Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Talon aulassa voit esitellä omia kuvia rakennuksista, kaupungeista ja muista urbaaniin teemaan liittyvistä kohteista. Esittele kotikaupunkisi tai kommentoi muiden kuvia. HUOM! Kuvat ovat tekijänoikeuslain suojaamia, eikä kuvien kopiointi ole sallittua ilman kuvaajan lupaa!
Avatar
tekijänä prepo
#5513
Tehdäänpä vaihteeksi uusi kaupunginesittelyketju. Ajelin viime sunnuntaina Joensuusta Poriin ja tein matkan varrella kävelykierroksen Varkauden kaupungissa. Muistan käyneeni lapsena vuoden 1990 Varkauden asuntomessuilla ja sen jälkeen pari kertaa ohikulkumatkalla, joten kovin tuttu tämä kaupunki ei minulle ole. Tämä ei ole siten mikään kaiken kattava kuvaus kaupungista, ja nettisivuja jälkeenpäin selattuani olisi parempiakin kuvauskohteita löytynyt.


Kuva
Montakohan Forum -nimistä liikekeskusta Suomesta löytyy?

Kuva
Liikekeskustaa reunustavat ankeat pysäköintialueet.

Kuva

Kuva
Uudemman näköinen kerrostalo.

Kuva
Korkein rakennus on vesitorni/asuintalo/hoitokoti vuodelta 1954.

Kuva
50-luvun kerrostalot.

Kuva
Kauppakadun pään aukio oli sunnuntaina melko hiljainen.

Kuva
Sitten viimekäyntini, ehkä muutama vuosi sitten, Kauppakadusta on tehty jalankulkijalle miellytävämpi. Nopeusrajoitus on 20 km/h ja pääosin katu on yksisuuntainen ja -kaistainen.

Kuva
Kuva
Arkkitehtuuria en kovi kauniiksi luonnehtisi, mutta katulamput ja kiveykset miellyttävät silmää.

Kuva
Uusi asuin/liiketalo noudattelee keskustan matalaa linjaa.

Kuva
Kuva
Tästä funkis-talosta tykkään.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kauppakadun toisessa päässä on ortodoksikirkko ja jokin keltainen talo...

Kuva
...ja lisää keltaisia taloja

Kuva
Seuraavaksi siirryn Päiviönsaarelle johtavalle sillalle. Kuva liikekeskustaan päin. Kaupunki on rakennettu liikenteen kannalta hankalalle paikalle, niemille ja saarille. Porista Joensuuhun kulkevat vt23 ja rautatie tekevät kaupungin kohdalla lenkin.

Kuva
Valtatie 23 kulkee keskustan läpi. Päiviönsaaressa on suuria tehdasrakennuksia ja julkisia rakennuksia.

Kuva
Oikeustalo.

Kuva
Oikeustalo ja kaupungintalo.

Kuva

Kuva
Päiviönsaarellakin on paljon 50-luvun kerrostaloja.

Kuva
Kuva

Kuva
Kuva
Funkishotelli

Kuva
20-luvun klassismia.

Kuva
Pienen kauppatorin taustalla näkyvät keskustan suuret tehtaat.

Kuva

Kuva
Savupiiput hallitsevat näkymiä.

Kuva
Joku Metson konttori?

Kuva
Tehtaissa näkyvät eri vuosikymmenten rakennusvaiheet.

Kuva

Kuva
Puutaloja tehtaiden katveessa.

Kuva
Funkiskirkko valmistui vuonna 1939.

Kuva
Kommilan kaupunginosa on rakennettu pääosin lähiötyyliin.

Kuva
Kuva
Julkisivuremontoitu 60-luvun talo.

Kuva
Muutama Kommilan liikekortteli on rakennettu kaupunkimaisemmin.

Kuva
Kun ilman karttaa lähtee vieraaseen kaupunkiin... ei ihan kymmenen kilometrin lenkkiä ollut tarkoitus kävellä, mutta ei Kommilasta päässytkään takaisin keskustaan kulkematta samaa reittiä takaisin tai kiertämättä... keskustan "skyline" neljän kilometrin päästä.

Kuva
Otin vielä vesitornista yhden kuvan ennen kuin kamerasta loppui akku.
Avatar
tekijänä grendy
#5515
Voi ankeus taas :)... En tiä mikä noissa pienissä/keskikokoisissa kaupungeissa niin masentaa mutta sellanen tunne taas tuli kun kuvat katto läpi.. Tai no, oikeastaan kun miettii vähänkin että mikä niissä masentaa on esim hiljaisuus! Yksi ihminen siellä, toinen täällä... kuollut fiilis iskee heti.

