Ihmisten omilla luonteilla ja asenteilla on tietenkin merkittävä osuus näissä asioissa, mutta kun noita Kasperi-kuvia kattelee, niin ei hirveästi ihmetytä tämä suomalaisten syrjäytyneisyys ja alkoholisoituneisuus. Tuollainen ympäristö kun ei ihan hirveästi houkuttele vilkkaaseen sosiaaliseen elämään ja luovaan itseilmaisuun. Siihen vielä Alko ja pilvinen tammikuinen talvipäivä ja soppamme on valmis.
Tykkään katsella kuvia sodanjälkeisestä Suomesta. Niin kurjaa, muttei kuitenkaan niin kurjaa. Pikemminkin vaatimatonta, mutta jotenkin romanttista. Näissä lähiöissä ei ole edes sitä rappioromantiikkaa, tai nostalgiaa, vaan pelkkää keskinkertaisuutta, kaikista arkisimmillaan ja kauhemmillaan. Jos 50-luvun Suomi oli puulämmitteisiä taloja, hevosia, karvahattuja ja savun hajua, on tämä nykypäivän lähiö-Suomi ilmeisesti harmaassa keskitalven peruspäivässä jököttäviä hyväkuntoisia mutta siitä huolimatta aivan hirvittävän rumia kerrostaloja, ja hyvinvoivia, mutta syrjäytyneitä ja masentuneita ihmisiä, jotka näissä taloissa syövät mikropizzaa ja katsovat Bumtsibumia kun ei muutakaan tekemistä ole.
Näissä kuvissa ei ole mitään sellaista, mikä taiteellisuudeksi yleensä lasketaan, mutta aivan turhia ne eivät ilmeisesti kuitenkaan ole kun ne herättivät minussa näin voimakkaita tuntemuksia. Voisit toki etsiä Seinäjoelta kaupungin rämimmän paikan ja palkata malliksi jonkin deekun. Ottaisit kuvan missä se joisi viinaa kaupungin rämmimmässä paikassa, mutta se ei olisi totta, se olisi lavastettu tilanne joka ei kuvaisi nukupäivän Suomen rahvaan elämää. Nämä lähiökuvat kuitenkin ovat totuus, se kaikista arkisin, keskinkertaisin totuus, jota ainakin minä yritän aina paeta, kuvaanpa sitten kaunista vanhaa arkkitehtuuria, loistokasta modernia, tai vaikka jos yritän saada "likaista realismia" aikaiseksi.
Mopo pääsi hieman karkaamaan käsistä, mutta ei anneta sen haitata..
