Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä Krio
#47776
hmikko kirjoitti:En nyt olisi Konepajan alueesta ihan ensimmäisenä huolissani. Siinä tiheys on kuitenkin kohtuullinen, ja puistikotkin näyttävät sen verran kompakteilta ja rajatuilta, että ne eivät jää ei-kenenkään-maaksi. Nykysuunnitelmien mukaan jos mennään, niin paljon pahempi huti Pasilassa on tulossa tornikorttelista, jossa on mennyt pieleen suunnilleen kaikki. Mutta se siitä, aiheesta on omakin ketjunsa.
Olisit huolissasi Kalasatamasta, jossa on nousemassa kahdeksan yhtä rumaa pökälettä.
tekijänä hmikko
#47777
Krio kirjoitti: Olisit huolissasi Kalasatamasta, jossa on nousemassa kahdeksan yhtä rumaa pökälettä.
No juu, mutta eipä liity sekään aiheeseen, ja Cino Zucchiahan ei ole valittu Pasilan tornien arkkitehdiksi, joten niiden lopullisesta ulkomuodosta ei taideta tietää vielä paljon mitään. Tai ehkä aiheet liittyy silleen, että sekä Teollisuuskadun lamellitalo että Kalasataman keskus ovat molemmat turhan suuria yksiköitä, Kalasataman keskus tietysti aivan megalomaaninen klöntti. Nykyinen suunnittelu- ja rakentamiskoneisto tuntuvat johtavan näihin. Pasilassa seuraavana tulossa keskuskortteliin jättiostari.
Avatar
tekijänä Clepe
#47779
Archie kirjoitti:Hmm... Kyllä näin asukkaan näkökulmasta yksi kantakaupunkiasumisen ongelmista monilla alueilla on se, että riittävän hyvin varustettuja (eli isoja) ruokakauppoja ei tahdo löytyä kävelymatkan päässä. Jos haluaa syödä vähänkään monipuolisemmin, täytyy lähteä esikaupunkialueen tai ydinkeskustan ruokakauppoihin. Ei isojen markettien puuttuminen elävyyttä lisää, päinvastoin. Ilman ruokamarketteja keskusta-alueistakin tulee nukkumalähiöitä. Kyllä marketit olisivat noilla konehalleille toivottuja.
Ne ydinkeskustan ruokakaupat nyt ei vaan kooltaan ole kovin suuria, monipuolisia kylläkin. Esikaupunkien marketit taas ovat jättikokoisia mutta yli puolet pinta-alasta taitaa olla aivan jotain muuta kuin ruokaa. Ja maitohyllyhän on tutusti siellä kaupan perukoilla. Toki hypermarketeissa on valinnanvaraa, mutta suurimmaksi osaksi suuri tilantarve johtuu siitä, että hyllyissä on suurempia eriä samaa tuotetta kuin pienissä kaupoissa, eli laaja valikoima mahtuisi pienempäänkin kauppaan.
Archie kirjoitti:Mutta paljonkohan liiketiloja Clepen mielestä pitäisi olla, että niitä olisi enemmän kuin käytännössä ei yhtään? Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston rakennustapaohjeen mukaan liiketiloja on tulossa, näyteikkunat Teollisuuskadulle päin. ARK Housen laatimien havainnekuvien perusteella korkeita liiketiloja olisi koko lohikäärmetaloon tulossa arviolta 8-10 kpl. Tämä havainnekuva on rajattu rakennustapaohjeen kannessa olevasta printscreenistä.
Hyvä jos liiketiloja tulee. Ja hyvä että siihen ilmeisesti on tajuttu laittaa edes yksi talon lävistävä kulkukäytävä, vaikka tarvetta useammalle olisikin.
Archie kirjoitti:Asukkaiden kannalta olisi mielestäni surullista, jos TANDEN kuvassa näkyvä Venttiilikuja olisikin Alppiharjusta tulevan kadun jatke eikä nykyisen kaltainen, kivan tuntuinen, vähän torimainen autoton kaupunkitila (tai ainankin melkein autoton, kuten TANDE:n kuvasta näkyy).
No toi kyseinen kuja nimenomaan on Alppilasta tulevan kadun, Karjalankadun, jatke. Jos viittaat aikaisempaan viestiini, en missään kohtaa sanonut että Karjalankatua pitäisi jatkaa alueen läpi autoliikenteen takia, vaan kadun tulisi jatkua alueen läpi jalankulkijoiden takia. Jalankulun, eritysesti spontaanin liikkuvuuden kannalta orientoitavuus on erittäin tärkeä asia, sekä myös se että julkinen- ja yksityinen tila on selkeästi eroteltu.

