Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
tekijänä Jatup
#109008
Merijalin rannasta. Puutalo on ottanut jo muotonsa.
Kuva
Kuusiluodon Runo. Tässä tulee olemaan kolme vaihetta. Kakkosvaihe, eli Kuusiluodon Saaga, on ennakkomarkkinoinnissa juuri nyt. Sijainti vain 200m kauppatorilta!
Kuva
Kuva
Runon asunnot tuntuivat menevän jopa hämmentävän nopeasti, kun ottaa kaikkien muiden hankkeiden tilanteen, joten saa nähdä, miten tässä käy. Nyt tuntuu hyvän hetkellisen vireen jälkeen ainakin uusien hankkeiden kohdalla varaukset vähän tyssänneen. Pateniemenrannan Panoraama on oikeastaan ainoa hanke tällä hetkellä, jonka toteutumisesta olen suhteellisen varma. 50 prosentin varausasteen täyttymiseen tarvittaisiin vain 3 asuntoa. Pohjola Rakennus näyttää tiputtaneen Hiukkavaaran hankkeensa ja Hartelakin on vetäytynyt ainakin hetkellisesti Höyhtyän Mustarastaasta. Toisaalta tässä tilanteessa muutaman hankkeen tippuminen ehkä mahdollistaa, että joku jäljelle jääneistä toteutuu todennäköisemmin.

Sitten vielä Kaarnatie. Harjakorkeus lähestyy. Alppilan ilmeeseen nämä kaksi taloa ovat kyllä tuoneet ison muutoksen jo nyt. Pajala on ollut kiinnostunut toteuttamaan korttelin loput kaksi Kaarnatien puoleisista taloista, niiden toteuttajan piti ilmeisesti olla alunperin eri firma. Kyseessä olisi samantyyppinen pari, jossa olisi 6- ja 7-kerroksiset talot.
Kuva
Kuva
Kuva
sakkr, tiiliskivi, veka ja 1 muuta peukutti tätä
tekijänä Jatup
#109013
Kotikatu365 näköjään kokeilee onneaan ja on laittanut Länsi-Tuiran Lipporannan kortteliinsa uuden kerrostalon ennakkomarkkinointiin. Kyseessä on tuo etummainen 8-kerroksinen pistetalo. Ihan yleisen kaupungin tiivistymisen lisäksi plussaa olisi, että ainakin yhdestä rakennusalan ahdingon aiheuttamasta rakentamattomasta kuopasta päästäisiin eroon.
Kuva
Kuva: Kotikatu365
hmikko, Kantti peukutti tätä
tekijänä Jatup
#109115
Uudet väestötilastot Oulun asuinalueiden osalta julkaistu, niin voin jatkaa tätä sarjaani Oulun keskustan väestökehityksestä. Viime vuonna keskustaan ei valmistunut yhtään uutta asuinrakennusta, joten kaikki tämä väestönkasvu on perustunut tyhjinä olleiden asuntojen täyttymiseen tai asuntokuntien koon kasvamiseen. Ottaen huomioon rakentamisen vähyyden ja perustuen pikaiseen vilkaisuun keskustan lähialueista, samaa on tapahtunut muissakin kaupunginosissa. Tänä vuonna ainoa valmistuva asuinprojekti on Kuusirannan Runo (26 asuntoa) joulukuussa ja ensi vuonna sitten Graadi (51 asuntoa), jotka lisäävät uusien asuntojen määrää ainakin vähän, mutta sama dynamiikka taitaa olla pelissä tänäkin vuonna näissä väestönumeroissa kuin viime vuonna. Joten tuskin mitään isoa hypäystä nähdään. Vaikka rakentaminen tervehtyisi nyt yhtäkkiä, uusien asuntojen osalta lisäykset tulisivat varmaan menemään vuoden 2028 puolelle.

Keskustan suuralue
2012 19 645
2013 19 790 (+145)
2014 20 275 (+485)
2015 20 347 (+72)
2016 20 472 (+125)
2017 20 611 (+139)
2018 20 738 (+127)
2019 20 732 (-6)
2020 21 298 (+566)
2021 21 920 (+622)
2022 22 394 (+474)
2023 22 565 (+171)
2024 23 308 (+743)
2025 23 781 (+473)
2026 23 937 (+156)
sam peukutti tätä
Avatar
tekijänä sam
#109203
Muutama känni... eiku kännyfoto tältä päivältä:

Terassitalojen valmistelevia töitä Vaakunarannassa.
Kuva

Tarveasuntojen ASO- ja seniorikohde Tuirassa valmistuu tämän vuoden puolella.
Kuva
Kuva
KuvaKuva

OSNAn Kaarnatien kohde etenee.
Kuva
hmikko, tiiliskivi, CalvinDeHaan ja 3 muuta peukutti tätä
tekijänä Jatup
#109205
Minusta on jännä, että Kaarnatien korttelin ensimmäinen talo on tuollaista vaalea rappausta ja toinen on sitten punaruskeaa tiiltä. Yleensä vähän mietin, että Oulussa tehdään turhan paljon kloonitaloja vieri viereen, mutta nyt taas tässä on jotenkin liikaa kontrastia itselle. Ehkä vaikutelma tasoittuu, kun kortteli etenee, mutta juuri nyt en oikein ole fani, tai sitten olen vain tylsä.

