joista ensimmäisissä kahdessa on bisnesluokan mukavan näköiset sängyksi taittuvat penkit. On avaraa ja tilavaa, toisin kuin kahden takimmaisen osaston turistiluokassa. No ei sielläkään ihan ylitsepääsemättömän ahdasta ole, mutta riviin on tungettu 3+4+3 istuinta, joten kylki kyljessä siellä kyllä ollaan. Itse olin pitkänä ihmisinä erityisen huolissani jalkatilasta ja niinpä varasinkin etukäteen käytäväpaikan itselleni. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä pitkän matkan koneissa on hieman normaaleita Euroopan sisäisiä lentoja enemmän tilaa. Silti käytäväpaikka on ihan hyvä valinta, sillä siinä on aina mahdollisuus laittaa jalat aivan suoraksi käytävän reunaan tai pompata ylös pienelle jaloittelulle.
Matkaan päästiin hyvin ja yllätyksekseni iso kone käyttäytyi hyvin tasaisesti niin lähtökiihdytyksessä kuin nousussakin. Koska mantereiden väliset lentomatkat ovat pitkiä, on koneissa normaalia parempi varustelu. Vessoja on runsaasti ja koneen takaosassa on pienesti tilaa käydä jaloittelulla. British Airwaysillä jokaiselle paikalle on lisäksi jaettu tyyny, viltti ja silmälaput nukkumisen helpottamiseksi. Lisäksi on kuulokkeet viihdejärjestelmästä nauttimista varten ja onpahan pakkauksessa hammasharja ja -tahnaakin, jotta matkustaja voi olla freesi saapuessaan perille. Ihan järkevää.
Pitkän matkan lentokoneista löytyy melkoinen viihdejärjestelmä. Vaikka Boeing 747-400 ei olekkaan ihan viimeisimpiä koneita, on siinäkin jokaisen penkin selkänojassa kosketusnäytöllä varustettu henkilökohtainen viihdekeskus. Näytön kautta voi seurata matkan etenemistä, kuunnella kymmeniä CD:itä, katsella kymmeniä nauhoitettuja tv-sarjoja, valita noin sadasta elokuvasta jne jne. Teknisessä mielessä on huima saavutus, että koneen 416 matkustajaa voivat todellakin kukin katsoa tai kuunnalla mitä vain omaan tahtiin. Aika ei koneessa käy siis ylitsepääsemättömän pitkäksi pitkälläkään matkalla.
Lento Lontoosta Torontoon kulkee reilut neljä ensimmäistä tuntia Atlannin yllä, kunnes saavutaan Kanadan itäosan Newfoundlandin ja Labradorin ylle, josta on vielä kaksi tuntia Torontoon. Torontoon laskeuduimme varttia yli kuusi iltapäivällä keskelle kaatosadetta. Se oli toki masentava alku lomalle, mutta tiesimme että keli paranisi heti seuraavana päivänä. Maahantulo oli helppoa ja sutjakkaa Kanadassa. Suomen kansalainen ei tarvitse alle 3kk:n mittaiselle Kanadan-lomalle mitään viisumeita, vaan ennen laskeutumista koneessa täytettävä simppeli maahantulokaavake riittää. Kaavake sitten annetaan maahantuloviranomaisille ja passia näytetään, jonka lisäksi kysytään matkan tarkoitusta. Siinä se, ja toivotukset "tervetuloa Kanadaan".
Kentällä laukkujen saaminen kesti todella kauan ja jo hetken ehdimme huolestua. Lopulta matkalaukkumme kuitenkin putkahtivat hihnalle ja rahanvaihdon kautta käytyämme (1EUR = 1,6CAD) aloimme etsiä yhteyttä kaupunkiin. Toronton kenttä ei ole paras mahdollinen julkisilta yhteyksiltään, sillä paras vaihtoehto on sangen kallis yhteysbussi keskustaan. Paljon halvempi ratkaisu on ottaa paikallisbussi kohti Toronton metron erästä päätepysäkkiä, josta pääsee kohti keskustaa. Lentokentällä on olemassa jonkinlainen opastus kohti tätä paikallisbussiakin, mutta hetken kyllä jouduimme harhailemaan. Bussin löydettyämme oli seuraava ongelma, että millainen lippu mahdollistaisi vaihtamisen metron kyytiin. Vaikka parhaani mukaan yritin selvittää tätä netissä etukäteen, jäi asia hämäräks. Loppujen lopuksi teimmekin kaikki matkat meille myydyn lipun kanssa, oli se sitten sallittua tai ei.
