Tervehdys!
Olen seurannut tätä ketjua vierailijana pidemmän aikaa, ja nyt päätin itsekin osallistua. Silloin tällöin tulee käytyä Vantaalla ja usein silloin poikkean Kehäradan työmaita katsomassa. Eilen olin Kivistön - Lapinkylän alueella (valitettavasti ilman kameraa), ja tuli pantua merkille seuraavaa:
- Ratapohja betoniseinineen ja pylväsperustuksineen on hyvin valmiin näköistä LÄHES Kivistön tulevalta asemalta vanhalta Kolmostieltä Riipiläntielle. "Lähes" siksi, että molemmista päistä työmaa on vielä hyvin keskeneräinen. Samalla lailla on valmistunut asvaltointia myöten uusi kevyen liikenteen väylä radan varteen. Sekin on molemmista päistään kesken, joten vähän täytyy jalkautua maastoon jotta sen huomaa. Viikonloppuna Murtotielle pääsee autolla hyvin, kun työmaalla ei ole ketään.
- Riipiläntien ylikulkusilta on hyvin valmiin näköinen. Silta on teltan sisällä, ilmeisesti valuja vielä kuivatellaan. Penkereet tälle sillalle tulevat olemaan hyvin lyhyet ja niidenkin kasaus on pitkällä, joten kauaa tuskin menee kun silta avataan liikenteelle. Tämä onkin viimeinen kohta, jossa Kehäradan työmaa "katkeaa", muutenhan pintaradoilla ratalinja on auki ja pengerretty koko matkalta. Sillan alustaa ei vielä ole kaivettu ratalinjan tasolle, vieressä menee nykyinen Riipiläntien kiertotie ja niiden takana, entisen Piispankyläntien risteyksen kohdalla on syvä monttu (ulottuu kuvassa etualan heinikon paikalle). Montun jälkeenhän alkaakin jo aiemmin rakennettu osuus kohti Vantaanjoen siltaa ja tunnelin suuaukkoa.
- Tälle kyseiselle valmiiksi pengerretylle osuudelle on tuotu myös raidesepeliä, alkuosaltaan koko penkan leveydelle ja tulevan puolenvaihtopaikan kohdalta Katriinantien sillan alle vain eteläisen raiteen puolelle. Lisäksi tulevan puolenvaihtopaikan sekä pistoraiteen (!) kohdalle on tuotu myös vaihde-elementit.
weba kirjoitti:
Valmista ratapohjaa jokilaaksossa. Tuossa näkyy myös rataosan ainoan sivuraiteen paikka, meinaavatkohan säilöä siinä dieselveturia että saadaan tunneliin hyytyneet sähköjunat pihalle 
Horisontissa joen ylittävä silta ja sen takana voi kuvitella näkevänsä tunnelien läntisen suuaukon.
Tuon levennyksen kohdalle siis tosiaan näyttäisi tulevan sivuraide. Vaihde-elementti on niin päin, että kulku tapahtuisi Katriinantien (tunnelin) suunnasta, pistoraidehan se varmasti on. Lienee radanpitoa eli työkoneita varten, muuta käyttöä en keksi. Kuvaussuunnassa pistoraiteen jälkeen tulee olemaan puolenvaihtopaikka, sillekin oli vaihde-elementit paikoillaan. Vieressä vasemmalla on nyt kyseisen liikennepaikan laitetila. Onko kellään tietoa liikennepaikan nimestä? Lapinkylä?
Itäinen avorata ml. Leinelän asema, oli muutama viikko sitten ihan valmiin näköinen. Sieltä ei näyttäisi puuttuvan kuin sähköistys ja turvalaitteet. Vantaankosken asemastakin on tullut jo "väliaseman" näköinen, muutos on huikea verrattuna muutaman vuoden takaiseen. Enää siellä ei ole edes puskimia, ainoastaan molemmilla raiteilla junakulkutien päätekohtamerkit, oranssit rajamerkit jotka kertovat liikenteenohjauksen ulkopuolisesta alueesta, sekä itäisellä raiteella (joka normaalisti on M-junien käytössä) myös seis-levy. Rata jatkuu siitä siltoja pitkin kohti Vehkalaa. Poiketkaa katsomassa, keitä kiinnostaa.
edit: viestin ulkoasua korjailtu