Muistutuksena korttelin kaava. Nämä kaksi ensimmäistä taloa ovat nuo VI- ja VII-talot tuosta vasemmasta alakulmasta. Toivottavasti rakentaminen pääsee alkamaan noiden vasemman yläkulman talojen kanssa mahdollisimman pian, kun tämä on valmiimpi. Laptilla on hankkeet tien toisella puolella (oikealla), mutta ne taitavat lähteä liikkeelle vasta, kun asuntorakentaminen taas käynnistyy paremmin.
Kuva
Oulun Seudun Karttapalvelu

Laitan väliaikapäivitystä projektien varaustilanteista. Näitä on tullut ja mennyt vielä enemmän, ja nyt ollaan hyvin pienessä määrässä hankkeita ennakkomarkkinoinnissa (kolme! ellen missanut jotakin), mutta Panoraama edelleen näyttää olevan lähimpänä toteutumistaan. Ja Saaga on kerännyt hyvin varauksia, aivan kuten Runo samassa korttelissa aiemmin. Mietin vähän, että kun toisaalta rakentamista on vähän, niin Merijalin ja Terassitalojen liikkeellelähtö on ehkä vähän syö kiinnostusta uusiin hankkeisiin. Tuo Rautu olisi kyllä tosi kiva jos toteutuisi, mutta nämä muut rakenteilla olevat hankkeet sekä lähempänä toteutumista olevat ovat varmaan vähän samoilla apajilla ostajien näkökulmasta. Se, että hankkeita on vähän, toisaalta ehkä ohjaa ostajia siihen suntaan, että joko Panoraama tai Saaga (tai molemmat) lähtisivät käyntiin tänä vuonna.

Panoraama, Pateniemi (Nastarakennus) 17/39 44%
Saaga, Kuusiluoto, Keskusta (Rakennusteho) 11/38 29%
Rautu, Lipporanta, Tuira (Kotikatu365) 2/46 4%

Mutta onhan tämä rakentamisvaiheessa ja ennakkomarkkinoinnissa olevien kerrostalohankkeiden määrä ihan naurettavan pieni, kun vertaa tilannetta edes parin vuoden taakse. Toisaalta nyt taitaa olla rakenteilla enemmän asuntoja, kuin vaikka viime vuonna, kun oltiin jo ihan pohjamudissa ja hetkellisesti keskustan Graadi oli jopa ainoa käynnissä oleva kerrostalohanke? Vuokrataloja on toki noussut jonkin verran, kuten nuo Kaarnatien talot sekä ainakin Hiukkavaarassa. (Uudempi lähiö Oulun itäpuolella, tiedoksi ei-oululaisille.)

Vaikka talolaisia kiinnostaakin enemmän varmaan Kanta-Oulun kehitys, mainitsen nyt tässä Oulun yleisen asuntorakentamiskeskustelun yhteydessä, että Kellossa (kylä/lähiö Oulun pohjoispuolella) on valmistumassa yksi 4-kerroksinen kerrostalo ja Haukiputaan keskustaan on ennakkomarkkinoinnissa toinen nelikerroksinen talo. Oulun ulkopuolella (mutta kaupunkialueella) Kempeleen aseman viereen on myös ennakkomarkkinoinnissa 5-kerroksinen talo, Laptin Kempeleen Loiste. Varaustilanne näyttää olevan 8/29 (29%). Seuraan näitä Kempeleen hankkeita vähän tarkemmin nyt, kun voisin kuvitella lähijunan tulon tekevän tuosta asemanseudusta kiinnostavamman paikan.
tiiliskivi, sam peukutti tätä
Avatar
tekijänä sam
#109207
^ Vapaarahoitteinen kerrostalomarkkina ei tosiaan tällä hetkellä oikein vedä. Omakotitaloja, rivareita ja yhtiömuotoisia pientalohankkeita on kuitenkin toteutumassa yllättävän paljon yleiseen markkinatilanteeseen nähden.

Ensi tiistain yhdyskuntalautakunnan listalla on kaksi kaavaluonnosta aseman seudulle. Molempien tieltä purettaisiin maakunnallisesti arvokkaaksi määriteltyä modernia rakennuskantaa.

Kauppurienkatu 33

Kauppurienkadun päässä sijaitsevan, tyhjillään olevan toimistorakennuksen tilalle halutaan asuinrakentamista. Kaavaselostuksessa on kaksi vaihtoehtoista luonnosta, joista toinen perustuu opiskelija-asumiseen tms. ja toinen tavalliseen asuntorakentamiseen. Eroja on pohjaratkaisuissa, pysäköintijärjestelyissä ja julkisivuissa. Vaikuttaa asialliselta.

Nykytila. Kuva: Paulus Markkula, YLE
Kuva

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

Kainuuntie 1

As Oy Raksila haluaa korvata 1970-luvun alussa valmistuneen rakennuksen suuremmalla. Tämä tönö on laadukas aikakautensa edustaja autohalleineen, uima-altaineen, isoine huoneistoineen ja maantasokerroksen materiaaleineen, mutta korjausvelka on varmasti suuri. Talon päädyssä on yhdysvaltalaisen Andrew Hemin maalaama muraali vuodelta 2018.

Nykytila. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen, Kaleva
Kuva

1960- ja 70-lukujen hulluina vuosina purettiin surutta koko 1900-luvun taitteen rakennuskanta neljän korttelin matkalta Syrjäkadun ja Ratakadun väliltä. As Oy Raksila nousi viimeisenä uudiskohteena näiden paikalle vuonna 1973. Loppuosa Puu-Raksilasta suojeltiin. Kuva: Uuno Laukka, Kaleva.
Kuva

Kaavaluonnoksessa esitetään paikalle 11-kerroksisen pistetalon ja 6-kerroksisen lamellitalon yhdistelmää. Pistetalo toimisi laajan risteysalueen kaupunkikuvallisena dominanttina keskustaan saavuttaessa. Havainnekuva keskustan suunnasta.
Kuva
Sama Kajjaanin suunnasta.
Kuva
  • 1
  • 69
  • 70
  • 71
  • 72
  • 73