Vartin bussimatkan ja noin kahdenkymmenen metropysäkin jälkeen olimme Toronton ytimessä sijaitsevan hotellimme luona. Toronton hotellimme oli sangen hyvä löytö, sillä yö huikeassa 51-kerroksisessa neljän tähden liikemieshotellissa maksoi viikonloppua vasten vain noin 80 euroa yöltä - ei paha! Harmillisesti meille esivarattu huone oli vain 11. kerroksessa, mutta pieneen 10 dollarin lisähintaan huoneemme päivittyi hulppeaan 37. kerrokseen! Maisemat yli sadan metrin korkeudesta suurkaupungin öiseen kaatosateeseen olivat aivan mielettömät! Tuona iltana meillä ei kuitenkaan ollut voimia nauttia niistä pitkään, sillä vaikka kello oli Torontossa vasta puoli kymmenen, raksuttivat kellot Saksassa jo puoli neljä aamuyöllä (aikaero Suomeen siis -7 tuntia). Niinpä aikaero sekä 7000 kilometrin matka painoivat niin, että hakeuduimme suoraa päätä pehkuihin. Uni tuli hyvin, mutta yöllä käytiin ikimuistoinen episodi.
Joskus keskellä yötä heräsimme siihen, että joku yritti avata huoneemme ovea avainkortillaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska vainoharhaisina aina laitamme huoneen oven takalukkoon sekä ketjun paikalleen. Mielessämme kävi, että joku varmaan vahingossa yritti väärään huoneeseen ja jatkoimme muitta mutkitta uniamme. Hetken päästä huoneen puhelin kuitenkin soi. Hotellin vastaanotosta soittivat ja pahoitellen kyselivät, että olikohan huoneessamme näkynyt meille kuulumattomia tavaroita. Kylpyhuoneesta toki oli löytynyt parranajovälineet, jotka olimme palauttaneetkin ennen nukkumaan menoa respaan, mutta mitä ihmeen muita tavaroita sieltä nyt voisi löytyä? Hetken ympärillemme katsottuamme huomasimme lattialla ison mustan laukun! Huoneeseen saapuessamme olimme olleet niin väsyneitä, ettemme olleet yksinkertaisesti olleet huomanneet selkeästi lattialla ollutta laukkua. Vastaanottovirkailija sanoi tulevansa erään asiakkaan kanssa hetken päästä käymään.
Heitä odotellessamme aloimme katsella ympärillemme ja laukun lisäksi kaapeista löytyi vaatteita. Syy tähän oli, että hotellin respa oli tehnyt melkoiset virheen ja hotellihuonetta päivittäessään antanut meille jo käytössä olevan huoneen! Virhe ei tietenkään ollut meidän, eikä meitä kesken unien häädetty huoneesta, mutta tämä toinen asiakas joutui pakkaamaan tavaransa ja siirtymään toiseen huoneeseen. Voitte arvata, että mies ei ollut kovin tyytyväinen ja palaute oli kitkerää. Monien vastaanottovirkailijan pahotteluiden jälkeen pääsimme takaisin nukkumaan, mutta kyllä tämä episodi ihmetytti. Kaikkein hassuinta oli juuri se, ettemme väsyneitä olleet tajunneet jälkeenpäin päivänselviä toisen ihmisen tavaroita huoneessa. Noh, toinen asiakas todennäköisesti yöpyi tuon visiittinsä ilmaiseksi ja meillekin ilmestyi seuraavan päivän aikana huoneeseemme vadillinen juustoja sekä hedelmiä kirjallisen pahottelun lisäksi. Että näin.
