Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

#55357
"Oikea kaupunki" eli pari hassua umpikorttelia tuolla paikalla ne vasta tylsiltä näyttäisivät. Oma veikkaukseni on ettei tontille tule lopulta mitään.
#55363
Enpä usko, että Nurmijärvelle muuttoa pohtiva edes harkitsisi Töölöä. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Että tuo Nurmijärvi-läppä alkaa käymään aika vanhaksi. Mutta täytyy kyllä ihmetellä näitä suunnitelmia, sillä jokainen tietää, että mitään tuollaista varsinaisen erikoisia muotoja omaavia rakennuksia ei tule. Miksei voida vain suunnitella realistisemmin heti alusta, ettei tarvitse mennä pari vuotta kustannusleikkausprosessia läpi? Lisäksi maan alle rakentaminen on kallista. Onko tässä nyt pelkona se, että Olympiastadion peittyy liiaksi? Eihän se nykyisinkään näy risteyksestä juuri nimeksikään. Tosiaan jotain Clepen blogissaan esittelemän suunnitelman tapaista ennemmin tuolla paikalla näkisin.
#55367
RV kirjoitti:"Oikea kaupunki" eli pari hassua umpikorttelia tuolla paikalla ne vasta tylsiltä näyttäisivät. Oma veikkaukseni on ettei tontille tule lopulta mitään.
Joku Flamingo+jäähalli voi olla mielestäsi kiinnostavampi kuin asuinkorttelit, mutta tuollaiset sopivat paremmin jonnekin Kehä III:n varrelle. Silloin säkin pääsisit autolla sinne eikä tarvitsisi tuskailla keskustan "liikennehelvetissä". Se on kyllä totta, että tuohon ei tule mitään mikäli parkkipaikkoja ei jotenkin korvata.
#55370
Kazaam kirjoitti:Enpä usko, että Nurmijärvelle muuttoa pohtiva edes harkitsisi Töölöä. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Että tuo Nurmijärvi-läppä alkaa käymään aika vanhaksi.
Enpä usko, että Töölöön muuttoa pohtiva edes harkitsisi Nurmijärveä (ai niin, eihän Töölöön rakennetakaan mitään uutta pakko kai ottaa Nurmijärvikin harkintaan....) Kyse on IMO siitä, mihin tänne PKS-alueelle tunkeva porukka asutetaan, millaisten liikenneyhteyksien varaan. Ehkä Nurmijärvi-läppä on siinä mielessä vanhentunut, että urban sprawl on tässä vuosikymmenien saatossa jo edennyt paljon pidemmälle. Hyvinkää-läppää anyone?

75000€ konsulteille ;) Eipähän tarvitse Töölö-Seuran teettää kilpailevaa vesitettyä suunnitelmaa. Kaupunki teki sen jo.
#55371
Kazaam kirjoitti:Enpä usko, että Nurmijärvelle muuttoa pohtiva edes harkitsisi Töölöä. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois. Että tuo Nurmijärvi-läppä alkaa käymään aika vanhaksi.
Ei varmaan, mutta mitä harvemmin kaupunki rakennetaan sitä kauempana on se aito maaseutu joka joitain ihmisiä houkuttaa. Lisäksi jotkut muuttavat kehyskuntiin siksi että saisivat isomman talon halvemmalla. Jos asumisen hinta saataisiin alas ei tarvitsisi muuttaa niin kauas. Töölö ja Nurmijärvi eivät ole vaihtoehtoja, mutta eivät nämä ole toisistaan täysin riippumattomiakaan.
#66834
http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/uutiset ... kylpylalle
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Eläintarhan alueen maankäytön periaatteita kokouksessaan 29. huhtikuuta. Kaupunkisuunnitteluvirasto esittää alueelle yksittäisiä uusia rakennuspaikkoja. Alueen maisema- ja kulttuuriarvot sekä puistomainen yleisilme halutaan kuitenkin säilyttää.
Kuva
http://www.sarela.fi/kaupunkisuunnittel ... unta-15-4/
#71678
Homma taas elää. Liekö Hannu Penttilän syrjäyttämisellä mitään tekemistä asian kanssa? Penttilä kunnostautui kaikkien Töölönlahden pohjoispuolen kehittämishankkeiden tyssääjänä.
Keltainen valo näyttää vaihtuvan vihreään jääkiekkoseura Helsingin IFK:lle: sen satojen miljoonien eurojen hallihanke näyttää etenevän.

