- 09.11.10 23:00
#33916
Yritin ottaa Musiikkitalosta kuvaa tuossa yhtenä päivänä, mutta kameran linssi meni rikki sen kammottavuuden vuoksi.
Ei vaan, voisin nappasta tuossa joku aamu foton siitä kun kumminkin pyöräilen melkein päivittäin sen ohi duunimatkalla. Oon ÄmJiin kanssa melkein sanasta sanaan samaa mieltä talon kokonaisvaltaisesta surkeudesta, mutta viime viikolla bongasin talosta ainakin yhdestä näkövinkkelistä ihan kiintoisia piirteitä. Se tosin ei onnistunut aivan talon omilla avuilla, vaan vaati mukaan Kiasman ja Sanomatalon julkisivut. Niissä nimittäin on aika hyvällä tavalla yhteensopivaa ilmettä, kun rakennuksia tarkkailee Eduskuntatalon ja Storyvillen puiston välimaastosta.
Yritin tuossa joku viikko sitten etsiä vanhoja havainnekuvia Musiikkitalosta ennen kuin sen rakenteita alettiin rahapulassa karsia, mutta tuloksetta. Jos jollakulla on talosta tallella vanhoja suunnitelmia, niin olisin kovasti kiitollinen mikäli ne saisi tänne näytille (varmaan muutkin). Jos muistan oikein, niin lähtökohdiltaan talo oli ihan kohtalaisen kiinnostava, ainakin pintatekstuuriltaan, vaikkakin laatikkomainen.
Tuo Alman talo puolestaan saattaa olla ensivaikutelmaa kiinnostavampi. Kiinnitin huomiota tuohon radanpuoleiseen lasiseinään, jossa on jokaisessa havainnekuvassa erilainen tekstisisältö. Tulee mieleen, etteivät ne pirulaiset vaan suunnittele jonkintyyppistä videoseinää siihen. Tuossa radantasolta tehdyssä kuvassa kun näkyy uutistenlukijan pärstäkin. Sopisi nimittäin täydellisesti mediatalon visualisoinniksi, eikä nykyään olisi mikään mahdottoman kallis toteuttaakaan.
Muuten muodoiltaan tuo varsinainen rakennus on ihan kohtuullinen. Perus-jälkifunkista muodoiltaan, eikä suinkaan sieltä pahimmasta päästä. Nuo puistonpuoleiset lähiökerrostalot olisi hyvin voinut jättää vaikka kokonaan pois. No eipä ne siellä häiriköi kuin Musiikkitaloa.
Tässä muuten linkki tuonne JKMM:n sivuille jossa on Alman talosta lisää matskua: http://www.jkmm.fi/architecture_project ... oject=alma