JR kirjoitti:Jatketaanpa vielä hieman keskustelua elementtisaumojen näkymisestä. En täysin ymmärrä, miksi niitä automaattisesti demonisoidaan niin voimakkaasti. On paljon rakennuksia, joiden elementtisaumojen näkyminen ei aiheuta suurta purnausta. Esimerkkinä vaikkapa Eduskuntatalo, Helsingin rautatieasema, lähes kaikki tiilitalot yms.
JR kirjoitti:Ymmärrän elementtisauman minkä tahansa kahden elementin välisenä saumana, en pelkästään elementtitalon suurelementtien saumana, joka on osa julkisivua. Tiilien välinen (elementti)sauma on yleensä tiilet toisiinsa kiinnittävä laasti.
Tällä logiikalla Rautatieaseman ja Eduskuntatalon lisäksi myöskin nämä rakennukset ovat elementtisaumaisia:

Ulvilan Pyhän Olavin keskiaikainen kirkko.

Kölnin tuomiokirkko.
Ja siltikin jotkut pitävät näitä hienompina kuin Keilaniemi Towerseja! Voi tätä loogisen ajattelun puutteen ja älyllisen epärehellisyyden määrää...
Villi veikkaukseni on, että ratkaisevan käänteen ihmisten asenteisiin tässä asiassa on tehnyt siirtyminen talojen nopeaan, teolliseen massatuotantoon 1900-luvun puolen välin tienoilla. Silloin tapahtui sellainen muutos, että elementtirakentamisen (johon luettakoon tässä yhteydessä myös tiilet, graniittilevyt ja kivenmurikat) ensisijaiseksi tehtäväksi muodostui tehokkuuden maksimoiminen ja rakennustaiteellinen ilmaisukeino jäi kakkossijalle. Siksi 1960-lukua edeltävässä arkkitehtuurissa saumat nähdään ensisijaisesti arkkitehtosina ilmaisukeinoina tai pakon sanelemina (kun isoa taloa ei voi veistää yhdestä murikasta), sen jälkeisessä tehokkuuden maksimoinnin representaatioina.
Rautatieaseman graniittilevyt jos jotkin ovat kansallisromanttinen ilmaisukeino. Graniittia esiintyy runsaasti Suomen luonnossa, sileää betonia ei esiinny. Graniittijulkisivuja ei näe näe kovin monessa maailmankolkassa, mutta betonielementtiset Keilaniemi Towersit voitaisiin rakentaa juuri tuollaisenaan minne tahansa päin maailmaa (ja hyvin vastaavanlaisia putkahteleekin aivan kaikkialle). Viittaus alueen maaperän kivilajiin luo identiteettiä, pysyvyys yli vuosisatojen ja tyylikausien tuo oman lisäarvonsa ja synnyttää ihmisessä tietynlaisen turvallisuuden tunteen, jota uudet betonielementtikerrostalot eivät synnytä.
Toisiinsa liitetystiä levyistä Rautatieasema on rakennettu kaiketi siksi, että olisi ollut kovin vaivalloista (lue: mahdotonta) löytää nykyistä Rautatieasemaa korkeampi ja leveämpi yksittäinen graniittilohkare, siirtää se paikoilleen ja veistää asemarakennus paikoillaan siitä. Samaten keskiaikaisissa kirkoissa "elementtimenetelmä" on ollut pakollinen, koska muuhun ei yksinkertaisesti olla pystytty. Keilaniemi Towersit voitaisiin tämän maailman ajan tietotaidolla rakentaa muillakin, hitaammilla mutta ihmissilmää miellyttävimmällä menetelmillä - tai elementtipinnat voitaisiin edes päällystää. Mutta kun näin ei tehdä, ensimmäinen mielleyhtymä on juuri se tehokkuuden maksimoiminen.
Kun tällainen lähinnä humanistien viljelemä epämääräinen ja epätarkoituksenmukainen ajatusröyhelö on siivottu, voidaan tietysti olla yhtä mieltä siitä, että kaikki nämä rakennukset on valmistettu menetelmällä x (irrallisista, toisiinsa kiinnitettävistä osista) toteuttamaan funktiota y (kantavat ja kannatettavat pinnat erottamaan ihmiset ulkoilmasta).
Minusta tämä yhteinen nimittäjä ei vain ole pääasiallinen, koska rakennukset eroavat niin monessa muussa suhteessa toisistaan.