Nykysuunnitelman tilanne on: Karjalankatu - muuttuu Aleksis Kiven katua ylittäessä Venttiilikujaksi - muuttuu nimettömäksi puistoraitiksi - muuttuu käärmetalon piha-aluueksi - käytävyhteys käärmetalon läpi Teollisuuskadulle. Miksei "kivan tuntuinen, vähän torimainen autoton kaupunkitila" voisi jatkua koko alueen läpi, jolloin ei tulisi sitä "olen jonkun takapihalla"-tunnetta läpikulkijoille? Tai voisiko koko reitti olla edes saman niminen koko matkalta, Karjalankadun numerointihan kasvaa Konepajan suuntaan, joten vanhaa numerointia ei tarvitsisi muuttaa?
Archie kirjoitti:Näillä foorumeilla kirjoitellaan paljon juttuja, joiden näkökulma tuntuu olevan jokin muu kuin asumisen mukavuus tai asukkaiden viihtyminen. Onko kyseessä tarve korostaa omaa (ja siis ainoaa oikeaa?) käsitystä kaupunkiympäristön ominaisuuksista tai estetiikasta, mene ja tiedä. Mitä nämä mielipiteet kertovat lausujastaan? Työnantajana en palkkasi mihinkään tehtävään suunnittelijaa, jolla on taipumuksena lausua tunteikkaita mielipiteitä totuutena lisäämättä eteen kahta sanaa "Minun mielestäni" ja perään argumenttia.
Tämä on mielestäni melko epävirallista keskustelua ja luulisin että suurin osa keskustelijoista ymmärtää mitkä asiat ovat mielipiteitä ja mitkä ovat faktoja. Jos joku mielestäsi esittää mielipiteitä faktana, eikö silloin ole helppoa todistaa "faktat" vääräksi?
Archie kirjoitti:Oma estetiikan tajuni noudattelee vanhaa lausumaa muotojen ja materiaalien toimivuudesta: "Lasinen saha ei voi olla kaunis sen takia, että sillä ei voi sahata." Joskus tuntuu siltä, että rakennusten taivaanrantaa vasten pirtämä profiili on joillekin talojen toimivuutta, asumisviihtyvyyttä ja turvallisuutta tärkeämpää. Miten siis alue pitäisi "massoitella" toisin, jotta asuminen muuttuisi laadultaan vielä nykyistä paremmaksi?
Modernistisessa arkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa nimenomaan suunnitellaan asukkaan ja asunnon lähtökohdasta. Ongelmana siinä on ettei ymmärretä kaupunkia ja kaupungin toiminnallisuutta. Jos iteroidaan tarpeeksi kauan, löydetään varmasti sellainen asumistyyppi jossa "kaikki" haluavat asua, eli omakotitalo keskellä kaupunkia, mutta naapurit puolen kilometrin päässä, eli mahdottomuus. Koska kaupungissa on aina muita ihmisiä, lähtökohdaksi ei voi ottaa asuntoa, vaan kaupunki. Jos kaupunki on toimiva ovat myös asukkaat tyytyväisiä.

Ja mitä tulee toimivuuteen, asukasviihtyvyyteen ja turvallisuuteen, kaikki nämä luodaan siellä asunnon ulkopuolella. Tärkeä osa tästä on nimenomaan massoittelu ja korttelirakenne. Esimerkiksi Aleksis Kiven kadun puoleiset korttelit avautuvat kadulle, jolloin pihat ovat rauhattomia ja meluisia. Tylsät julkisivut ja puuttuvat liiketilat eivät houkuta jalankulkijoita, jolloin sosiaalisen kontrollin luominen on hankalampaa. Typerän malliset korttelit kuten käärmetalo, pidentävät jalankulkuetäisyyksiä.

