Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Avatar
tekijänä JR
#65954
Objectif Lune kirjoitti:Ei, koska ei kantakaupunkilainen tarvitse niitä "tilaa vieviä kauppoja" mihinkään. Samat palvelut löytää keskustastakin.
Siinä tapauksessa aika erikoista porukkaa nämä kantakaupunkilaiset. Väitän kuitenkin, että suurin osa asiakkaista on eri mieltä. Kuten Purkki totesi, kyllä ihmiset haluat useimmiten nähdä ne huonekalut yms. omin silmin. Ja esimerkiksi huonekalut ovat "tilaa vievää". Johonkin kivijalkapuotiin ei mahdu kuin muutama vaihtoehto. Varsinkin huonekalujen kohdalla ihmiset haluavat usein katsella useita eri vaihtoehtoja, jolloin on kätevää, että niitä löytyy paljon samasta paikasta.

Ja omien havaintojeni mukaan keskustassa on aika suppea tarjonta esimerkiksi rautakauppojen tuotteista (remontointitarvikkeet yms). Palvelut eivät siis löydy yhtä hyvin keskustasta.

Ja kertokaapa nyt sitten, että olisiko tuonne pitänyt ennemmin rakentaa toimistoja tilaa vievien kauppojen sijaan? Vai jotain muuta?

sekovene kirjoitti:Toisaalta voidaan miettiä, että kuinka usein ihmiset noin keskimäärin käyvät ikeoissa ja k-raudissa, ja että onko hivenen pidempi matka-aika sellaisilla marginaalimatkoilla pakko vaan hyväksyä. Onhan kesämökkikin varmaan kivempi, jos se sijaitsee ihan siinä kantakaupungin rajalla (siirtolapuutarhat), mutta onko sellaisessa kokonaisuuden kannalta järkeä?
Sama koskee kaikkia vähänkään erikoisempia liikkeitä, joita keskustakin on pullollaan. Ei kai kantakaupunkia pitäisi pyhittää vain ruokakaupoille yms.

Ero siirtolapuutarhoihin on siinä, että niiden hyödyistä pääsee nauttimaan huomattavasti pienempi ihmisjoukko.
tekijänä sekovene
#65955
JR kirjoitti:Ja kertokaapa nyt sitten, että olisiko tuonne pitänyt ennemmin rakentaa toimistoja tilaa vievien kauppojen sijaan? Vai jotain muuta?
Kaupunkia siihen kannattaisi rakentaa. Toki nuo peltihallit ovat myös helposti siirrettävissä huitsin nevadaan, kun aika on kypsä, joten ei tässä mitään suurta vahinkoa välttämättä tapahdu. Toimistoslummi olisi ehkä pahin mahdollinen virhe.
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Toisaalta voidaan miettiä, että kuinka usein ihmiset noin keskimäärin käyvät ikeoissa ja k-raudissa, ja että onko hivenen pidempi matka-aika sellaisilla marginaalimatkoilla pakko vaan hyväksyä. Onhan kesämökkikin varmaan kivempi, jos se sijaitsee ihan siinä kantakaupungin rajalla (siirtolapuutarhat), mutta onko sellaisessa kokonaisuuden kannalta järkeä? Minusta ei.
Sama koskee kaikkia vähänkään erikoisempia liikkeitä, joita keskustakin on pullollaan. Ei kai keskustaa pitäisi pyhittää vain ruokakaupoille yms.
Tilaa vievä kauppa ja kaupunki (=tila kortilla) on vähän eri tavalla hankala yhtälö kuin jotkut pikkuruiset erikoisliikket jossain kadunkulmissa.
JR kirjoitti:Ero siirtolapuutarhoihin on siiä, että niiden hyödyistä pääsee nauttimaan huomattavasti pienempi ihmisjoukko.
Toki. Entä mitä mieltä olet Herttoniemen autokaupoista?
Avatar
tekijänä JR
#65957
sekovene kirjoitti:Kaupunkia siihen kannattaisi rakentaa.
Voisitko antaa jotain konkreettisempaa tästä "kaupungin rakentamisesta". Eli mitä toimintoja ja missä suhteessa?

