- 30.09.06 16:53
#7490
Voin tuntea myötätuntoa espoolaisia kohtaan jos Puotilan metroaseman ympäristö kertoo sen, millainen on huomispäivän Niittymaa. Puotilan metroasemaa ei voitu rakentaa esimerkiksi niin, että sisäänkäynti olisi saavutettavuudeltaan optimaalisessa paikassa, millaiseksi voisi silmämääräisesti arvioida Puotilan ostarin itäpuolen. Asema kuitenkin sijoitettiin Itäväylän alle sivuun kaikesta, ja ympärille on alkanut sittemmin nousta halvan näköisiä valkoisia betonielementtilaatikoita, jotka voisivat olla tyyppiesimerkkejä suomalaisen asuintalotuotannon kaavoihin kangistuneesta rappiotilasta.
Itse olen miettinyt, että mitä jos suomalaisilla onkin niin negatiivinen asenne uusia kaupunkimaisia alueita kohtaan, koska heillä ei vain ole kokemusta uusista ja viihtyisistä alueista. Mistä se kokemusten puute johtuu? Koska perusturisti ei ulkomailla välttämättä lähde katselemaan uusia lähiöitä, ja koska Suomessa uudet asuinalueet ovat pääosin shittiä. Esimerkiksi Vuosaaressa on joitain arkkitehtonisesti onnistuneita ratkaisuja, mutta näin yleisesti ottaen Vuosaari pitäisi julistaa varoittavaksi esimerkiksi siitä mitä voi tapahtua jos tämän päivän suomalaisille rakennuttajille ja kaavoittajille annetaan vapaat kädet tehdä kaikki niin helposti, nopeasti ja halvalla kuin he vain haluavat. Enpä usko kovin monessa Länsi-Euroopan maassa niinkin myöhään kuin 90-luvulla rakennettujen asuinalueiden näyttävän tältä.
Uskon että raskasmetronkin vaatimalla rakennustehokkuudella voidaan saada vihtyisää kaupunkia, mutta tämän päivän meiningillä pelkään espoolaisten pelon osoittautuvan aiheelliseksi.
kosmopoliitti kirjoitti:Minusta on näyttänyt siltä, että pikaraitioteitä on usein kannatettu siksi, että se on vaikuttanut pienimmältä pahalta, siis toisin sanoen sillä olisi ollut kaikkein vähiten vaikutusta kaupunkirakenteeseen. Tämä on juuri se syy, miksi minusta metro on kiinnostavin ratkaisu, sillä se dynaamiset vaikutukset kaupunkisuunnitteluun ovat kaikkein suurimmat - metroratkaisu sekä stimuloi kaupunkirakenteen tiivistämistä...Senhän takia metroa onkin pelätty, että raskasmetro edellyttää myös asemien ympäristön rakentamista raskasmetrotehokkuudella. Vaikka mielestäni pääkaupunkiseudun kaupunkirakenteen eheyttäminen onkin tärkeä tavoite, on tuo pelko mielestäni osin aiheellista. Suomessa kun tämä uusien asuinalueiden rakentaminen on laadultaan kertakaikkisen surkeaa.
Voin tuntea myötätuntoa espoolaisia kohtaan jos Puotilan metroaseman ympäristö kertoo sen, millainen on huomispäivän Niittymaa. Puotilan metroasemaa ei voitu rakentaa esimerkiksi niin, että sisäänkäynti olisi saavutettavuudeltaan optimaalisessa paikassa, millaiseksi voisi silmämääräisesti arvioida Puotilan ostarin itäpuolen. Asema kuitenkin sijoitettiin Itäväylän alle sivuun kaikesta, ja ympärille on alkanut sittemmin nousta halvan näköisiä valkoisia betonielementtilaatikoita, jotka voisivat olla tyyppiesimerkkejä suomalaisen asuintalotuotannon kaavoihin kangistuneesta rappiotilasta.
Itse olen miettinyt, että mitä jos suomalaisilla onkin niin negatiivinen asenne uusia kaupunkimaisia alueita kohtaan, koska heillä ei vain ole kokemusta uusista ja viihtyisistä alueista. Mistä se kokemusten puute johtuu? Koska perusturisti ei ulkomailla välttämättä lähde katselemaan uusia lähiöitä, ja koska Suomessa uudet asuinalueet ovat pääosin shittiä. Esimerkiksi Vuosaaressa on joitain arkkitehtonisesti onnistuneita ratkaisuja, mutta näin yleisesti ottaen Vuosaari pitäisi julistaa varoittavaksi esimerkiksi siitä mitä voi tapahtua jos tämän päivän suomalaisille rakennuttajille ja kaavoittajille annetaan vapaat kädet tehdä kaikki niin helposti, nopeasti ja halvalla kuin he vain haluavat. Enpä usko kovin monessa Länsi-Euroopan maassa niinkin myöhään kuin 90-luvulla rakennettujen asuinalueiden näyttävän tältä.
Uskon että raskasmetronkin vaatimalla rakennustehokkuudella voidaan saada vihtyisää kaupunkia, mutta tämän päivän meiningillä pelkään espoolaisten pelon osoittautuvan aiheelliseksi.
"Vuosaari on kyl niin ghetto ja perseestä että moro." - nimimerkki haizunäätä, Muropaketin keskustelupalstan avoinmielisyyttä