Archie kirjoitti:Esimerkiksi umpikortteli uusillakin kantakaupungin alueilla on minun mielestäni asumisen näkökulmasta käsittämätön vaatimus. Mielipieeni perustuu kokemukseen: olen itse asunut lapsuuteni ja nuoruuteni Töölössä tuollaisen "ihanteellisen" kaupunkiarkkitehtuurin keskellä. Kyllä kasvoi kalpeita kakaroita vankilaa muistuttavilla umpipihoilla, joille aurinko ei juuri koskaan paistaut.
Minäkin olen asunut lapsuuden ja nuoruuden Töölössä. Jostain syystä olen aina olettanut että kalpeuteni johtui geeneistä, ilmeisesti olin väärässä. Tietenkin kyse oli pimeistä umpikortteleiden pihoista, jotka kalpeuttavat ihmisiä maagisillä kalpeus-säteillä. En juurikaan viettänyt aikaani pihoilla sillä ne olivat kaikki asfaltoituja autojen parkkipaikkoja ja eri taloyhtiöiden välisillä pihoilla oli muurit eli liikkuminen pihojen välillä oli vaikeata. Töölön asemakaavan laatimisen aikana, ideana oli luoda suuria yhtenäisiä piha-alueita. Käytännössä tämä toteutui vain Sonkin korttelissa. Vaikka pihat ovatkin Töölössä pääosin surkeita, on kaupunginosassa kuitenkin paljon puistoja jossa ainakin minä lapsena viihdyin. Esimerkiksi Taka-Töölön peruspiiristä puolet on viheralueita, siinä mielessä se on Helsingin vehrein peruspiiri.
tekijänä hmikko
#47781
Clepe kirjoitti:Hyvä jos liiketiloja tulee. Ja hyvä että siihen ilmeisesti on tajuttu laittaa edes yksi talon lävistävä kulkukäytävä, vaikka tarvetta useammalle olisikin.
Tuossa on ilmeisesti ollut ajatuksena se, että läpikulku on Teollisuuskadun ylittävän suojatien kohdalla, joita ei ole kuin tuo yksi. Eli Teollisuuskatu tekee estevaikutuksen joka tapauksessa, siellä on aitakin keskikaistojen välissä. Tämä ajattelu on tietysti siinä mielessä takaperoista, että Käärmetalon omiin liikkeisiin pääsee katua ylittämättäkin, mutta nyt voi siis joutua kiertämään aika kaukaa.

Seuravassa kuva käsittääkseni voimassa olevasta suunnitelmasta. Venttiilikujasta puhutaan ohjeissa alueen keskeisenä kevyen liikenteen väylänä, ja se aukko Käärmetalon läpi on kuvissa aika hulppean kokoinen ja selvästi julkinen tila, joten ei luulisi tulevan jalankulkijalle semmoista oloa, että on tunkeutumassa jonkun takapihalle. Konepajanraitin ja Aleksis Kiven kadun välillä jalankulkureittejähän on tuossa sitten varsin tiuhassa.

Kuva
tekijänä HCB
#48102
Todella hyvältä näyttää. Mahtavaa, että alueelle, joka kantakaupungissa on ollut viime vuodet käytännössä tyhjillään, on rakennettu jotakin vaikuttavaa ja kaunista.

Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä on "Origo" toimistotornin tilanne tällä hetkellä? Sitähän suunniteltiin Konepajan Pasilan päätyyn.
tekijänä Archie
#48138
Näyttää hyvältä ja toimii. Konepajan alue edustaa monin tavoin hyvää suunnittelua, ei ihme että nyt toteutettava NRT:n konsepti voitti aikanaan arkkitehtikilpailun

Korttelit ovat osittain avonaisia. Kun liikennemelua korostavaa kaikuisaa katukuilua ei ole, niin melutaso asunnoissa pysyy kohtuullisena vaikka ikkunoita tai parvekkeen ovia pitäisi auki. Asunnot ja pihat ovat valoisia. On hieno juttu, että tästä ei tehty umpikorttelialuetta!

Naapureiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella alueella myös viihdytään. Naapureita opitaan tuntemaan ja jopa yhteisöllisyyttä esiintyy. Asukkaista tuntuu löytyvän kaksi isompaa ryhmää: nuoret lapsiperheet ja "paluumuttajat", jotka ovat luopuneet omakotitalostaan tai rivaristaan lasten muutettua pois. Kuten arvata saattaa, nämä viihtyvät hyvin keskenään.

