Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä Kazaam
#47836
Kieltämättä muistuttaa kyllä enemmän jotain logistiikkavarastoa tuo Verkkokauppa.com kuin kodinkonekauppaa. Verkkokauppa.com Jätkäsaaren Facebook sivuilta löytyy tuosta screenistä tälläinen lause viime viikon lopulta:

"Teknisiä ongelmia, osa screenistä saataneen käyttöön parin viikon sisällä. (t. Samuli)"

Toisaalta jo kesäkuun lopulla kirjoiteltiin seuraavaa: "asennustöitä tehdään tälläkin hetkellä, mutta kaupungin erinäiset omat rakennus/kaivuu-projektit ovat vaikeuttaneet jättiruudun asennusta. Tunnetusti kaupungin projektien valmistumisesta taas on lähes mahdotonta saada varmuutta. Toisin sanoen, asia on työn alla."

Saa nähdä miten näyttö ylipäätään selviää Suomen talvessa.
Avatar
tekijänä henkka
#47848
Joku näyttö siellä eteläpäädyssä oli kun eilen kävin. Ei se kuitenkaan hirveän jättimäiseltä vaikuttanut.

Ja nyt kun olen nähnyt seinäritilän luonnontilassa ja läheltä, en voi kuin ihmetellä kuinka hyvä idea on saatu vesitettyä, tadaa, saumoilla. Ritilä itsessään oli erittäin kaunista ja lisäämällä hieman enemmän dynamiikkaa niiden kahden käännetyn neliön lisäksi, niin oltaisiin päästy hyvän paremmalle puolelle. Nyt Verkkokauppa.com on vain meh.
tekijänä Luukie
#47911
Täytyy ottaa sanoja takaisin, ei noita lähikuvia pitäisi kommentoida kun ei anna oikeata kuvaa. Upinjaylös eka kuva näyttää todelta hyvältä. ¨¨väritys¨ sopii kyllä noihin vaikka läheltä näyttääkin huonommalta. Itse olen joskus miettinyt, että ikituurin viereen sopisi punainen ja sitten sininset tornit viereen. Verkkokaupan möykystä ei oikein voi mitään sanoa kun ei livenä ole nähnyt. Ei silti musta pahalta kasalta näytä, mutta uskotaan muita. Itse kyllä tykkään.
tekijänä HCB
#48100
Tosi harmi juttu nuo kosteusviat. Juuri nyt tällaisina aikoina pitäisi rakentaa huolella ja hyvää. Toivotaan, että loput noista taloprojekteista Jätkäsaaressa eivät kärsisi samanlaisista ongelmista.

Ilmeisesti siellä Jätkäsaaressa on jo melko monta taloa pystyssä noista edellisen sivun kuvista päätellen, se on hieno juttu! Täytyy ihan itse käydä katsomassa tilannetta kunhan ehtii. Noin prosentuaalisesti ajatellen, montakohan taloa siellä on jo rakennettu tai on rakenteilla kun ajatellaan koko suunniteltua aluetta?
tekijänä Kazaam
#48363
Jes ihanaa, saadaan taas Jätkäsaarikin täyteen S-ryhmän ja Keskon kauppoja. Sitten vielä muutama R-kioski, Hesburger, Kotipizza ja vielä Hok-Elannon hautauspalvelukin. Ketjuliikkeiden maahan tämä on, ja yksitoikkoinen katukuva jatkuu. Tuhoaa kaupunkikulttuurin, tosin ei sellaista Suomessa ole oikein ikinä ollutkaan.
Avatar
tekijänä Klazu
#48367
@Kazaam: Mutta hei, saa sentään poonusta tai kuten tässä tilanteessa, plussaa! Mielestäni on hyvä ettei alueelle (ainakaan vielä) ängetty sitä iän ikuista hypermarkettia. Tuntuu, ettei nyky-suomalainen suomalainen osaa enää asioida kuin vähintään 10 000 neliöisessä kaupassa. Kumma juttu miten Saksassa pärjätään, kun siellä ei oikein kunnon hypermarketteja edes ole. Täällä Kanadassakin kauppojen koko on yllättävän inhimillinen - sellaista K-Marketin ja K-Supermarketin kokoluokkaa. Toki jostain syrjempää löytyy Wal-Mart, Target, Real Canadian Superstore tai Save on Foods, mutta harvemmin keskustoista.
Avatar
tekijänä TommiM
#48483
Kazaam kirjoitti:Jes ihanaa, saadaan taas Jätkäsaarikin täyteen S-ryhmän ja Keskon kauppoja. Sitten vielä muutama R-kioski, Hesburger, Kotipizza ja vielä Hok-Elannon hautauspalvelukin. Ketjuliikkeiden maahan tämä on, ja yksitoikkoinen katukuva jatkuu. Tuhoaa kaupunkikulttuurin, tosin ei sellaista Suomessa ole oikein ikinä ollutkaan.
Unohdat tästä "ketjuarkkitehtuurin". Täysin samankaltaista pikkunäppärää roskaa, mitä ylläolevissa kuvissakin näkyy on jo nähty niin Tampereella kuin Turussakin.
tekijänä Kirsi
#48487
Minä tykkään. Siitä Turun opiskelijatornista, jossa on käytetty samantyyppistä pintaa, tulee mieleeni lähinnä joku maatalousrakennelma. Ja se seisoo yksinään. Tässä kun on rapattua pintaa noin paljon, tulos on jämäkän talon näköinen. Tuohon Välimerenkadulle on valmistumassa hieno, vaihteleva rivistö. On niitä epäilyksiä ollut itse kullakin paljon lopputuloksen suhteen, mutta hyvältä näyttää. Toisaalta ne havainnollistavat kuvat, joita olen katsellut, eivät ole välttämättä olleet kovin paljon toivoa herättäviä. Eikä niistä voi nähdä rakennusta kokonaisuuden osana, siis koko katunäkymää.
  • 1
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 150