Ajatus saa valon myös seuran hallituksen puheenjohtajan Timo Everin silmiin: "Olemme neljä vuotta seisseet keltaisissa valoissa. Nyt luotan hankkeen etenemiseen kaupungilla."

Everi seisoo Mäntymäen kentällä kolmiossa, jonka muodostavat Töölön kisahalli, Olympiastadion ja Ooppera. Kaupungin ja HIFK:n kesken on saavutettu yhteisymmärrys, että urheilu- ja kulttuuriareena tulisi tähän.

Kyse on arvoalueesta, johon on erittäin hyvät kulkuyhteydet.

Suurhanke on tässä kuussa Helsingin poliittisessa käsittelyssä. Kyse on seuralle varattavasta tontista: suunnitteluvaraus on yli puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen etenemässä 21. tammikuuta kiinteistölautakuntaan.

Ennen joulua Everi kertoo neuvotelleensa kiinteistöviraston ja sen päällikön Jaakko Staufferin kanssa.

"Hyvin todennäköisesti", Stauffer vahvistaa aikataulun.

Kaupunkisuunnittelulautakunta oli viime keväänä arvioinut, että halli voisi vaihtoehtoisesti tulla nykyisen jäähallin viereen Nordenskiöldinkadulle.

Kokoomuslaisia valtapoliitikkoja hanke miellyttää. Kiinteistölautakunnan puheenjohtajana väistymässä oleva Pia Pakarinen (kok) ja kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok) pitävät yksityisin varoin tehtävää areenaa tervetulleena.

"Kaupungilla on vähän rahaa mihinkään. On hyvä, jos jokin taho pystyy", Pakarinen sanoo.

Kaupungilla on Pakarisesta ollut vaikeuksia suhtautua sen koneiston ulkopuolella elävään hankkeeseen. HIFK:n puuhamiehet ovat olleet yhteydessä häneen, koska eivät ole tienneet, kuka hoitaa asiaa.

"Kukaan ei ota hankkeesta vastuuta. Hankkeen vetäjille annetuista päivämääristä ei ole pidetty kiinni, mikä vie uskottavuutta", Pakarinen kuvaa.

Hankkeille pitäisi Pakarisen mukaan määrätä vastuuhenkilö, "joka hoitaa asiakasta samaan tapaan kuin firmoissa".

Odottaessaan kaupungin ratkaisuja HIFK:n Everi on neuvotellut suomalaisten kiinteistösijoittajien kanssa rahoituksesta.

Mukana on ollut eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Paikka on Ilmarisen kiinteistöjohtajan Tomi Aimosen mukaan hyvä ja selvästi alikäytössä pysäköintialueena. Hanke kiinnostaa Ilmarista.

"Hallikonsepti on vähän uusi, eikä Suomessa ole vastaavaa. Siksi pitää vielä arvioida, olemmeko valmiit sijoittamaan siihen. Päätös vaatii varmuutta kaavasta", Aimonen puntaroi.

Everi ei nimeä sijoittajia: "Toimijat ovat kotimaisia kiinteistösijoittajia, kuten eläkevakuutusyhtiöitä. Kaupunki toki tietää, keitä mahdolliset rahoittajat ovat."

Paljon pitää vielä tehdä, ennen kuin 120 000-neliöistä kokonaisuutta voi päästä rakentamaan.

Kokonaisuudesta tulisi liki kolme kertaa sen kilpailijan Hartwall-areenan kokoinen.

"Hanke on vaativa. On keskusteltava, miten asumista, liikennettä ja päivittäistavarakauppaa koskevat ratkaisut loksahtavat paikoilleen", Stauffer arvioi.
Yksi kaupunkia hiertänyt asia on ollut kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Olympiastadionin ympäristön muuttuminen.

Siksi areenaa on siirretty piirun verran itään. Tiloista 70 prosenttia on tulossa maan alle.

"Kisahalli on selvästi suurempi kuin meidän maanpäällinen tilamme", Everi sanoo.

Maanpinnalle tulisi hotelli ja ravintoloita sekä 8 000 kerrosneliömetriä asuntoja. Niistä hanke saisi myös rahoitusta.

Hotellista voisi Everin mukaan tulla neljän tähden konferenssihotelli, jossa voisi olla paikkoja vieraileville urheilijoille.

Asunnoista osa olisi pieniä – mahdollisesti opiskelija-asuntoja urheileville nuorille.