sekovene kirjoitti:Tilaa vievä kauppa ja kaupunki (=tila kortilla) on vähän eri tavalla hankala yhtälö kuin jotkut pikkuruiset erikoisliikket jossain kadunkulmissa.
On, mutta yhtälailla ne erikoisliikkeet vievät yhdessä tilaa keskustassa muulta toiminnalta. En oikein näe, mikä näissä tilaa vievissä kaupoissa on ongelma. Ilmeisesti ei ainakaan se, että ne "vievät tilaa". Yhtä lailla olisi mahdollista sijoittaa ne vaikka yhteen tai kahteen kortteliin kantakaupungissa siten, että katunäkymä ei merkittävästi muuttuisi. Esimerkkiä voi ottaa vaikka Stockmannista tai Sokoksesta.

sekovene kirjoitti:Entä mitä mieltä olet Herttoniemen autokaupoista?
En tiedä kovin paljon Herttoniemen autokaupoista. Mutta autokaupoissa käydään vielä harvemmin kuin huonekalu- ja rautakaupoissa. Myös potentiaalinen asiakaskunta on pienempi, ainakin kantakaupungin alueella. Lisäksi autokaupat taitavat olla vielä enemmän tilaa vieviä, varsinkin kun ne lähes aina sijoittuvat vain maantasalle. Mutta jos autokaupassa ei pidetä valtavaa varastoa, en pidä (järjellistä määrää) autokauppoja Herttoniemessä mitenkään ongelmallisena näin äkkiseltään. Käytettyjen autojen kaupat eivät sovellu kovin lähelle kaupunkirakennetta, koska niissä suuri valikoima on tarpeellinen.

Tietysti tähän vertailuun vaikuttaa myös se, mihin muuhun käyttöön näiden autokauppojen tontit soveltuvat.
tekijänä sekovene
#65958
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Kaupunkia siihen kannattaisi rakentaa.
Voisitko antaa jotain konkreettisempaa tästä "kaupungin rakentamisesta". Eli mitä toimintoja ja missä suhteessa?
Vaikkapa asuntoja, kauppaa ja työpaikkoja. Valmista asemakaavaehdotusta minulla ei ole, jos sellaista tarkoitat.
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Tilaa vievä kauppa ja kaupunki (=tila kortilla) on vähän eri tavalla hankala yhtälö kuin jotkut pikkuruiset erikoisliikket jossain kadunkulmissa.
On, mutta yhtälailla ne erikoisliikkeet vievät yhdessä tilaa keskustassa muulta toiminnalta. En oikein näe, mikä näissä tilaa vievissä kaupoissa on ongelma. Ilmeisesti ei ainakaan se, että ne "vievät tilaa". Yhtä lailla olisi mahdollista sijoittaa ne vaikka yhteen tai kahteen kortteliin kantakaupungissa siten, että katunäkymä ei merkittävästi muuttuisi. Esimerkkiä voi ottaa vaikka Stockmannista tai Sokoksesta.
Tästä olen ihan samaa mieltä. Joku Ikea voisi hyvin olla useammassa kerroksessa, mutta suunnitelmien perusteella näin ei tule olemaan, vaan tässä on konseptina kehätie, varastohalli ja halpa tonttimaa. Mutta enpä näe siinäkään suurta ongelmaa, kunhan kaupunki laatii omalta kannaltaan hyvät sopimusehdot, jotka mahdollistavat peltihallin pois potkimisen, tai ainakin tontinvuokran korottamisen vaihtoehtoiskäytön mukaiseksi. Tämä tapahtuisi, jos tapahtuisi, joskus Keski-Pasilan valmistumisen jälkeen. Oletan, että maat tuolla ovat kaupungin omistamia.
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Entä mitä mieltä olet Herttoniemen autokaupoista?
En tiedä kovin paljon Herttoniemen autokaupoista. Mutta autokaupoissa käydään vielä harvemmin kuin huonekalu- ja rautakaupoissa. Myös potentiaalinen asiakaskunta on pienempi, ainakin kantakaupungin alueella. Lisäksi autokaupat taitavat olla vielä enemmän tilaa vieviä, varsinkin kun ne lähes aina sijoittuvat vain maantasalle. Mutta jos autokaupassa ei pidetä valtavaa varastoa, en pidä (järjellistä määrää) autokauppoja Herttoniemessä mitenkään ongelmallisena näin äkkiseltään. Käytettyjen autojen kaupat eivät sovellu kovin lähelle kaupunkirakennetta, koska niissä suuri valikoima on tarpeellinen.