Aamulla herättyämme oli paremmin aikaa tarkastella huoneesta aukeavia maisemia. Hotellimme sijaitsi siis aivan Toronton pilvenpiirtäjäkeskustan ytimessä. Huoneemme oli kuitenkin keskustasta ulospäin ja maiseman täyttivät korkeiden talojen sijaan horisonttiin saakka jatkuva matala asutus, nk. suburbia. Oli se silti melkoinen maisema katsella Auringon nousua. Kävimme aamupalalla lähikahvilassa, jonka jälkeen oli unihiekat viimeistään karistettu silmistä ja aika alkaa ihmetellä Torontoa. Ensimmäinen ihmetyksen aihe olivatkin ympäröivät pilvenpiirtäjät. Virallisesti 2,5 miljoonan asukkaan Toronton alueella asuu kuitenkin yli viisi miljoonaa ihmistä. Kaupunkirakenne on tyypillisen pohjois-amerikkalainen, eli kaupungin keskustassa toimistopilvenpiirtäjät kohoavat korkeuksiin, mutta suurin osa kaupunkialueesta on matalaa omakotitalojen lähiötä.
Jo pelkästään hotellimme on 176 metrin korkeudellaan kaupungin 11. korkein rakennus ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat kaikki kymmenen korkeampaa. Korkein Toronton tämän hetkinen pilvenpiirtäjä on 298 metrinen ja 72-kerroksinen First Canadian Place, joka monien korkeimpien tapaan toimii suurpankin pääkonttorina. Sinällään saman korkuisia rakennuksia löytää Saksan Frankfurtistakin, mutta Torontossa korkeat rakennukset ovat aivan eri tavalla tiheässä. Koko kaupungissa lasketaan olevan yli 90 metrisiä rakennuksia peräti lähemmäs kaksi tuhatta (vertailun vuoksi Suomen korkein rakennus on 86 metriä ja 26 kerrosta), millä Toronto jää toiseksi vain New Yorkille (huimat 5000 yli 90 metristä rakennusta). Eli korkeita rakennuksia kyllä riittää keskustassa ja sen ulkopuolella.
Koska meillä oli aamusta aikaa vain kierrellä keskustassa, kävelimme rauhassa katuja edestakaisin ja vain katselimme perjantaiaamun ihmisvilinää. Vaikka olimme ensi kertaa Pohjois-Amerikassa, oli katunäkymä silti TV:stä hyvin tuttu. Mistäkö, no televisiosta tietenkin! Höyryävät kaivonkannet, keltaiset koulubussit, katukyltit, kaikki oli "tuttua"!. Niin se on vain amerikkalainen televisiotarjonta tehnyt sikäläiset maisemat ihmisille tutuksi. Eipä silti, toki siellä paikalla olemisen fiilis on jotain upeeta, eli ei TV:n kautta kaikkea pysty sentään elämään.
Hotellin lähettyvillä sijaitsee Kanadan kansallisurheilulle jääkiekolle pyhitetty Hockey Hall of Fame -museo, jossa emme kuitenkaan käyneet kuin ulkona. Lähellä on myös Toronton kuuluisa kaupungintalo, jonka edelleen sangen futuristiset kaksi kaarevaa tornia on suunnitellut suomalainen Viljo Revell. Kaupungintalolta ei ole pitkä matka Toronton suurimmalle ostoskeskukselle Eaton Centerille. Yleensä emme kiertele reissuillamme ostoksilla, mutta nyt lampsimme suoraan keskuksessa olevaan Best Buy -elektroniikkaliikkeeseen heti sen avauduttua. Olin meinaan jo etukäteen internetissä tutkinut ja valinnut uuden kameran, jonka haluaisin Kanadasta ostaa ja sieltähän se löytyi hyllystä. Canonin uusi EOS 500D (sikäläisittäin Rebel T1i) digitaalinen järjestelmäkamera irtosi perinteisellä 18-55mm linssillä hintaan 620 euroa, mikä on huomattavasti Euroopan hintoja halvempi. Tuosta hinnasta kun sai vielä osavaltion verot pois lähettämällä kuitit jälkeen päin luottokorttilaskulla varustettuna takaisin Kanadaan.