Ja noita vesitorni/asuintalo -yhdistelmiä en tuu varmaan ikinä ymmärtämään :).. Ihan kivan näkönen toikin talo olis ilman tota vesitorni-osuutta :D
Avatar
tekijänä RV
#5610
Ihan kiva paikka,etenkin 50-luvun talot ja funkisrakennukset miellyttää silmää. ;)

Tosin tulee tällainen "minä olen ainoa eloonjäänyt"-fiilis.

[viestit yhdistetty]
Avatar
tekijänä grendy
#5612
Täällä ei oo tarkotus "chattailla" että joka lauseelle tulee oma kirjoitus.. eli kirjoita yhteen vastaukseen se mitä on sanottavana äläkä spämmää...
Avatar
tekijänä satama
#5614
Vai ankea! Paikkahan on nätti kuin mikä. Noin modernit talotkin on iloisen näkösiä.
Kuva
Avatar
tekijänä Sky-Will
#5617
Varkaus näyttää todella viihtyisältä pikkupaikkakunnalta. Ainoana miinuksena löydän muiden pikkukuntien tapaan kuolleen keskustan.
Varkaudesta löytyy todella hienoja vanhoja rakennuksia. Keskusta toki voisi olla hieman korkeampaa rakennussuuntausta, että tulisi urbaanimipi tunnelma. Hyvä näinkin. Lisää ihmisiä vaan kaduille mansikkakojuja pystyttämään niin hyvä tulee ;) Lisää tälläisiä kattavia kuvakierroksia Prepo :)
Viimeksi muokannut Sky-Will, 05.06.06 01:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tekijänä Toni
#5621
^
Ei missään nimessä korkeampia rakennuksia, Ville. :) Päinvastoin, yhtään vähänkin korkeammat tuossa kokoluokassa heikentäisivät sitä urbaaniutta.


Kuiteskin kiitos paljon taas threadista!

Varkauden keskusta näyttää miltä pienten kaupunkien tulisi näyttää. Ei ylikorkeita pistetaloja, isoa valtatietä halkomassa keskustaa tai paria hassua lähiömarket+Ärrä yhdistelmää tomittamassa palveluiden virkaa. En tiennytkään että tälläistä löytyy Suomesta.

3-kerrosta on juuri oikea korkeus tälläisen kokoisiin kaupunkeihin, kuten myös korttelirakentaminen. Ainoa haittapuoli lienee paikan hiljaisuus, mutta se varmaan selittyy päivällä ja kellonajalla (sunnuntai).

Ei ollenkaan ankea - päinvastoin. Menee ehdottomasti suomalaisten pikkukuntien kärkeen yhdessä historiallisten kaunokaisten (Naantali, Porvoo, Raahe, Rauma, yms.) sekä Savonlinnan kanssa mitä arkkitehtuuriin ja kaupungin ulkonäköön tulee. Varkautta voi kutsua keskieurooppalaisen kaupunkimaiseksi.
Avatar
tekijänä Sky-Will
#5622
Monilla paikkakunnilla on ongelmana juuri Tonin mainitsemat marketit. Pieni market voi rakentaa jumalattoman suuren parkkipaikan niin että häviää koko alueen tiiviys. Varkaudessa näitä ei näytä olevan kovinkaan paljoa. Tai satama ei vaan halunnut näyttää niitä meille ;) Varkaus olisi kenties kehittynyt suuremmaksikin vetonaulaksi Suomessa mutta sijainti on todella huono. Junallakin pääsee varkauteen vaan taajamajunalla monien vaihtojen jälkeen.

Kaupunki ei kärsi ankeudesta. Päinvastoin. Kotipaikkakuntarakkaus ei ole itselläni kovin suurta koska ainakin Varkaus näyttää seinäjokea mukavemmalta paikalta ;)
Viimeksi muokannut Sky-Will, 05.06.06 01:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
tekijänä prepo
#5629
Lisää tälläisiä kattavia kuvakierroksia satama
Krhm.. Satama ei kuvannut näitä... :?

Noh, kaikki valittaa taas paikan autiutta... pikkukauppojen liikekeskustat ovat Suomessa varmaankin autioita missä päin vaan sunnuntaisin.

