Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Alakerrassa käydään jutustelua mielenkiintoisista rakennusprojekteista. Täällä ei välitetä korkeusennätyksistä vaan iloitaan myös pienemmistä rakennuksista ja vanhemmista arkkitehtuurin helmistä.
Avatar
tekijänä eskimo
#74440
Kauramäki
Jyväskylän keskustasta kaakkoon Eteläportin kaavan kanssa samanaikaisesti kaupunki laatii Kauramäen osayleiskaavaa.
Työ on ollut pysähdyksissä kohta vuoden ajan odottaen maakuntakaavan päivityksen lainvoimaisuutta.
Kauramäen alueesta tulee n. 10 000 asukkaan alue, joka sisältää lähes 500 omakotitaloa.
Alue on vaativa pinnanmuodostuksen osalta. Kukkulainen alue sisältää jyrkkiä rinteitä ja syviä solia.
Laaditussa havainnekuvassa on ratkaistu maaston haasteet kiitettävästi ja alueen keskus on sijoitettu näyttävästi keskeisen kukkulan päälle.
Kuva
tekijänä Smithers
#75232
Pyörälenkki happirikkaassa ilmassa Juhannuksen kunniaksi.

Huhtakeskus:
Kuva

Huhtakeskuksen läheisyyteen nousevaa senioritaloa:
Kuva

Aholankulmassa Vaajakoskentien varressa toinen talorypäs alkaa valmistua. Kolmannen aloittamista vielä odotellaan:
Kuva

Ensimmäinen talo alkaa olla kohta muuttokunnossa:
Kuva

Pitipä näpätä maisemakuva ihan muuten vain kun sillan päälle kapusi. :)
Kuva

Lutakossa aloitellaan:
Kuva

Karismakorttelin viimeinen talo:
Kuva

Palokunnanmäki ohimennen:
Kuva

Savelan alue:
Kuva

Kortepohjan seniorikortteli:
Kuva

Kankaan ympäristössä alkaa vihdoin tapahtua, Taulumäen puolelle Kankaankadulle rakentuu muutama uusi talo:
Kuva

Uuden paperitehtaan purkaminen edistyy:
Kuva

Katuverkon rakentaminen Kankaalle myös alkanut, ensimmäiset asunnot tulossa ennakkomarkkinointiin syksyllä:
Kuva

Kankaan läheisyyteen Kivääritehtaan viereen nousee uusi asuinkortteli:
Kuva

Vanha teollisuushalli Kivääritehtaan vierestä jo purettu, tilalle tulee neljä kerrostaloa:
Kuva

Uuden Prisman rakentaminen edistyy myös vauhdilla:
Kuva

Ja lopuksi vielä oma kotikortteli Rasinrinteeltä. Viides talo valmistumassa ja kuudes rakennetaan kunhan entisistä on saatu asunnot kaupaksi:
Kuva
tekijänä aezakmi
#75523
Teinpäs tylsyyttäni yhden luonnostelman tuohon Valtiontalon tilalle. 20-kerroksinen Pisara toimistotalo. Mittasuhteet ovat perseellään, mutta eihän se ole tärkeintä

Kuva
Kuva
Kuva

Korkeus 66 m
Huonekorkeus 2,90 m
Vapaudenkadun sivun leveys 35,50 m
Kilpisenkadun sivun leveys 22,30 m
Avatar
tekijänä RV
#75528
Kovasti Jykylään puuhataan, mutta asukasluku sen kun junnaa vuosia (kuten Turku aikoinaan) täysin paikoillaan. Onko tähän konkreettinen syy, vielä kun on opiskelijakaupunkikin? Oireellista on ainakin se, että SDP on edelleen paikkakunnan suurin puolue ;)
tekijänä Smithers
#75530
RV kirjoitti:Kovasti Jykylään puuhataan, mutta asukasluku sen kun junnaa vuosia (kuten Turku aikoinaan) täysin paikoillaan. Onko tähän konkreettinen syy, vielä kun on opiskelijakaupunkikin? Oireellista on ainakin se, että SDP on edelleen paikkakunnan suurin puolue ;)
Tällä hetkellä huono työllisyystilanne Keski-Suomessa on varmaan suurin tekijä, tähän nyt ehkä tulee helpotusta sitten kun Äänekosken tehtaan rakentaminen pääsee kunnolla vauhtiin. Onhan tuo asukasluku kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana kuitenkin yli 6000:lla.
Avatar
tekijänä wab
#75721
Kuvia v-lopulta.

Kuokkalan kekkolassa ruvettu rakentamaan uutta ilmeisesti 2 kerroksista kerrostaloa. Lujatalo taas saneeraa viittä koas opiskelijataloa. Solutalot muutetaan perheasunnoiksi pariskunnille sekä muutamiksi yksiöiksi.
Kuva
Kuva

Lähempänä kuokkalan keskustaa sulkulassa toinen kerrostalo on saatu harjaan ja 3 viimeisen talon pohjat ovat melkein valmiina.
Kuva
Kuva

Sulkulaan myös kaavoituksessa uusi kerrostalo minkä havainnekuvat näkee täältä http://www2.jkl.fi/kaavakartat/24_038/Havainnekuvat.pdf. Kuokklan keskustassa Puukerrostalo puukuokka 2 työmaalla edelleen hiljaista.