Ensimmäisen päivän aamu olikin loistava hetki käydä ostamassa kunnon kamera, sillä iltapäivällä suuntasimme kohti Toronton kuuluisinta maamerkkiä, CN Toweria. CN Tower on maailman toiseksi korkein itsekseen seisova rakennus ja maailman korkeimman tittelin se hävisi vain kaksi vuotta sitten (pidettyään titteliä 31 vuoden ajan) Dubaihin valmistuneelle Burj Dubaille. Tämä vuonna 1976 valmistunut torni on peräti 553,33 metriä korkea ja se kuuluu pakollisiin Toronton nähtävyyksiin. Itse tornihan näkyy kaupungissa kaikkialle, mutta vasta vierailu tornin kahdella näköalatasanteella tekee selväksi kuinka korkea torni onkaan.
Torniin noustaan hyvin ripeästi lasiseinäisellä hissillä, joka kiidättää 342 metrin korkeuteen alle minuutissa (samassa ajassa asuntomme hissi tuo meidät 6. kerrokseen ). Tällä tasolla sijaitsee pääasiallinen näköalatasanne ja kerrosta ylempänä 72 minuutissa ympäri pyörähtävä ravintola. Maisemat ovat jo tältä tasolta huimat, mutta jos maksaa hieman lisää, voi tästä jatkaa vielä toisella hissillä nk. SkyPodiin, joka on peräti 447 metrin (!!) korkeudessa sijaitseva maailman toiseksi korkein näköalatasanne (korkein on vuonna 2008 valmistuneessa Shanghai World Financial Centerissä). Jos hissit eivät toimisi, olisi edessä 1776 porrasta vain alemmalle tasolle päästäkseen ja SkyPodiin peräti 2579! Huimana ennätyksenä torontolainen poliisi on huitassut vuonna 1989 alatasanteelle 7 minuutissa ja 52 sekunnissa. Siinä on tavoiteltavaa jokaisella kuntoilijalla!
Näkymät hieman alta puolen kilometrin korkeudesta ovat aivan mielettömät, sillä CN Tower sijaitsee aivan Toronton pilvenpiirtäjien vieressä. Korkeus on aivan käsittämätön, sillä pilvenpiirtäjätkin jäävät yli 150 metriä tasannetta alemmas. Ja samaan aikaan itse CN Tower jatkuu vielä reilut sata metriä ylöspäin antennin huippuun saakka! Ei ole ollenkaan ihme, että mastoon iskee salama jopa 50 kertaa vuodessa.
Mainitsinko muuten, että tornin alemmalla näköalatasanteella on eräässä kohdin lasilattia? Se on pinta-alaltaan 24 neliömetriä ja se kestää 4100 kilopascalin paineen (se on paljon se!). Lasilattian paksuus on 64 millimetriä, mukaanlukien 25-millimetrin laminoitu lasiruutu, 25-millimetrin paksuinen ilmatila ja 13-millimetrin lasiruutu. Lasi siis todellakin kestää kymmenet ihmiset kerrallaan, joista osa vieläpä hyppii sen päällä. Tunne on silti huima ja omia jalkojaan katsoessa tuntuu seisovan tyhjän päällä!!
Maisemat tornista sisältävät pilvenpiirtäjien lisäksi horisonttiin jatkuvan omakotitalolähiöiden maton, Ontario-järven aivan Toronton kupeessa, Toronton edustalla sijaitsevat pari saarta, sekä pienen lentokentän yhdellä niistä. Lisäksi aivan tornin juurelle on noussut 40-50 kerroksisia asuintorneja hulppeiden maisemien äärelle (tainnut sielläkin olla pientä asuntokuplaa...). Kauniinä päivänä katse yltää 100-120 kilometrin päähän, aina Ontario järven vastarannalle ja sen läheisille Niagaran putouksille saakka. Sanotaan, että putouksista nouseva vesihöyrypilvi näkyisi kauniilla kelillä, mutta meidän silmät eivät sinne saakka kantaneet. Ei käy kieltää, että CN Tower todellakin on käymisen arvoinen maisemiltaan ja ehdottomasti kannattaa maksaa se pieni lisämaksu SkyPodin "147 kerroksen" korkeuteen pääsystä.