Tietysti tähän vertailuun vaikuttaa myös se, mihin muuhun käyttöön näiden autokauppojen tontit soveltuvat.
Jeps. Samaa mieltä tästäkin.
Avatar
tekijänä JR
#65960
sekovene kirjoitti:
JR kirjoitti:Voisitko antaa jotain konkreettisempaa tästä "kaupungin rakentamisesta". Eli mitä toimintoja ja missä suhteessa?
Vaikkapa asuntoja, kauppaa ja työpaikkoja. Valmista asemakaavaehdotusta minulla ei ole, jos sellaista tarkoitat.
Asuntoja siihen ei taida saada kovin helposti sen kaatopaikan takia, toimistoja et tuntunut haluavan enempää ja kauppoja, liikuntaa ja hotelli siihen on tulossa, joten en edelleenkään oikein ymmärrä mitä muutoksia toimintojen osalta haluaisit tehdä.

sekovene kirjoitti:Joku Ikea voisi hyvin olla useammassa kerroksessa, mutta suunnitelmien perusteella näin ei tule olemaan, vaan tässä on konseptina kehätie, varastohalli ja halpa tonttimaa.
Ongelma sinulla ei siis tosiaan olekaan ne "tilaa vievät kaupat" itsessään, vaan nykyisen suunnitelman toteutus. Olin koko ajan siinä ymmärryksessä, että täällä nimenomaan kritisoitiin näiden kauppojen sijoittumista keskustan tuntumaan; sinäkin puhuit alun perin vain kauppojen asiakasmääristä yms. Oletan edelleen, että joidenkin muiden kuin sinun kohdalla ongelma saattaa olla itse kaupat. Ainakin Objectif Lune antoi hyvin vahvasti ymmärtää näin.

sekovene kirjoitti:Mutta enpä näe siinäkään suurta ongelmaa, kunhan kaupunki laatii omalta kannaltaan hyvät sopimusehdot, jotka mahdollistavat peltihallin pois potkimisen, tai ainakin tontinvuokran korottamisen vaihtoehtoiskäytön mukaiseksi. Tämä tapahtuisi, jos tapahtuisi, joskus Keski-Pasilan valmistumisen jälkeen.
Niinpä. Ehkäpä maa on joskus vielä niin arvokasta tuolla, että kaatopaikan jätteet kannattaa siivota lopullisesti pois, mikä mahdollistaisi mm. asuntojen rakentamisen alueelle. Toisaalta tällaisen "väliaikaisen peltihallin" pitäisi sitten oikeasti olla joku todella halpa peltihalli, jotta touhussa olisi kunnolla järkeä. Ja siinä tapauksessa pitäisi vuosikymmen pari sietää sitä todella halpaa peltihallia.
tekijänä sekovene
#65962