Katualueet ja kevyen liikenteen väylät on mitoitettu ja sommiteltu niin, että lumelle löytyy tilapäisiä kasauspaikkoja - avoimia kulkuteitä löytyy lumiseen talviaikaan lastenvaunuillekin eikä jääpuikkoja tarvitse pelätä.
tekijänä HCB
#48672
Konepaja kehittyy lisää: http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseu ... _paikalle/

Toivottavasti Valtteri löytää uudet toimitilat pian, mutta on silti hyvä, että niin keskeisellä paikalla oleva tontti laitetaan kuntoon kun sinne muuttaa isompi yritys. Nythän tontti on melkein "joutomaa" kunnossa lukuunottamatta historiallisesti arvokkaita tiilirakennuksia. Ne puuhökkelit/katokset joutaa purkaa pois ja rakentaa uutta tilalle. Hyvä hyvä!
tekijänä Purkki^
#48673
Ihan jees, mut valtterin vaikea löytää yhtä hyviä tiloja. Oikeesti vaikee löytää mistään sitä tunnelmaa mitä valtterissa on kuumana kesäpäivänä. Ei todellakaan uskois et on Suomessa, ja tarkotan tota positiivisessa mielessä. :)
tekijänä ÄmJii
#48676
Hyvä idea yritykseltä muuttaa vanhaan rakennukseen ja laittaa se arvoiseensa kuntoon. Voihan sitä näinkin toimia sen sijaan, että rakentaa kokonaan uuden konttorin. Tekee rakennuksen ja alueen yleisilmeelle erittäin hyvää. Harmi sinänsä kuitenkin, että kirpputori lähtee ja tilalle tulee suljettua tilaa. Alueen elävyydelle tämä on jonkinlainen isku ja omalta osaltaan muuttaa myös sen luonnetta tiettyyn suuntaan. Toivottavasti tämä ei tarkoita Valtterin kuolemaa, vaikka itse en kirpputoreilla tykkääkään asioida. Kohtuuhinnalla Helsingistä ei melko suurella varmuudella tule löytymään vastaavia tiloja. Luulen, että Valtteri on saanut toimia tiloissa näinkin pitkään sen takia, ettei aiemmin ole ollut rakennukselle parempaa käyttöä. Nyt pitäisi vielä saada Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun välisen läntin muut vanhat rakennukset kunnostettua. Niissä on kyllä melkoinen potentiaali uuden ja vanhan yhdistämiselle.
tekijänä ultrix
#48741
HCB kirjoitti:Todella hyvältä näyttää. Mahtavaa, että alueelle, joka kantakaupungissa on ollut viime vuodet käytännössä tyhjillään, on rakennettu jotakin vaikuttavaa ja kaunista.
WTF? Enkö vain tajua sarkasmia, vai oletko tosissasi? :? No, kukkiihan se perunakin…

Kuva
tekijänä HCB
#53167
Tässä kuvia tältä päivältä (1.2.2013)
Yleiskuva rakentamattomalta alalta. Tuo maisema vissiin tulee muuttumaan aikalailla kun käärmetalo luikertaa pitkälle horisonttiin ja mutteritalot täyttävät keskiön. Lisäksi alueelle tulee pieni puisto, jos muistan oikein.
Kuva

Sitten rakentuvaa osiota. Eli korkeampi talo on Wilhelm. Ja matalampi on ensimmäinen mutteritaloista.
Kuva

Mutteritaloa lähempää. Näyttää ihan kivan tiiviiltä kun on tosi lähellä käärmetaloa. Tiiltäkin on jo seinässä näkyvissä.
Kuva

Ja Wilhelm, joka alkaa näyttää melko valmiilta myös ulkoa. Pidän erityisesti talon ylimmistä kerroksista, jotka erottuvat pirteästi muusta massasta. Ja onneksi on tuota korkeutta!
Kuva

Sitten vielä Wilhelmiä toiselta puolelta. Huomatkaa katutason liiketila. Vai onko se liiketilaa? Ainakin näin toivomme. Ja toivottavasti siihen tulee jokin elävyyttä tuova toiminto, ei jokin lakiasiaintoimisto tms.
Kuva
tekijänä ÄmJii
#53169
Mun mielestä näyttää hyvältä! Katsoin YIT:n sivuilta rakennuksen esitteestä, että kyllä siihen kulmaukseen tulee liiketila, mikä on tietysti hyvä asia. :)
Avatar
tekijänä grendy
#53199
^Ei pysty vaan käsittään miks ihmeessä tollaset mini-ikkunat vedetään että puolet julkisivusta (joka on ihan ok muuten) on vaan betonia?
Avatar
tekijänä Kantti
#53204
Ikkunat on pienet, muuten pidän kyllä kovasti paketista. Ja väreistä myös.
  • 1
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 17