Taloforum.fi

[urbaanin keskustelun mekka] Suomen johtava rakentamisaiheinen valokuvaus- ja keskustelusivusto.

Mikä on Taloforum?

tekijänä äNHoo
#64481
Klazu kirjoitti:Tuota kuvaa katsoessa tulee kyllä mieleen, että mielummin alueella näkisi radan eteläpuolen tapaisia kiinteihköjä kerrostalokortteleita, kuin muutaman yksittäisen tornin. Tornit sijoitetaan kuitenkin niin hajalleen, että alueesta tulee paljon viihtyisämpi kortteliratkaisulla.
Klazun tapaan näkisin alueelle sijoittuvan mieluummin tiiviitä kerrostalokortteleita kuin yksittäisiä torneja. Asuinkortteleiden yhteyteen sopisi kyllä muutama hyvinkin korkea torni, mutta pelkät pistetornit parkkikenttineen tekisivät alueesta kuolleen eikä elävää "keskustaa" Leppävaaraan syntyisi. Talojen tulisi myös rajautua tiivisti kiinni Turuntiehen sekä muihin alueen katuihin. Talojen kivijalkoihin sijoittaisin liiketilaa sekä kehittäisin Turuntien ympäristöä muutenkin enemmän katumaiseen suuntaan.

Myöskään eritasoratkaisuun perustuvia kevyenliikenteen yli-/alikulkulkuja en alueelle sijoittaisi vaan perinteinen suojatiet riittäisivät. Karttoja tutkiskellessani huomasin että Leppävaaran keskuksen kohdalla myös Turuntien eteläpuolelle mahtuisi rakentamista. Turuntien ja asemalaitureiden väliselle nykyiselle parkkikentälle voisi esim. kehittää juna-asematoimintoja ym. palveluita. Kolossaalista Sellon megaostaria en toivoisi enää laajennettavan nykyisestään.
Avatar
tekijänä Janne_H
#65998
Leppävaarassa kovin rakennusbuumi on hiljentynyt toistaiseksi ennen Pohjois-Leppävaaran isoja suunnitelmia. Pieniä projekteja kuitenkin on käynnissä ympäri Leppävaaraa. Tässä muutamia:

Uimahallin laajennus ja saneeraus on vauhdissa:
Kuva

Kuva

Radan varren kerrostalot alkavat kaikki valmistua. Tosiaan radan puoleinen julkisivu ei ole mairitteleva, mutta etelän puoleinen seinä on mukavasti täynnä lasiparvekkeita.
Kuva

Kuva

Etelä-Leppävaaran korttelialueen aivan eteläpäädyssä rakennettaan senioritaloa.
Kuva

Kuva
tekijänä jenu
#66433
Talojen muotokieli on visiossa kiinnostava, veistokellista muotoa sekä tehokasta ja toimivaa kaupunkikuvaa, asuntoja,toimintamahdollisuuksia ja liiketiloja yhdessä. Radan ylikulkukin näyttää mainiolta. Leppävaaran uuden aluearkkitehdin työ onkin tästä eteenpäin erittäin tärkeä tulevan hankeen todentamisessa.
tekijänä Purkki^
#66439
Hieno visio!

Pikkasen kyllä epäilyttää, että miten käytännössä tuo kattotila toimii. Ihmiset on nostettu katutason yläpuolelle joten jääkö katutaso vain autoille? Mahdollistaako tämä visio elävän katutason kivijalkaliikkeineen vain mennäänkö pääasiassa ostoskeskuksen voimalla? Rata ja turuntie toki rajoittaa aika paljon katutason hyötykäyttöä.
Avatar
tekijänä Klazu
#66445
Hyvälaatuinen renderi, mutta ei vaikuta toteuttamiskelpoiselta tuollaisenaan (mm. arkkitehtuuri ja massoittelu). Kauppakeskuksen laajentaminen radan yli lienee ainoa oikeasti toteuttamiskelpoinen visio, sillä lisää kauppakeskustilaa tarvitaan Suomessa aina.

Tuollainen viherkatto olisi ihan kiva, mutta silloin pitäisi aloittaa Sellon katosta, joka on ylhäältä nähtynä parkkipaikkahelvetti. Melkoinen kaikkien periskooppien äiti muotoiltu tuohon radan varteen. Sinäänsä kiintoisa, että voisikohan noin kauas ulottuvaa rakennelmaa edes rakentaa.

Radan kattaminen lienee 2020-luvun suunnitelmia noin ylipäätänsä?
Avatar
tekijänä JR
#66454
Tuohan on nimensä mukaisesti visio, joten ei taida olla mitään syytäkään olettaa sen toteutuvan. Ehkäpä siitä voidaan kuitenkin ottaa jotain elementtejä (sanaleikki tarkoitettu) aluetta kaavoitettaessa.

Klazu kirjoitti:Radan kattaminen lienee 2020-luvun suunnitelmia noin ylipäätänsä?
Eiköhän pelkässä kaavoituksessakin mene useampi vuosi, joten varmaankin. Kaavahan on tällä hetkellä vaiheessa "tutkitaan mahdollisuudet".