Niin, tuossa oli se kaatopaikka joo. Luuliisin, että maaperä on puhdistettavissa, mutta ei ehkä maksa vaivaa tällä hetkellä. Jos maaperää ei voi puhdistaa asuinrakentamista sallivaan kuntoon, niin sittenhän peli tuon alueen suhteen on menetetty, että ei siinä mitään.
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Joku Ikea voisi hyvin olla useammassa kerroksessa, mutta suunnitelmien perusteella näin ei tule olemaan, vaan tässä on konseptina kehätie, varastohalli ja halpa tonttimaa.
Ongelma sinulla ei siis tosiaan olekaan ne "tilaa vievät kaupat" itsessään, vaan nykyisen suunnitelman toteutus. Olin koko ajan siinä ymmärryksessä, että täällä nimenomaan kritisoitiin näiden kauppojen sijoittumista keskustan tuntumaan; sinäkin puhuit alun perin vain kauppojen asiakasmääristä yms. Oletan edelleen, että joidenkin muiden kuin sinun kohdalla ongelma saattaa olla itse kaupat. Ainakin Objectif Lune antoi hyvin vahvasti ymmärtää näin.
Tilan vievän kaupan kohdalla nyt vaan on karu fakta, että ei sitä kannata tavarataloihin tunkea, vaan peltihallikonsepti rulaa. Eli en ainakaan minä tilaa vievää kauppaa itsessään vastusta, mutta peltihallit näen mieluummin jossain Kehä III:n peltihallivyöhykkeellä.
JR kirjoitti:
sekovene kirjoitti:Mutta enpä näe siinäkään suurta ongelmaa, kunhan kaupunki laatii omalta kannaltaan hyvät sopimusehdot, jotka mahdollistavat peltihallin pois potkimisen, tai ainakin tontinvuokran korottamisen vaihtoehtoiskäytön mukaiseksi. Tämä tapahtuisi, jos tapahtuisi, joskus Keski-Pasilan valmistumisen jälkeen.
Niinpä. Ehkäpä maa on joskus vielä niin arvokasta tuolla, että kaatopaikan jätteet kannattaa siivota lopullisesti pois, mikä mahdollistaisi mm. asuntojen rakentamisen alueelle. Toisaalta tällaisen "väliaikaisen peltihallin" pitäisi sitten oikeasti olla joku todella halpa peltihalli, jotta touhussa olisi kunnolla järkeä. Ja siinä tapauksessa pitäisi vuosikymmen pari sietää sitä todella halpaa peltihallia.
Jokseenkin noin minä asian tosiaan näen. En kyllä tiedä millaista toteutusta tuohon todellisuudessa on tulossa.
tekijänä hmikko
#66033
Virasto pyytää kansalaisten ideoita maaliikennekeskuksen alueen rakentamisesta. Kyseessä on siis kumipyörillä kulkevan tavaraliikenteen terminaalialue Metsäläntien ja Ilmalan ratapihan välissä. Terminaalit ovat muuttamassa pois ja tilalle on tarkoitus saada asumista ja toimistoja. KSV:n sivulla on linkkejä Pohjois-Pasilan suunnitelmiin laajemmin, kerrosalatavoitteisiin yms.

http://ksv.hel.fi/keskustelut/aiheet/maaliikennekeskus

Kuva

Hesarin juttu aiheesta:

http://www.hs.fi/kaupunki/Rekat+v%C3%A4 ... 5468518916
tekijänä Lurkkeri
#66131
Alppikylää rakennetaan Tattarisuon ja Lahdenväylän välimaastoon. Harjakattoja ja kirkkaita värejä.

Kuva

Alppikylän kerrostalot muistuttavat etäisesti Vallilan konstailemattomia kivitaloja Mäkelänkadun varrella. Alueella on myös kaupunkipientaloja.

Kuva

Kuva
Avatar
tekijänä Objectif Lune
#66168
JR kirjoitti:Siinä tapauksessa aika erikoista porukkaa nämä kantakaupunkilaiset. Väitän kuitenkin, että suurin osa asiakkaista on eri mieltä. Kuten Purkki totesi, kyllä ihmiset haluat useimmiten nähdä ne huonekalut yms. omin silmin. Ja esimerkiksi huonekalut ovat "tilaa vievää". Johonkin kivijalkapuotiin ei mahdu kuin muutama vaihtoehto. Varsinkin huonekalujen kohdalla ihmiset haluavat usein katsella useita eri vaihtoehtoja, jolloin on kätevää, että niitä löytyy paljon samasta paikasta.

Ja omien havaintojeni mukaan keskustassa on aika suppea tarjonta esimerkiksi rautakauppojen tuotteista (remontointitarvikkeet yms). Palvelut eivät siis löydy yhtä hyvin keskustasta.

Ja kertokaapa nyt sitten, että olisiko tuonne pitänyt ennemmin rakentaa toimistoja tilaa vievien kauppojen sijaan? Vai jotain muuta?
Väitinkö, ettei huonekaluja haluaisi nähdä omin silmin? En sanonut. Toki Ikeassa on iso näyttely, mutta se varasto on se, mikä vie tilaa. Keskustassa on oikein hyvin tilaa monipuolisille huonekalunäyttelyille. En tiedä kuinka monessa sellaisessa olet käynyt. Tietenkään sellainen ei sovi Ikean konseptiin, joka perustuu vain ja ainoastaan yksityisautoileviin asiakkaisiin, vaikka marginaali asiakkaista paikalle jollain muulla välineellä tulisikin.

