Turun Sanomissa ensimmäinen artikkeli ilmeisesti uudessa juttusarjassa ''Toteutumaton Turku''. Esittelyssä 90-luvulla elänyt kohtalaisen mahtipontisesti nimetty ''Atlantis'' eli meriakvaario. Kun tuota havainnekuvaa katsoo, niin ehkä ihan hyvä ettei hanke toteutunut suunnitellulle paikalle, mutta edelleenkään, 30 vuotta myöhemmin, Turussa ei ole vastausta Tampereen Särkänniemelle tai Helsingin Linnanmäelle.
Turun vetonaulaksi oli tulossa jättimäinen meriakvaario, jossa eläisi pingviinejä, rauskuja ja haita – Mitä tapahtui Turun linnan naapuriin kaavaillulle miljoonahankkeelle?
––
1990-luvun alkumetreillä syntynyt salamyhkäinen hanke kuoli yhtä hämärissä oloissa kuin syntyikin: 15 vuoden ajan puuhattu yritys hiipui olemattomiin 2000-luvun puolivälissä.
Turun uudeksi vetonaulaksi kaavailtu matkailuhanke esiteltiin julkisuudessa ensimmäisen kerran marraskuussa vuonna 1993.
Tuolloin Turun Sanomat kertoi, että sataman alueelle suunnitellaan merihenkistä turistipyydystä, jota oli valmisteltu salassa jo vuoden ajan.
Mystisen hankkeen puuhaajiksi ilmestyivät julkisuuteen sataman liepeillä toimivat yritykset Puu Oy Hakanen, Wikeström&Krogius ja Kiinteistö Oy Turun Satamatorni, jotka tekivät varauksen kaupungin omistamasta tontistaan.
Yhtiöiden suunnitelmien mukaan rakennuskompleksissa olisi 8 000 neliötä, joiden sydämeen tulisi 30-metrinen valtameriakvaario ja joukko pienempiä erikoisakvaarioita. Näiden läpi kuljettaisiin 70 metriä pitkää akryylimuoviputkea.
––
Kustannusarvio oli 80 miljoonaa markkaa. Tästä puolet oli tarkoitus kattaa lainarahalla ja loput osakeannilla, johon osallistuville lupailtiin osinkoa ja ilmaista sisäänpääsyä Atlantikseksi nimettyyn vetonaulaan.
Aikataulu oli optimistinen, ellei utopistinen: rakentamisen oli määrä alkaa jo seuraavana vuonna.
Turun apulaiskaupunginjohtaja Juhani Määttä lupaili, että kaupunki käsittelee kaavan nopeasti. Näin myös tapahtui, sillä kaavaluonnos hyväksyttiin demarien ja kokoomuksen johdolla jo vuoden 1994 helmikuussa ja valtuusto sinetöi päätöksen myöhemmin samana vuonna.
––
Tammikuussa vuonna 1994 päästiin viimein asiaan: hankkeen puuhaajat kertoivat, että rahoitus oli pääosin järjestynyt "valtakunnallisten matkailualan yritysten" avulla. Mukana oli myös turkulaisia tahoja, ehkä laivayhtiöitäkin.
Hinta-arvio oli pudonnut 60–80 miljoonaan markkaan ja rakennuksen muoto muuttunut kolmi- tai nelikerroksisesta yksitasoiseksi.
Rahoittajia odotellessa alkoi vastoinkäymisiä tipahdella, sillä hankkeesta valituksia tekivät ympäristöaktivisti Maarit Nermes ja valtuutettu Olavi Mäenpää (sit).
Hankeyhtiö vakuutteli kuitenkin, että rakentaminen alkaa – tosin vasta vuonna 1996 ja puolta pienemmin neliömäärin, minkä lisäksi hinta-arviokin oli jo pudonnut 50 miljoonaan markkaan.
Yhtiö täsmensi, että tiloihin tulee vesiputous, kosketteluallas ja pala trooppista sademetsää. Meribiologian ekspertti Markku Varjo kuvaili, miten vesi valmistetaan itse hanavedestä suolaa lisäämällä.
––
Hanketta viivytti seuraavaksi korkeimpaan hallinto-oikeuteen päätynyt valitus. Tonttivarausta lykättiin, ja rakennusaikatauluksi arvioitiin vasta vuosi 1998.
Julkisuuteen astui Wikeström & Krogiuksen toimitusjohtaja Torbjörn Wikeström, jonka mukaan kumppaniksi oli tulossa suuri englantilainen akvaarioyhtiö, jonka nimi ei tuolloin selvinnyt.
– En muista sitä, Wikeström mietti Turun Sanomissa helmikuussa 1997.
Rakennusvuosi muuttui pian vuodeksi 1999. Uuden viivästyksen syytä ei kerrottu.
––
Yhtäkkiä toiminnan pyörittäjäksi löytyi amerikkalainen jättiyritys International Consept Management, jonka piti käynnistää toiminta vuonna 2001.
Samaan aikaan Atlantis alkoi kuitenkin kadota julkisuudesta. Ilkka Karhemo oli vaitonainen rahoituksesta ja jenkkiyrityksestä, ja vuokrarästit kaupungille alkoivat painaa.
Yhtiö oli maksuvaikeuksissa, ja se vaihtoi nimensä Atlantis-Turusta Kiinteistö Oy Linnankartanoksi.
Mukaan kuvioon ilmestyi uusi liikemies, Jorma Karskela, jonka mukaan alueelle pitikin tehdä nyt outlet-kylä. Rakennuslupaa aiottiin hakea vuonna 2004. Karskela vetäytyi piakkoin projektista terveyssyistä, ja aiempi puuhamies Ilkka Karhemokin oli jo kadonnut julkisuudesta.
Meriakvaariosta ja ostosparatiisista kertovat lehtijutut alkoivat käydä yhä harvemmiksi, ja viimeinen Turun Sanomissa aiheesta julkaistu juttu ilmestyi vuonna 2007. Siinä todettiin Atlantiksen olleen vain tarua.
Sen koommin aihetta ei käsitelty, eikä missään vaiheessa käynyt selväksi, oliko hankkeella koskaan ollut yhtäkään rahoittajaa tai ainuttakaan toteutumisen edellytystä.
Uponneen Atlantiksen tilalle alettiin vuonna 2014 kaavoittaa asumista, ja nyt paikalla on Harppuunakortteli.
––
https://www.ts.fi/uutiset/5679906