Katsoin tosiaan eilen silmäillen läpi nuo ehdotukset ja tein jokaisesta muutamia huomioita:
1. Riekko: Tästä huomasi, että oli keskitytty pelkästään asema/tornihässäkän suunnitteluun muun kilpailualueen suunnittelun jäädessä vähän puolitiehen. Raksilan puolen talojen sijoittelu henkii melkeinpä 60-lukua ja turhien aukioiden määrä tässä ehdotuksessa on suunnaton. 800 parkkipaikkaa maan päälle keskelle kaupunkia??! Jos jopa uusien Raksilan markettien parkkipaikat aiotaan sijoittaa maan alle, niin miksei tässäkin? Ainoa hyvä asia tässä ehdotuksessa oli tosiaan itse asemakeskus ja erityisesti sen torniosa. 87,5 metrin korkeudella tuo torni olisi samaa luokkaa Cirruksen ja Tampereen Tornin kanssa.
2. Tervahauta 2020: Mielestäni kokonaisuutena ehdottomasti paras näistä. Kunnianhimoinen toki, mutta saa kyllä ollakin ennen rakennusliikkeiden ja kaupungin "järkeistämistä"

Keskustan ja Raksilan välinen kävelysilta onnistuu minusta parhaiten ko.alueiden yhdistämisessä toisiinsa, mitä kilpailun tehtävänannossa mainittiinkin tavoitteena. Mittasuhteet tässä ehdotuksessa olivat oikealla tasolla paikan keskeisyyteen nähden ja keskuksen liittymistä ympäristöönsä oli selvästi mietitty.
3. Go: Tämä oli minusta luokkaa "ihan ok". Ihan kaikista ehdotuksen piirteistä en saanut kiinni, esimerkiksi tuosta Raksilan puolen katoksesta. Tässä oli selvästi myös painotettu autoilun asemaa aseman seudulla, mitä en pidä kovin hyvänä asiana. Kuitenkin tässä oli myös monta hyvää asiaa, kuten Raksilan puolen torni, joka toteutuessaan korvaisi edellisestä matkakeskussuunnitelmasta tutun Hallituskadun päätteenä toimivan tornin ollen samalla kohdalla radan toisella puolella. Myös tuo pyöräparkkisysteemi Postiaukiolla on mielenkiintoinen idea.
4. Onnikka: Tylsä. Tämä olisi sitä, mitä voisin odottaa valmiilta toteutukselta, mutta en tosiaan haluaisi suunnitelmien olevan samaa tasoa. Liikaa turhia aukioita. Tuon monitoimiareena/liiketilarakennuksen tarpeellisuudesta olen myös vähän eri mieltä. Raksilan puolen kerroskorkeudet ovat kuitenkin ihan kelvollisella tasolla. Postiaukion porrasratkaisu tuo myös (erittäin) etäisesti mieleen Sergelin torin.
5. Tervatynnyrit: Tästä jäi vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta tykkään massoittelusta, mutta nuo talojen Bergen-tyyliset harjakatot ja matala kerroskorkeus eivät oikein nappaa. Tuo matkakeskus itsessään on kyllä hienon näköinen.
Kaiken kaikkiaan jos alueen toteutus on lähelläkään yhtäkään ehdotusta, niin voin sanoa olevani tyytyväinen. Tätä matkakeskusasiaa on vatkattu jo monta vuosikymmentä (!) ja olisi tosiaan mukava nähdä alueella tapahtuvan jo jotain. Ehdotuksista pisti silmiin se, että matkustajaraiteiden määrää on ilmeisesti hahmoteltu kasvatettavan kolmesta viiteen-kuuteen, mikä kyllä olisi ihan toivottu ratkaisu.
Ai niin, eka viesti tosiaan tänne että tervehdys kaikille. Vuosia olen seurannut, mutta nyt ajattelin ryhtyä myös kirjoittelemaan.