Toki hehtaarihallien rakentamien kehälle vähentää vastaavaa palvelua keskustasta, koska ostovoima on vakio. Musta sellaisia ei pitäisi rakentaa lainkaan, vaikka ne asikkaita tietenkin vetävät, koska viimeisen 50 vuoden ajan kaupunkisuunnittelu on perustunut lähes yksinomaan autoon, moottoriteihin ja palveluiden hakemiseen moottoriteiden varsilta. Joku pari kuriositeettia Helsingin keskustan tuntumasta ei tuota tosiasiaa ikävä kyllä muuta mikikään. Mitä tulee palveluiden löytymiseen keskustasta, olen kaiken haluamani sieltä saanut ostettua rautakaupan tuotteet mukaanlukien - jos en ydinkeskustasta niin ainakin kantakaupunista.

Olisi pitänyt rakentaa kaupunkia. Jos se olisi vaatinut maan puhdistamista niin sitten sen kera. Jos se ei olisi taloudellisesti kannattavaa, voisi odottaa maan arvon nousua. Epäkaupunkia en kuitenkaan Helsinkiin toivo enää yhtään lisää.
tekijänä zeizei
#66171
Lurkkeri kirjoitti:Alppikylää rakennetaan Tattarisuon ja Lahdenväylän välimaastoon. Harjakattoja ja kirkkaita värejä.

Kuva
...
Vaikka harjakatto ja värit tekevät tuosta paljon tavallista mukavamman silmälle, on tuo silti melko lähiömäinen. Piha = parkkipaikka.

Onko sinulla pääsyä katsomaan sisäpihaa? Kiinnostaisi nähdä minkälainen siitä on tehty.
tekijänä Lurkkeri
#66173
zeizei kirjoitti:Onko sinulla pääsyä katsomaan sisäpihaa? Kiinnostaisi nähdä minkälainen siitä on tehty.
Räpsäisin kuvat, kun oli asiaa Tattarisuolle. Voisi joku toinen kerta käydä sisemmällä alueella.

Alppikylän sivuilla on parempia kuvia, myös sisäpihoilta:
http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/alppiky ... ppikylasta

Alue on lähiömäinen ja lähiöhän se onkin. Luonto ja moottoritie ovat lähellä. Alppikylässä on kuitenkin yritystä viihtyisämmän ympäristön luomiseen.
Avatar
tekijänä Krio
#66258
Iltakävelyllä huomasin hieman korkeamman rakennuksen olevan rakenteilla Arabianrannassa ja suuntasin sitten sinne. As Oy Berliininpiha / As Oy Lontoonpiha rakenteilla ihan Arabian peruskoulun vieressä.

Kuva

Kuva

Kuva
Parvekkeiden tiilien perusteella mukavan erilaisen värinen muuten niin punaiseen Arabiaan (tai ainakin sen mitä havannoin aina matkallani kauppaan). Ja tuleekohon noihin jonkinlainen metallipuomi vai jääkö noin hirveä sauma :D

Kuva
Viereinen rakennus (Lontoon tai Berliinin) on taas huomattavasti tummempi kuin korkeampi naapurinsa.

Pitää joku toinen päivä käydä kuvailemassa enemmän aluetta, nyt vain tuli huomattua tuo sattumalta.
tekijänä hmikko
#66262
Janne_H kirjoitti:On muuten hemmetin makee pikku tornitalo!
Juu, osoitus siitä, että laatikkolinjasta voidaan nykyäänkin poiketa suht tyylikkäästi. Jännästi nuo suht hillitytkin satunnaisaukotus- ja värikikkailut (muutama parveke tummaa tiiltä valkoisten joukossa) edelleen pökkäävät vähän silmään, kun talon muoto näyttää sen verran onnistuneelta, että se olisi ollut parempi näpertelemättä.
tekijänä Karpathia
#66266
Tuossa Arabianrannan rakennuksessa on saatu tuunattua perinteisesti rumannäköiset nauhamaiset lasiparvekkeet oikein kivoiksi! Muutenkin mukavaa, että korkea rakennus ei ole pelkkä laatikko. Ja vielä kehuja: ikkunoiden välissä ei ole sellaista muusta rakennuksesta poikkeavaa peltiä/rappausta tiilen paikalla niinkuin viimevuosina on tupannut olla. Helsingissä tämä trendi on muutenkin näköjään menossa ohi, mutta maakunnissa ei ihan vielä. Sen sijaan ikkunoiden läimiminen sinne tänne voitaisiin lopettaa.. Mutta Arabianranta on kyllä aikas kiva alue arkkitehtonisesti, joskin eloa se tarvitsisi enemmän. ;)
  • 1
  • 79
  • 80
  • 81
  • 82
  • 83
  • 217