Isoimpien markettien (pari korttelia Kauppakadusta) luona oli enemmän väkeä kun kesäsunnuntaisin ne saavat olla auki, mutten niitä viitsinyt kuvata. Marketit parkkikenttineen ovat samanlaisia kaikkialla.
Junallakin pääsee varkauteen vaan taajajunalla monien vaihtojen jälkeen.
Kyllä Varkauteen muuten pääsee junalla yhdellä vaihdolla monista kaupungeista (Hki, Tre, Tku, Oulu, Lahti jne.). Mutta ei Seinäjoelta.
Avatar
tekijänä Sky-Will
#5630
Anteeksi Prepo :) Tuli oikosulku :D
Avatar
tekijänä H.C.
#5632
Ei tosiaan yhtään hullumman näköinen kaupunki. Olen itse pariin otteeseen matkalla Tahko vuorelle poikennut Varkaudessa syömässä, mutta edellisestä kerrasta taitaa olla jo yli 10 vuotta. Muistelin sen jotenkin isompana, mutta sekoitan varmaan Kuopioon jossain määrin kun samalla reisulla on tullut sielläkin aina käytyä. Nuo tehtaat kuitenkin ovat hyvin pysyneet muistissa.

ai että mä rakastan tätä valkoista taloa, on kyllä pidetty hyvässä kunnossa :)
http://i71.photobucket.com/albums/i145/ ... lykatu.jpg

Vesitorni/sekatalo on myös todella piristävä, paljon mukavampi kuin nämä tyypilliset betonisienet. Näin soisi vesitorneja rakennettavan enemmänkin (onhan niitä siellä täällä, mutta... enemmänenemmän!!).
tekijänä Sasu K
#5652
Todella fantastisen näköistä teollisuuskaupungin funkista!

Varkaus on minusta kaunis kaupunki, mitä olen siellä muutaman kerran pistäytynyt kesäisin ohiajomatkalla Itä-Suomeen.

Keskusta vaikuttaa ihan kelvolliselta. Melko tiivis ja matala keskusta on kaupunkikuvallisesti tasapainoinen. Nauhaikkunaisilla elementtiliiketaloilla on yleensä onnistuttu pilaamaan suomalaisten pikkuakaupunkien vanhat keskustat 1970-luvulla, mutta Varkaudessa ne ottavat jopa yllättävän hyvin paikkansa.

Tuon vähän brutaalin vesitorni-asuintornin tuntumaan rakentaisin toisen samankorkuisen, mutta modernin tornitalon. Sillä saisi aikaiseksi mielenkiintoisia kaupunkikuvallisia jännitteitä. Valitettavasti kaupungin sijainti ja koko huomioon ottaen sellaiselle ei vain löydy kysyntää.
Avatar
tekijänä RV
#5654
Aika uskomaton tuo vesitorni, ottaen huomioon että kaupungin väkiluku oli 50 vuotta sítten varmasti alle 5000. Onko kukaan muuten pysähtynyt miettimään, miksi kaupungin nimi on Varkaus?
Avatar
tekijänä prepo
#5667
Onko kukaan muuten pysähtynyt miettimään, miksi kaupungin nimi on Varkaus?
Kaupungin nettisivu kertoo tämmöistä:
Varkaus-nimestä voidaan esittää useita luontevia selityksiä. Varmaa on, että nimi on vanha. Asiakirjoissa se mainitaan tilan nimenä ensikerran 1526, joten nimi on synytynyt viimeistään 1400- ja 1500-luvun vaihteessa. Mahdollisesti Varkaus-sanan kantaosa on varka. Se voisi liittyä lapinkielen vuörkä-sanaan, joka merkitsee kätköä. Tällöin Varkaus olisi kätköpäikka, kätköys. Näin tämä kätkö- tai säilytyspaikka liittyisi siihen, että Varkauden seudulla, tässä Saimaan vesistön polttopisteessä olisi ollut säilytyspaikka, kuten siinä olikin.

Eräs tulkintatapa on liittää sana tiettyyn varkauteen. Vanhan tarinan mukaan joukko varkaita oli paennut eräästä linnasta (Savonlinnasta), ja varasjoukko oli tullut näille tienoin ja kätkenyt varastetun aarteen Varkausmäkeen.

Lähde: Hannu Soikkanen. Varkauden historia, 1962
Eikös joitain vuosia sitten kaupungin nimeä oltu muuttamassa vanhaan muotoon "Warkaus", mutta kielitoimisto tai joku muu taho ilmoitti, että se on suomenkielen vastainen muoto, joten esityksestä luovuttiin.
tekijänä alexina
#6398
Varkaudessahan on se kamalan korkea silta. Löytyisköhän kuvia siitä?