"Emme ole tekemässä luksusasuntoja, kuten Töölönlahden toisella puolella", Everi sanoo.

Kaupunkilaisilla olisi Everin mukaan vapaa pääsy valtaosaan tiloista. "Paitsi niihin, joihin on ostettava pääsylippu."

Kävijöitä on alustavien laskelmien mukaan mahdollisesti viisi miljoonaa vuodessa.

"Olemme tekemässä areenasta älykkään teknologian keskuksen. Tulija näkisi kännykkäsovelluksesta, miten areenalle voi tulla ja missä on pysäköintitilaa."
Kuva
http://www.hs.fi/kaupunki/a1420697590768
#71682
Hienoa! Ihmettelen vaan, miksi neljän eikä viiden tähden hotelli. No, kunhan tuokin häpeätontti alkaa rakentumaan. Liikenteellisesti tämä on kuitenkin hyvin haastava hanke. Ehkä jossakin mainittu Veturitien jatke eli käytännössä yhteys Pasila-Keskusta onkin suunniteltu muun muassa tätä silmilläpitäen?
#71687
Vaikuttaa edelleen takaperoiselta tämä mekanismi, jossa vanhojen merkkirakennusten viereen halutaan sijoittaa isot tilat piiloon, joten tehdään kalliilla maan alle, vaikka kaupungissa olisi tilaa pinnallakin riittämiin. Samalla tavalla Musiikkitalon tilat haudattiin, kun Eduskuntatalon edessä pitää nöyrtyä. Niin pitääkin, mutta olis esim. Sibelius-Akatemian tilan mahtuneet radan varteen tehtyjen toimistotalojen joukkoon kun olis tehty tiuhempaa. HIFKin hankkeen tilaohjelma paisuu näemmä siksi, että kylkeen pitää ladata kaikenmaailman tuottavia investointeja tuottamattoman maksamiseksi.
"Kaupungilla on vähän rahaa mihinkään. On hyvä, jos jokin taho pystyy", Pakarinen sanoo.
Maanpinnalle tulisi hotelli ja ravintoloita sekä 8 000 kerrosneliömetriä asuntoja. Niistä hanke saisi myös rahoitusta.
Tää nyt kuulostaa siltä, että kaupungilla ei ole rahaa mihinkään, mutta sillä on varaa antaa noiden asuntojen sun muiden rakennusoikeus lahjaksi.
#71692
hmikko kirjoitti:Tää nyt kuulostaa siltä, että kaupungilla ei ole rahaa mihinkään, mutta sillä on varaa antaa noiden asuntojen sun muiden rakennusoikeus lahjaksi.
Juurikin näin. Jos muun rakennusoikeuden tuotolla kattaa maan alle rakennettavan jäähallin rakennuskustannukset, rakennusoikeudesta on pyydetty hallin verran liian pientä hintaa. Ehdottomasti tuolle paikalle pitää rakentaa ja paljon, ja miksei sitten vaikka jäähallia/"tapahtuma-areenaa", mutta puhe siitä, että hanke toteutettaisiin yksityisellä rahalla pitäisi kyllä unohtaa.

Subventiota pitää voida kutsua avoimesti subventioksi, vain siten on mahdollista keskustella järkevästi subventoinnin priorisoimisesta.
#74449
HIFK sai haluamansa tonttivarauksen Mäntymäeltä – suunnitteluaikaa reilu vuosi

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina varata Mäntymäen ja Kisahallin alueelta tontin HIFK:n monitoimiareenaa varten.

Varaus on voimassa reilun vuoden, kesäkuun loppuun 2016 asti. Varauksen edellytyksenä on, että siihen mennessä selvitetään monitoimihallin ja siihen liittyvän asunto- ja liikerakentamisen mahdollisuudet. Varaus koskee suuruudeltaan 60 715 neliömetrin suuruista aluetta.

Tonttivarauksessa edellytetään myös sitä, että samaan aikaan Mäntymäen suunnitelmien kanssa tehdään vaihtoehtoinen hankesuunnitelma vanhan jäähallin viereen Nordenskiöldinkadulle.

HIFK ehdotti vuonna 2012 Garden Helsinki -nimistä monitoimiareenaa kaupungin omistamalle Mäntymäen kentälle. Halli on tarkoitus rahoittaa sen yhteyteen rakennettavilla asunnoilla sekä hotellilla ja muulla liiketilalla.
http://www.metro.fi/uutiset/a1387811440956
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 19