Touhukkaan päivämme ilta huipentui pari tuntia tornin jälkeen parin kilometrin päässä sijaitsevassa Medieval Times -showravintolassa. Ravintola on osa yhdeksän ravintolan ketjua ja ainoa Kanadassa sijaitseva (muut ovat USA:ssa). Ravintola sijaitsee sitä varten rakennetussa ihan hienossa linnamaisessa rakennuksessa. Paikalle saavuttaessa vieraat osoitetaan tietyn ritarin seurueeseen, minkä tunnukseksi annetaan kyseisen ritarin värinen pahvinen kruunu. Seuraavaksi siirrytään odottamaan shown alkua linnan "saliin", joka on koristeltu sangen mukavasti keskiaikaisen teeman mukaisesti. Mahdollisuus on tietenkin ostaa kaikkea mahdollista keskiaikaan liittyvää, mutta dollareilla saa myös esimerkiksi aateloinnin. Se suoritetaan näkyvästi "kuninkaan" toimesta hallitsijan korokkeella yleisön hurratessa. Keskiaikaisesta baarista saa juotavaa ja sivummalla voi vaikka tutustua esityksessä käytettäviin haukkoihin sekä hevosiin.
Kun show alkaa, ohjataan vieraat suuren areenan ympärillä oleviin aitioihin. Aitiot on värikoodattu ja meidät ohjattiin tietenkin keltaisen ritarin aitioon. Ihmiset on jaettu tasaisesti eri aitioihin, niin että jokaiselle ritarille on reilusti kannustajia. Kun esitys areenalla alkaa, aletaan pöytään kantamaan valtavia määriä ruokaa, jota sitten syödään käsin (ruokailuvälineitä ei ole) koko kaksi tuntia. Koko ajan areenalla suureellinen show pyörii ja meno on melkoista! Esiintyjiä on valtavasti ja juoni on monimutkainen sekä täynnä käänteitä. Kaikki on tietysti elämää suurempaa ja toimintaan kuuluu muun muassa miekkailua ja ratsastusta. Turnajaisten aikana omaa ritaria kuuluu tietenkin kannustaa täysillä ja muille buuata, mikä hoidettiinkin esimerkillisen hienosti meidän aitiossamme! Loppuhuipentuman peitsi- ja miekkataistelut ovat huikeeta viihdettä ja kipinät vain lentävät miekoista!
Medieval Times oli ainakin meidän mielestämme loistavaa viihdettä ja ruokakin oli oikein hyvää. Paikalla tuntui olevan paljon syntymäpäivää tai polttareita viettäviä ryhmiä, joille se on erinomainen paikka. Ravintola saattaa muuten olla monelle tuttu Jim Carreyn "Cable Guy" -elokuvasta (jossa mennään vain vähän yli todellisuuden ). Ehdottomasti kokemisen arvoinen show!
Näin siis alkoi reissumme ja näissä merkeissä kului ensimmäinen vuorokausi Torontossa. Enpä ahda tähän viestiin enempää tarinaa, vaan palaan Niagaran putouksiin ja muihin kohteisiin seuraavassa viestissäni.
Heatrown uusi terminaali 5:
Jumbo lähdössä kohti Torontoa:
Ensimmäisen päivän aamu hotellihuoneen ikkunasta:
Urbaanit näkymät hotellin huipulta:
Paparazzi ja uusi kamera:
Korkea hotellimme:
Toronton kaareva kaupungintalo:
CN Towerin juurella:
Toronto 447 metristä:
Tyhjän päällä:
Lapset telmimässä lasilattialla:
Uudisasuntoja Ontario-järven rannalla:
Medieval Times:
Iloinen alamainen:
Aatelointi käynnissä:
Turnajaisareena:
Show käynnissä:
Ritareita valmiina turnajaisiin:
Peitsitaistelun huipennus:
Viimeksi muokannut Klazu, 05.10.12 02:56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.