Klazu kirjoitti:Tuollainen viherkatto olisi ihan kiva, mutta silloin pitäisi aloittaa Sellon katosta, joka on ylhäältä nähtynä parkkipaikkahelvetti.
Mitä tarkoitat tässä yhteydessä "parkkipaikkahelvetillä"?
Avatar
tekijänä RV
#66462
Purkki^ kirjoitti:Hieno visio!

Pikkasen kyllä epäilyttää, että miten käytännössä tuo kattotila toimii. Ihmiset on nostettu katutason yläpuolelle joten jääkö katutaso vain autoille? Mahdollistaako tämä visio elävän katutason kivijalkaliikkeineen vain mennäänkö pääasiassa ostoskeskuksen voimalla? Rata ja turuntie toki rajoittaa aika paljon katutason hyötykäyttöä.

Mihin helkkariin tarvitset tuolla kivijalkaliikkeitä? Ja just oikeinhan se on että liikenne alhaalla, ihmiset ylhäällä.

Visioksi jää Suomessa kaikki, mutta toivottavasti edes jotakin tuosta toteutuu... Korkeita torneja Lepuski todella kaipaa ja on oiva paikka niille! Sijoittajatkin saattaisivat kiinnostua - tuossahan niitä ei ole lätkitty kymmenen, vaan esim. vain yksi toimistotorni.
Avatar
tekijänä Janne_H
#66949
Leppävaaran tornista erottaa hyvin Kehän vanhan linjauksen tontit, joille pian rakennetaan kerrostalot. Vasemmassa reunassa keskellä näkyy asuintaloksi muutettu toimistotalo.
Kuva

Läkkitori katuineen on jo jonkin aikaan ollut remontissa. -Aivan kuin motituksessa Syvärillä, tokaisi yksi päivä vanha veteraani alueen jatkuvasti muuttuvista aitauksista.
Kuva

Lieko Pohjois-Lepuskin rosoisuus syy siihen että suomalaiset liikkeet eivät menestyneet Leppävaaran tornin kivijalassa. Alkuperäisistä liikkeistä on jäljellä lasiin painetut nimet. Nykyään tiloissa ovat ulkomaalaisten pyörittämät kahvila ja ruokakauppa.
Kuva

Kuva
tekijänä jenu
#66995
Toivottavasti Gallerian kulahtanut julkisivukin siistitään kyseisen muutoksen myötä.Kaakelipinnoitus kaipaa ainakin kunnon pintapesun ja betonipintojen siistimisen.Tulee varmaan uusittujen katupintojen myötä näyttämään muuten aika roisilta, jos ei mitään tehdä!
tekijänä Purkki^
#68196
Kuva
NCC
NCC Property Development käynnistää Alberga Business Parkin neljännen vaiheen rakennustyöt Espoon Leppävaarassa. Rakennustöiden toteuttajana toimii NCC Rakennus. Albergan neljännen vaiheen arvioitu valmistuminen on joulukuussa 2015.

Toimistorakennukseen tulee noin 5 300 neliötä vuokrattavaa toimitilaa.

”Uusien toimistotilojen kehittäminen on ydinosaamistamme, ja olen erittäin iloinen tästä uudesta aloituksesta. Uskomme, että ympäristöystävällisillä ja hyvillä sijainneilla olevilla kohteilla on kysyntää”, NCC Property Developmentin toimitusjohtaja Mika Soini kertoo.

NCC Property Developmentin kehittämä Alberga Business Park sijaitsee Kauppakeskus Sellon, Leppävaaran juna-aseman ja Kehä I:n läheisyydessä. Alberga Business Parkin kolme ensimmäistä vaihetta ovat lähes täyteen vuokrattuja. Aiemmat vaiheet valmistuivat vuosina 2012 ja 2013. Kokonaisuudessaan Alberga Business Park käsittää viisi toimistotaloa.

Alberga Business Parkin D-talo toteutetaan kansainvälisen Breeam-ympäristöluokitusjärjestelmän Very Good –tasolle.
http://www.rakennuslehti.fi/2014/06/ncc ... -espoossa/
Avatar
tekijänä TommiM
#68218
Mukavan 70-lukulainen autoparkkiaukio aitoon Hervanta tyyliin. Tulee ihan nostalginen olo kun muistan miten ruovedenkadun parkkipaikkaerämaalla tuli katseltua autoa.

Miksi ihmeessä tälläistä rakennetaan vielä nykypäivänä?
tekijänä zeizei
#69078
Päivityksiä Leppävaarasta:

Kehä 1:n päälle tulevat talot (Puustellinmäki)
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi asemakaavan muutoksen 11.6.2014. -> Hyväksymispäätöksestä on valitettu oikeuteen. Alueella on voimassa rakennuskielto.
Linkki

Perkkaa, Rovio/Tieto
Korkeimmalta oikeudelta on haettu valituslupaa. <-> Kaavamuutos on käsitelty hallinto-oikeudessa.
Linkki

Vermonportti, se iso asuinalue
Ei vuoteen uutisia
Linkki

Ruusutorppa, kerrostalo
Muutetaan rakentamaton toimistotontti yhdistetyksi toimisto & asuintaloksi sekä kerroslukua nostetaan kuuteen
Linkki
  • 1
  • 40
  • 41
  • 42
  • 43
  • 44
  • 54