- 30.07.05 12:57
#2302
Kävin nopeasti Toijalassa 28.7.2005 klo 11 aikoihin. Se olikin sitten elämäni ensimmäinen kerta, kun olen kyseisen kaupungin keskustassa käynyt. Moottoritietä pitkin olen ohi mennyt useammankin kerran. Otin muutaman kuvan pieneltä alueelta, jälkeenpäin jäi vähän harmittamaan, ettei tullut kuvattu enempää.
Paras Toijalan kartta löytyy kaupungin nettisivuilta. Karttaan on merkitty tummemmalla kaikki kerrostalot, sekä liike- ja julkiset rakennukset. http://www.toijala.fi/Kartat/kartat/default.htm
1. Ensimmäisessä kuvassa on Valtatie, S-Marketin (kartan isoin rakennus) kulmalta, kohti pohjoista. Oikeassa laidassa näkyy rautatien yli nousevan tien penkka, jolta on kuvattu kuvat 3-5.

2. Samasta kohtaa kohti etelää. Tämä on havaintojeni perusteella kaupungin keskeisin paikka, sillä muualla ei paljoa ihmisiä näkynyt. Kirkko ja tori jäävät oikealle talojen taakse, mutta siellä oli tooodella autiota.

3. Edelliset kuvat oli otettu noiden S-lippujen kohdalta. Rautatie jää kuvan vasemmalle puolelle.

4. Edellisessä kuvassa oikeassa laidassa vilahtanut talo Valtatien ja Pätsiniementien risteyksessä. Varmaan keskustan vanhin ja samalla isoin asuinkerrostalo.

5. Kohti pohjoista, rautatieasema jää oksien taakse.

6. Valtatien ja Pätsiniementien risteyksestä kohti länttä.

7. Samat talot vähän lähempää: betonimöykkyjä tyhjine liiketiloineen. Seassa yksi uusikin talo.

8. Muutama kymmentä metriä takaisinpäin Valtatietä. Näkymä Valtatieltä Myllytielle kohti länttä. Virastotalo, eli suomeksi Kaupungintalo.

9. Näkymä samasta kohtaa kohti itää. Nämä näkyikin osittain jo tokasta kuvasta.

Siihen nähden, että Toijalassa on vain 8300 asukasta, näytti keskusta varsin hyvältä. Ihmisiä oli todella vähän liikkeellä, ehkä siihen vaikutti kellonaika.

Viimeksi muokannut Anssi, 30.07.05 13:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.