Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

Tornitaloja - lisää tornitaloja! Yläkerrassa keskustelua kaikesta korkeisiin taloihin liittyvästä ja korkeuksiin kohoavista uudisrakennuksista.
Avatar
tekijänä RV
#63197
Tuliniemi kirjoitti:
RV kirjoitti:
Tuliniemi kirjoitti:^Ottaen huomioon että matkeskusta on puuhailtu jo parikymmentä vuotta, niin arvioisin että kyseistä tornia päästään rakentamaan aikaisintaan seuraavalla vuosisadalla.
Eikös Matkakeskus ole sama kuin Resiina (joka tulee kohta rakenteille, vai tuleeko??), vai olenko nyt käsittänyt aivan väärin? Ja, voihan yllättäviä käänteitäkin tapahtua, kaupungin politiikan muuttumisen selvästi tornimyönteisemmäksi myötä ja Tampereen esimerkin vaikutuksesta...
Ikävä kyllä ei ole, Resiina on oma juttunsa. Onneksi edes se on rakenteilla. Vanhoja rakennuksia on kyllä purettu matkakeskuksen alueelta, mutta en yhtään tiedä milloin sen rakentamisen pitäisi alkaa.

Toinen asia joka mietityttää ovat mahdolliset sijoittajat. Jos sijoittajat eivät ole kiinnostuneet matkakeskuksesta, niin miksi he olisivat kiinnostuneet 22-kerroksisesta hotellista?

Aiemmin sitä suunniteltiin Hiltonin kanssa.
Kyllä uskoisin, että Oululla on suurikin potentiaali hotellisijoituksiin.

Millaiset matkakeskuksen suunnitelmat ovat nykyisin? Itse muistan vain ketjun alun -92 (?) esitetyt, hylätyt suunnitelmat.
Avatar
tekijänä Tuliniemi
#63200
RV kirjoitti: Millaiset matkakeskuksen suunnitelmat ovat nykyisin? Itse muistan vain ketjun alun -92 (?) esitetyt, hylätyt suunnitelmat.
Alunperin siihen piti tulla aseman lisäksi myös liikkeita ja asuntoja. Syksyllä suunnitelmat menivät uusiksi, liikekeskus poistettiin ja korvattiin asuintorneilla (kolme 14-kerroksista ja yksi 16-kerroksinen).
Matkakeskuksen nykyinen kaava sai lainvoiman vuonna 2007. Sijoittajia ei kuitenkaan saatu, eivätkä suunnitelmat toteutuneet.

”Lähes sata ulkomaista ja kotimaista sijoittajaa käytiin läpi. Suomi ei todellakaan ole tällä hetkellä kiinnostava sijoitusmaa”, toteaa aluejohtaja Marko Palonen.

Vedenpitäviä vuokrasopimuksia sen sijaan solmittiin yli 85 prosentista liiketiloista. Vielä vajaa 10 vuotta sitten hankkeen aloittamiseksi riitti, että vuokralaisia oli tiedossa 10-20 prosenttiin tiloista, huomauttaa Palonen.

”Emme halua kelluttaa hanketta. Olemme tehneet paljon työtä tämän eteen. Tontti on Lemminkäisen omistuksessa, vaadittavat purkutyöt on tehty. Nyt haetaan sellaista ratkaisua, missä Lemminkäinenkin pystyy ottamaan enemmän riskiä.”
Syyskuun jälkeen en ole huomannut uutisia.
Avatar
tekijänä Kantti
#65522
Näyttää kyllä tossa kuvassa erinomaisen lupaavalta!
Avatar
tekijänä grendy
#65525
Sillä riskillä että kuulostan ihan RV:ltä sanon kuitenkin: Tohon lisää kerroksia vähintään tuplasti niin näyttäisi erittäin ulkomaalaiselta (eli hyvältä)! :D
tekijänä ÄmJii
#65526
Näyttää kyllä todella hyvältä, muodokas ja laadukas! Ei haittaa yhtään, että vanhoista siiloista ei jäänyt mitään jäljelle.
Avatar
tekijänä RV
#65528
grendy kirjoitti:Sillä riskillä että kuulostan ihan RV:ltä sanon kuitenkin: Tohon lisää kerroksia vähintään tuplasti niin näyttäisi erittäin ulkomaalaiselta (eli hyvältä)! :D
:D

Itse asiassa tuo näyttää tuolla kerrosmäärällä hämmästyttävän suurelta ja mikä tärkeintä, erittäin hyvältä. Suomen minitorneista nousi heti suosikkilistalleni. Säilyvätkö nuo taustalla olevat hienot mutta huonokuntoiset vanhat talot?
Avatar
tekijänä atr
#65529
RV kirjoitti:Säilyvätkö nuo taustalla olevat hienot mutta huonokuntoiset vanhat talot?
Kyllä, matalaan osaan on tarkoitus remontoida vuokrattavaa toimistotilaa tjsp.

Kuva
Avatar
tekijänä sam
#66002
Pari kuvaa siiloista. Perspektiiviä en saanut tähän hätään korjattua, mutta toivottavasti olennainen välittyy :)

Kuva

Sisäänkäynnin funkislippakin alkaa hahmottua.
Kuva

Resiina-korttelin työmaa tänään:
Kuva

Nyt rakenteilla ovat siis sininen ja vihreä talo, Resiina ja Viskaali.
Kuva
Avatar
tekijänä grendy
#66006
Hmm nyt vasta kiinnitin huomioo noihin Siilon parvekkeiden kaltereihin... Kuvat joissa kaltereita ei oo vielä asennettu näyttää kyllä paremmalta mutta ei tuomita lopullisesti ennen kun on valmis! Vähän kyllä outo ratkaisu...
Avatar
tekijänä RV
#66013
Kuvista huomaa, kuinka suuri leveys tai talojen lukumäärä saavat 12-16-kerroksisistakin taloista muhkean näköisiä :)
  • 1
  • 10
  • 11
  • 12
  • 13
  • 14
  • 30