JR kirjoitti:
Enpä osaa ottaa kantaa siihen, kuinka yleinen tuollainen käsitys on. Tuossa lokalisoit lähiöt pääkaupunkiseudun ominaisuudeksi. Lähiö on kuitenkin laajempi käsite. Olisi hieman erikoista, jos muun Suomen lähiöt olisivat eri asemassa pääkaupunkiseudun lähiöihin verrattuna.
Voisin kuvitella, että helsinkiläisellä, joka ei ole kovin paljon liikkunut Espoossa, saattaa olla hyvinkin virheellinen kuva Espoosta ja sen lähiöistä.
Kirjoitin tuon viestin melko myöhään, enkä ajatellut kaikkia sanamuotoja tarpeeksi hyvin, tietenkin lähiöitä voi olla missä tahansa kaupungissa. Esimerkiksi vaikkapa Hervanta, joka taitaa olla yksi koko Suomen suurimmista lähiöistä, vaikka onkin hyvin kaupunkimainen. Ja kyllä, kuvani Espoosta hajanaisena, pitkälti kumipyöräliikenteeseen perustuvana erityyppisiä lähiöitä sisältävänä kaupunkina voi olla täysin vääränlainen. En kuitenkaan nää sitä mitenkään negatiivisena, Espoon lähiöt edustavat omalta osaltaan tiettyjen aikakausien rakennusihanteita, samoin kuin Lepuski edustaa nykyajan lähiö/kaupunkikeskus/mikä vaan onkaan -ihanteita, esim. kantakaupunkimaisuus, korkea rakentaminen, hyvät liikenneyhteydet, paljon palveluita ja työpaikkoja jne jne.
JR kirjoitti:Niin, kaipa kieli määräytyy (ainakin osittain) sen mukaan miten sitä käytetään. Mutta toisaalta, ei kieli voi täysin määräytyä siitä. Montako ihmistä tarvitaan siihen, että jonkin sanan tarkoitus voidaan muuttaa?
Tietysti, jos tarpeeksi moni käyttää sanaa "lähiö" eri tarkoituksessa kuin mitä se oikeasti tarkoittaa, saattaa kielitoimisto muuttaa kyseisen sanan "määritelmää". Toistaiseksi kuitenkin mennään eteenpäin nykyisten ohjeiden mukaan.
Minun mielestäni sanan tarkoitus muuttuu heti kun se jossain ihmisryhmässä päätetään tarkoittamaan jotain, tietoisesti tai tiedostamatta. Tarkoitan siis että kyseisen ihmisryhmän sisällä sanan tarkoitus on muuttunut. Esimerkkinä vaikka sanat keitto ja muusi, yleisesti ottaen ja varmaankin Kielitoimiston mukaan tarkoittavat ruokaan liittyviä asioita, kun taas nuorten keskuudessa nämä sanat tarkoittavat oikean tarkoituksen lisäksi myös alkoholijuomia. Tässähän se vaikeus tuleekin, kun keskustellaan internetissä ja muut keskustelijat saattavat edustaa toisenlaisia ihmisryhmiä joissa sanalla onkin toinen merkitys ja tämän myötä ymmärrän huolestuneisuutesi tämän asian suhteen.
Mitä luultavimmin tällä foorumilla olisi hyvä käyttää noita Kielitoimiston, tai vähintään wikipedian määritelmän mukaisia termejä, jotta keskustelussa vältyttäisiin tällaisilta sekaannuksilta, enkä itse tule vastaisuudessa luultavimmin täällä (tai muilla foorumeilla) viittaamaan lähiö-sanalla muihin kuin tuon aiemmin esitetyn määritelmän mukaisiin asuinalueisiin.
JR kirjoitti:Chae-chu kirjoitti:Itse tulen vastaisuudessakin luultavimmin kutsumaan Lepuskia lähiöksi
Vaikka tietäisit sen olevan "väärin"??
Tarkoitin tällä että koska omassa lähipiirissäni lähiö-sanalla tarkoitetaan jo aiemmin määrittelemääni asuin-/ tai muuta aluetta, niin tulen sitä vastaisuudessakin käyttämään asioidessani kyseisen ihmisryhmän kanssa, sanoi Kielitoimisto mitä sanoi.
JR kirjoitti:Enpä osaa ottaa kantaa tuohon puhekieleen. Itse en ole törmännyt siihen, että "lähiötä" käytettäisiin laajamittaisesti noin laveasti. Olen kuullut vitsillä kutsuttavan koko Espoota Helsingin lähiöksi, mikä johtunee Espoon erikoisesta rakenteesta. Lähinnä tuohon virheelliseen lähiönimittelyyn törmää juuri silloin, kun kyseisellä termillä halutaan vähätellä jonkin alueen ominaisuuksia. Olenkin hieman yllättynyt, että tämä vähättely ei ilmeisesti ole ollutkaan kaikkien tarkoitus (osalla varmastikin ollut myös sitä).
PS. Yritin tuossa aikaisemmin perustella, että Leppävaara on paljon enemmän kuin "asuinalue".
Sanon nyt vielä tähän loppuun etten itse ole koskaan käyttänyt lähiö-määritelmää mitenkään vähättelevästi tai muuten, vaan olen käyttänyt sitä "väärin" vain tullakseni ymmärretyksi paremmin, esimerkkinä keskusteluni ystäväni kanssa siitä missä asuisimme mieluiten Helsingissä.
"Asuisin mieluiten kantakapungissa, sillä matka-aika/ -vaiva keskustaan on suhteellisen lyhyt, verrattuna kantakaupungin ulkopuolella oleviin lähiöihin, joista matkaaminen usein vie pitempään."
edit: Juolahti mieleeni, onko Kielitoimiston tai minkään muun sivuilla saatavilla sellaista kunnollista suomen kielen sanakirjaa, joka olisi oikeasti päivittyvä? Wikipedia kuitenkin on mitä on ja omasta kotoa ei mitään 1970-luvun jälkeen painettua sanakirjaa tms. oikein löydy.