Äijälänrannassa taas 2 uutta taloa valmistumassa ja yksi uusi alkamassa vielä tänä vuonna. Takana myös voimalaitos on saanut uuden 130 metrisen piipun.
Kuva

Halssilassa valmistumassa uutta palveluasumista.
Kuva

Aholankulmassa yksi talo melkein valmis ja toinen seuraa perässä. Kolmanen talon töitä ei vielä aloitettu.
Kuva
Kuva
Kuva

Huhtasuolla koulukeskuksen 2 vaihe valmistunut ja senioritalolla viimeistelyt käynnissä. (kuvat 3 viikkoa vanhoja)
Kuva
Kuva
Avatar
tekijänä wab
#75922
Päivityksiä ralli vlopulta.

Holstiin kangasta vastapäätä on nousemassa uusi jonkin sortin hoitokoti.
Kuva
Kuva

Rasinrinteellä neljäs talo valmistuu kuukauden päästä.
Kuva

Huhtasuon hoivakoti harjassa
Kuva
Kuva

Mannisenmäellä alkamassa ainakin 5 uutta kerrostaloa.

Tiilitehtaantiellä jo rakentaminen käynnissä.
Kuva
havainnekuva
Kuva

Yit:n ensimmäinen talo valmistunut ja asukkaat muuttanut.
Kuva

Peabin 2 kerrostaloa moottoritien vieressä
Kuva

Keskustaan päin tultaessa alkamassa 4-5 uutta kerrostaloa
Kuva
Kuva

Mannilassa nousemassa uusi kerrostalo motarin viereen.
Kuva
Havainnekuva
Kuva

Talorivin toiseen päähän kaavoituksessa myös uutta rakentamista. Havainnekuvat: http://www2.jkl.fi/kaavakartat/29_024/2 ... neisto.pdf

Kivelänrannassa torninosturi pystyssä ja rakentaminen ilmeisesti etenee vauhdilla.
Kuva

Kankaalla yitn uusi kerrostalo odottaa toista kerrostaan.
Kuva
Kuva
Kuva

Vanha paperitehtaan saneeraus edistyy
Kuva

Kankaan piippurannassa purkutyöt pitkällä. Enpä ole ennen hoksannut minkälaisessa montussa kyseinen paikka on. Tuskinpa tulee uudet talot näkymään hirveästi kaupunkikuvassa.
Kuva
Kuva

Laukaantien parannus on myös käynnissä minkä myötä tie muutetaan nelikaistaseksi muutaman kilometrin matkalta.
Kuva
tekijänä Smithers
#75935
Krio kirjoitti:Hieno, tarpeellinen päivitys!

Mutta helvetti että häirtsee tuo kerrostalojen rakentaminen metsään. ARGH
Toisaalta näin, mutta kunhan tuo alue rakentuu kokonaan niin ei se enää metsää ole. Tarkoitus on eheyttää kaupunkirakennetta, alue tulee Palokankeskuksen ja Mannilan väliin:

Kuva

Vapaudenkatu 48:n kaava meni yllättävän nopeasti läpi, toivottavasti rakentaminenkin pääsee vauhtiin pian.

http://www3.jkl.fi/kaavoitus/kaava.php/id/863
tekijänä Danyboi96
#76199
Askon taloon Halosen tilalle muuttaa ensi keväänä H&M ja koko rakennuksen julkisivut näyttävät paikallaolevan havainnekuvanperusteella menevänuusiksi (voisiko joku olla ystävällinen ja käydä katsomassa työmaata ja ottamassa kuvan julkisivumuutoksen havainnosta?), mukavaa kuitenkin että kävelykadulle saadaan virkistystä. Syy Jyväskylän H&M muutolle oli kysyttyäni isommat tilat, halvempi vuokra ja näkyvämpiyhteys kauppakadun varteen.
Avatar
tekijänä wab
#76408
^^ voin koittaa jos v-lopun aikana pääsisin nappasemaan muutaman kuvan. Sillä välin pieni päivitys muista projekteista

Kuokkalan kekkolassa valmistunut uusi kerrostalo.
Kuva

Saman kadun varresssa koasin kerrostalo saneeraus joka valmistuu helmikuussa sekä uusi 3 kerroksinen luhtitalo.
Kuva
Kuva

Kankaalla vielä hetki kuluu ennenkö tähän paikkaan saadaan valmiiksi kankaan aukio. Kuvasta saa vähän viitteitä siitä millaisessa montussa paikka on vaikka kuva vielä vääristääkin.
Kuva
Kuva
Avatar
tekijänä RV
#76448
Eivätkö ole Jykylässä miettineet näkyvää harju/kumpukaupunginosaa?!
  • 1
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 45
  • 61